Not joining the dark side

Ystäväni kysyi, aiheuttaako Kasipallo perhosia vatsaani.

Kysymys pani mut miettimään ihan todenteolla; kun olen aiemmin elämässä hullaantunut erinäisistä ihmisistä, olen todella tuntenut perhosten lepattavan vatsassani. Ne on olleet sellaisia jännityksen – epävarmuuden – perhosia. Miksi? Perhoset aikaansaaneet tyypit ovat aina olleet hieman hankalia; heidän häilyvä olemuksensa on saanut minut jo alusta alkaen epäilemään heidän intressejään minua kohtaan, heidän mahdollisia samanaikaisia muita naisseikkailuja ja niin edelleen…

Ihmekös tuo, jos vatsanpohjassa kiertää tällaisia jätkiä kusipäitä ajatellessa.

Kasipallon kanssa en tunne sellaista lepattavaa tunnetta vatsassa – tai ehkä ihan ensimmäisillä treffeillä tunsin. Olin silloin niin positiivisesti yllättynyt; kaverillahan oli yllättävän hauskat jutut, hän virnuili kuin mikäkin pojannulikka ja myös kuunteli minua tarkasti! En aavistanut löytäväni Tinder-profiilin takaa tällaista persoonaa, ja siksi olin yllättynyt – innostuneet perhoset lepattelivat vatsassani.

Melko pian ne perhoset vaihtuivat kuitenkin johonkin muuhun – sellaiseen tasaiseen ’lämpimään’ tunteeseen; en vieläkään tiedä, mitä tästä tulee, mutta vaikuttaisi siltä että olen jonkin hyvän – meille yhteisen – jutun äärellä.

tenorKasipallo ei ole niitä pahiksia, joista olen hullaantunut. Hän ei ole niitä viileitä, etäisiä jääkaappipakastimia, jotka otan henkilökohtaisena haasteena: ’tuon vielä voitan puolelleni’. Kasipallo vaikuttaisi hyvikseltä – sellaiselta elämäniloiselta, huumoriin tukeutuvalta, silti itseään ja muita kunniottavalta ihmiseltä, millaiseksi myös minä koen itseni. Hänellä on omat ajatukset eikä hän palvo maata jalkojeni alla; en ole mm. tainnut kertaakaan kuulla mitään positiivista kommenttia ulkonäöstäni. Silti on selvää, että hän pitää (tai voisi pitää) minusta. (Vai voiko tykkäämisen koskaan sanoa olevan selvää, jos se perustuu lähinnä kehonkielen analysointiin? Kuvittelen aina lukevani tällaisia ’faktoja’ ihmisten katseesta, mutta olen ennenkin lukenut aivan pieleen…).

Kasipallo vittuilee ja huomauttelee hulluudestani, mutta upottaa keskusteluun sopivasti myös niitä lässynlää-juttuja; hän sanoo, että kanssani on hauskaa. Kai hänkin on samalla tavalla hullu.

t. Pauliina

Mainokset

Mitä kertoisin

Mitä mulle kuuluu? Onks mulla mitään kirjoitettavaa?

Paljon ois aiheita, joista vuodattaa, mutta kerron nyt vaan, mitä oon tässä viimeviikkoina touhunnut.

Touhunnut siis Kasipallon kanssa.

Olo Kasipallon kanssa on jokseenkin levollinen; en oo säätänyt muihin suuntiin vaan oon halunnut olla ’yhden miehen tyttö’. Tässä ei missään nimessä ole kyse seurustelusta ja näemmekin korkeintaan kahdesti viikossa. Kuitenkin hän on kaikista tähänastisista Tinder-tapailuistani se pitkäaikaisin; vaikkei ollakaan tunnettu kuin ehkä kaksi kuukautta. Säd.

Yhdessä viettämämme aika on todella cosy – liekö se sitten hyvä vai huono asia. Jossain kohtaa parisuhteen kuvaileminen sanalla ’kotoinen’ tarkoittanee sitä, että jännite on kadonnut. Mutta me ei olla vielä siinä pisteessä.

cook

Meillä on yhdessä hauskaa, eikä tässä pelata mitään pelejä. Olen avoin eikä minun tarvitse miettiä, mitä voin sanoa; miten paljon olen laittanut viestejä tai kumpi ehdotti treffejä viimeeksi. Ja uskon, että Kasipallo kokee samoin. Hän vaikuttaa sopivan pehmeältä tyypiltä; haluaa kuulla kaikki kummallisimmat ajatuksenikin – ja pitää outouksiani jopa viehättävänä (tai näin ainakin kuvittelen hänen ajattelevan, vaikka ääneen hän haukkuukin minua hulluksi).

Olemme siirtyneet aktiivisista harrastustreffeistä hieman toisenlaisten ’harrastusten’ pariin. Näitä harrastuksia suoritamme minun kodissani – puhun tietysti ruoanlaitosta, Netflixistä ja piparinleipomisesta.

Blogihiljaisuuteni ei johdu siitä, että Kasipallo olisi vienyt kaiken aikani – vaikka treffit useasti venähtävätkin. Hiljaisuuteni johtuu täysin väsähtämisestä; työt, työmatkat ja pimenevät päivät ovat puristaneet mehut tästä mimmistä.

Palataan kuitenkin pikimmiten asiaan.

t. Pauliina

Palvo mua

Sinkun hiljaiselo on paikoitellen raastavaa; sitä on ihan varma, että elämä paranisi jos olisi edes jonkinlaista sutinaa.

Vaikka etsin ’sitä oikeaa’, toisinaan mietin, haluanko oikeasti löytää hänet. Haluanko rakastaa vai haluanko enemmänkin vain olla haluttu – miesten silmissä ylipäätään?

tenorOlen tylsistyttyäni sinkkuuteen deittailut aina vääriä tyyppejä; päätynyt treffeille miesten kanssa jotka ovat ’sinnepäin’ – eivät mitään The One -materiaalia. Olen tapaillut näitä miehiä vähän aikaa saaden jakamatonta huomiota ja vakuuttuen jälleen siitä, että minä kelpaan sittenkin.

Tiedän, että haluan rakastaa. Olen silti aina päätynyt hakemaan vain sellaista melko ’pintapuolista’ palvontaa; tunnetta siitä että olen haluttu. Sen saaminen on oikeastaan (rakkautta) helpompaa – ihailua voi saada baarissa, kadulla tai käymällä treffeillä niiden ihan kivojen tyyppien kanssa. Olen rauhallisempi, kun minulla on takataskussa joku, joka haluaisi olla kanssasi, vaikka valitsisinkin viettää iltani yksin.

Kasipallo on pitkästä aikaa sellainen tyyppi, jota kohtaan voisi syntyä ihan oikeita tunteita. Oloni on rauhallinen hänen kanssaan; en yksin ollessa jatkuvasti etsi jotain parempaa Tinderiä selaillen. Oikeastaan olisi pelottavaa, jos tässä tilanteessa joku järjetön komistus tulisi iskemään minua; miten kamalaa olisikaan kieltäytyä! Mutta todennäköisesti kieltäytyisin silti; miksi lähtisin kokeilemaan ’mustaahevosta’ nyt kun minulla on yksi miellyttävä kainalopaikka takataskussa.

t. Pauliina