Ikävä vapautta

Kasipallon kanssa olen turvassa; minun ei tarvitse yrittää olla parempi kuin olen.

Kun minulla on hänet elämässäni, minulla ei ole niin suurta pontta lähteä juhlimaan. Jos tapaan hänet sunnuntaina, voin hyvillämielin jäädä viettämään lauantai-iltaa yksin kotona. Vielä helpommaksi tämän tupajumiuden tekee se, että uloslähteminen tyttöjen kanssa vaatisi viikkojen pohjatyön; päivän sopimisen viikkoja etukäteen, Outlook- ja Facebook -kutsujen lähettämistä, juhlien järjestämistä (leipomuksineen ja booleineen) ja tietysti juhlalla täytyisi olla syy. Vakiintuneet ystäväni eivät tunnu juhlivan enää vain rentoutuakseen – paitsi jos työporukan illanvietossa lipsahtaa hauskan puolelle.

Oloni tänäpäivänä on enimmäkseen seesteinen, rauhallinen, kesytetty, tylsistynyt. Olen tasaisen tyytyväinen, mikä ei sinänsä ole huono. Kuten olen kuitenkin maininnut, olen alkanut epäillä tätä minun ja Kasipallon juttua. Sen ja muiden seikkojen takia, olen viimeaikoina kaivannut vapautta.

tenorEi minua nytkään tietysti kukaan rajoita – emmehän me Kasipallon kanssa seurustele tai ole edes sopineet mitään Tinderin käytöstä ja muiden deittailusta. Mutta tieto siitä, että saan aina tehdä juuri miten haluan, treffata juuri kenet ystävistäni haluan olematta velvollinen näkemään Kasipalloa viikoittain, soisi minulle suurimman onnen.

Olen tätä pohtinut jo jokusen viikon ja päädyttyäni hauskassa seurassa klubille perjantaina, muistin taas juhlimisenkin hyvät puolet; on ihanaa tanssia hikihatussa tanssilattialla, saada ja luoda merkitseviä katseita tai päätyä juttusille ihan kummalisten tyyppien kanssa.

On minulla vielä muistissa sekin, ettei baaripokailu ole mitään auvoista onnea – yleensä homma jää juurikin sille katseidenvaihtoasteelle. Perjantainakaan miehet eivät uskaltaneet lähestyä – ehkä siksi, että seurueessamme oli myös miehiä. Eiväthän he voineet tietää, että kyseessä oli vain hassunhauska työporukkamme.

Enkä tietenkään itse halunnut rohkaista ketään; onhan minulla kuitenkin vielä tämä juttu Kasipallon kanssa.

t. Pauliina

Mainokset

Hengittämättä

Se tunne, kun näkee entisen hellun kaupungilla, on kieltämättä aika kutkuttava.

Näin vastikään erästä Tinder-deittiä, joka katosi elämästäni vikkelästi kuin tuli häntänsä alla.

seex11Nähdessäni miehen pidätin hengitystä pari sekuntia ja ajattelin jo, vieläkö pääni menee sekaisin hänet nähdessäni; vieläkö sydän jättää pari lyöntiä väliin. Sitten tajusin, että se hengityksen pidättäminen ei itseasiassa ollut reaktioni tähän satunnaiseen kohtaamiseen; vaan se oli hetki, jolloin odotin reaktiota – odotin sitä valtavaa tunnejysäystä, kun vanhat muistot ja ikävä palaavat mieleen.

Vaan sitäpä ei tullutkaan; niin minkäänlaista tunneaaltoa ei vyörynyt ylitseni.

Aina entisten näkeminen ei ole näin helppoa. Minullakin on se yksi – ei mikään entinen hellu vaan ennemminkin ’the one that got away’ – joka saa minut polvilleni 8 vuoden jälkeenkin yksinkertaisesti vaihtamalla profiilikuvansa. Hänen vuokseen saattaisin jättää terveen parisuhteen tai jopa karata omista häistäni.

t. Pauliina

Paskamyrsky

Päädyin lukemaan vanhaa suomi24-keskustelua minusta/blogistani. Keskustelun johtopäätös tiivistyy siihen, että minä olen ylimielinen, heikkoitsetuntoinen ja arvoton nainen, joka perusteetta kuvittelee ansaitsevansa eläämänsä hyvän parisuhteen.

Teen itsekin monesti johtopäätöksiä ihmisistä, joiden kanssa en ole keskustellut. Siltikin koen näiden suomi24-ihmisten ajatuksenjuoksu epäreiluksi – liian suoraviivaiseksi. Miten he voivat sanella tällaisia asioita minusta tutustuttuaan minuun pelkän blogini kautta – tämähän on varsinaista yksinpuhelua.

 

Ylimielisyydestägiphy

Keskustelijoiden mukaan on väärin ajatella olevani jotain erikoista ja ansaitsevani ’top10 miehen’. Minusta siinä ei ole mitään väärää uskoa, että jokainen ihminen – minäkin – olen erityinen. En tiedä, mitä kansan ’top10 miehet’ ovat, mutta se, että haluan aitoa rakkautta minulle sopivan miehen kanssa – minun top10 mieheni kanssa – on täysin oma valintani. Itseasiassa toivoisin jokaisen tavoittelevan omaa ’top10:ään’ tyytymisen sijaan – olet top10-miehesi/naisesi ansainnut.

Ehkä olen hieman ylimielinen, narsisti tai mitä näitä on… Vaan eivätkö persoonallisuuden piirteet ole ylipäätään jatkumoita? Harva on tappiin asti ekstrovertti tai introvertti; olemme jossain pisteessä jatkumolla. Ja se piste voi vielä elämänvaiheiden aikana vaihtua suuntaan tai toiseen.

 

Huonosta itsetunnosta

Toisin kuin keskustelijat uskovat, minä EN kirjoita tätä blogia paikatakseni huonoa itsetuntoa; perustellakseni itselleni, että olen jonkin arvoinen. Itsetunnossani on toki parantamisen varaa, mutta sen paikkaamiseen käytän puhtaasti muita työkaluja, kuten Tinderiä, jossa jutustelen kaikkien keskustelun aloittavien miesten kanssa. Ihan vaan siitä syystä, että nautin saamastani huomiosta. Myös random-miesten pusuttelu baarissa tai heidän raahaminen kotiin yöksi on toisinaan toiminut laastarina itsetunnolleni.

Sen sijaan – blogia kirjoitan, koska tykkään kirjoittaa; kun sanon kaikki hulluimmatkin ajatukseni tänne, pystyn lopettamaan (tai ainakin vähentämään) niiden pohtimisen omassa päässäni.

 

Vääristyneestä arvomaailmasta

Arvomaailmani (’etenkin miesten suhteen’) on kuulemma vääristynyt. En usko, että arvomaailmoissa edes on oikeaa tai väärää – on toki erilaisia maailmoja, ja jollakulla arvot voivat olla jotain aivan muuta kuin minulla. Silloin minun on vaikea ymmärtää häntä. Kukaan meistä ei silti ole mikään Ukko Ylijumala, joka voi julistaa kenenkään toisen tapaa elää tai arvottaa ’vääräksi’. En pidä omaa arvomaailmaani kovin huonona; se on toki totta, että menneisyys ja toisaalta kokemattomuuteni miesten suhteen saa minut monesti tuntemaan ja käyttäytymään vähintäänkin epäloogisesti – vaikka ajatteluni ja aikeeni siellä taustalla olisivatkin alunperin hyväntahtoiset.

Se, että arvomaailmani ja tekemiseni ei aina ole synkassa, on toki valitettavaa, mutta hei; en minäkään ole täydellinen. Kuvittelen vain olevani. 🙂

t. Pauliina

On liian helppoo olla onnellinen

Johtuukohan pakokauhuni Kasipallon suhteen siitä, että hänen kanssaan on liian helppoo olla (onnellinen).

Olen ollut avoimempi kuin kuvittelin tässä vaiheessa olevani. Hän tietää paljon noloja juttuja minusta – kuten kuivan kauteni ja valikoituja kömmähdyksiä Tinder-miehistäni. Mutta yhtälailla olen jakanut kipeitä asioita kasvamisesta ja ihmissuhteistani. Jos aiempien deittieni kanssa olenkin onnistunut pitämään yllä jonkinlaista suojamuuria – miettinyt, kannataako tätä sanoa nyt tai ylipäätään ikinä – niin Kasipallon kanssa olen unohtanut tällaisen vieraanvaraisuuden ja itkenyt keskustan kahvilassa avautuessani – lähes vahingossa – eräästä kipeästä muistosta.

Minussa ei taida olla niin minkäänlaista fillteriä.

Olen näin avoin, koska Kasipallolle on helppo puhua. Luotan siihen, että hän ei säikähdä tai karkaa luotani, vaikka paljastaisin mitä tahansa (tai ainakin melkein mitä tahansa).

Aika ainutlaatuinen tunne.

Samaan aikaan minua huolestuttaa, kuinka helppoa on olla näin. Eikö olisi hyvä kokea pientä epäilyä, että ’kannattaako tätä nyt kertoa’? Epäilen kyllä paikoitellen, mutta kerron lopulta kuitenkin, koska luottoni häneen on niin suuri. Ja toisaalta on ihana jatkuvasti testata, ettei luotto ole vain kuvitelmaa; Kasipallo tosiaan katsoo läpi kaikkien kummallisuuksieni. Ainakin vielä toistaiseksi.

boring_0En ole huolissani siitä, miltä näytän ilman meikkiä pieruverkkareissani, miten hölmösti vastaan hänen viesteihinsä, mitä hän ajattelee pinttyneistä rutiineistani – kuten siitä, että ostan aina samoja asioita kaupasta – tai mitä tarkoittaa, jos istumme vierekkäin telkkaria katsellen ja rikomme hiljaisuuden vain huokaistaksemme, kuinka puhki olemme.

Uskomatonta – mutta taidan juuri valittaa siitä, että tapailemani mies on sellainen, jonka kanssa voin olla täysin oma itseni. Välillä kaikki on niin vaivatonta ja minun näköistäni, että mietin, miten tämä eroaa yksinolostani? Mikä on se kipinä joka tekee meistä parin eikä siskoa ja veljeä? Kai sellainen pieni tutina pitäisi tuntua vielä näin alkuvaiheessa?

t. Pauliina