Yhteisellä lomalla

Minulla ei ole hajuakaan, miltä pettäminen tuntuu – niin pettäjän että petettävän tunnemaailma ovat minulle täysiä mysteerejä.

Olen kuitenkin Kasipalloa kohtaan tuntenut viimeaikoina niin kummallisia tunteita, että mietin, kokeeko pettäjät jotain vastaavanlaisia tunteita.

En ole maannut (tai ollut muutenkaan läheisesti) kenenkään toisen kanssa Kasipallon tavattuani – joten hänen vartalonsa pitäisi olla se vartalo, joka tuntuu minulle tutulta ja ’oikealta’.

Kuitenkin – kuten olen tässä kertonut – olen alkuvuodesta hieman etääntynyt Kasipallosta henkisesti. Alettuani epäillä meitä myös Kasipallon vartalo muuttui minulle vieraaksi; oli kuin minulla olisi ollut suhde johonkuhun toiseen, sillä Kasipallon suudelmat tuntuivat väärältä. Oikeastaan ne eivät tuntuneet miltään. En halunnut olla hänen lähellään. Hänen alaston vartalonsa tuntui etäiseltä; en kokenut vetoa häneen, vaikka hän hyvännäköinen onkin. En halunnut häntä suuhuni ja koin seksin olevan puoleltani robottimaista suorittamista. Olin henkisesti jossain muualla.

Kertomani perusteella kehottaisitte minua varmaan jatkamaan elämässä eteenpäin – mutta yllä kuvaillun tilanteen jälkeen on ’tapahtunut paljon’.

tenor1Olimme Kasipallon kanssa yhdessä lomalla, ja nämä 1,5 viikkoa todella avasi silmäni; Luoja, miten hyvä minun on olla tämän miehen kanssa! Meillä oli yhdessä niin hullunhauskaa, ja osittain se johtunee minun vapautumisestani – kun minä lakkasin pingottamasta, enkä miettinyt, mitä muut ajattelevat meistä. Oloni helpottui suunnattomasti, kun avasin kerrankin suuni; kerroin Kasipallolle, milloin ja miksi hän otti minua päähän sen sijaan, että olisin vain purrut hammasta ja kasvattanut kaunaa häntä kohtaan – kuten olin toiminut tähän asti. Ymmärsin, että Kasipallo pitää minusta huolta, kohtelee kaltoin ja on hellä juuri sopivassa suhteessa.

Siltikin… Aiempi pakokauhun sekainen reaktioni, paskahalvaus, on mahdollisesti ollut ihan normaali – tai jopa oikeutettu reaktio – kaltaiselleni ikisinkulle. Pelästyttyäni ihmissuhteen etenemistä ja Kasipallon lähelläoloa, aloin työntää häntä kauemmas – itse tulkitsin tunteeni tylsistymisenä ja vapauden kaipuuna, vaikka oikeasti olin laittanut itse itseni lukkoon; en uskaltanut nauttia mahdollisen ihmissuhteen potentiaalista.

Eikai ihmissuhteeseen heittäytyminen voikaan olla helppoa, jos ei niin ole koskaan tehnyt? Ainakaan tällä hetkellä en enää peräänkuuluta vapautta Kasipallosta – itseasiassa kaipaan nytkin hänen seuraansa.

t. Pauliina

Mainokset

Paskamyrsky

Päädyin lukemaan vanhaa suomi24-keskustelua minusta/blogistani. Keskustelun johtopäätös tiivistyy siihen, että minä olen ylimielinen, heikkoitsetuntoinen ja arvoton nainen, joka perusteetta kuvittelee ansaitsevansa eläämänsä hyvän parisuhteen.

Teen itsekin monesti johtopäätöksiä ihmisistä, joiden kanssa en ole keskustellut. Siltikin koen näiden suomi24-ihmisten ajatuksenjuoksu epäreiluksi – liian suoraviivaiseksi. Miten he voivat sanella tällaisia asioita minusta tutustuttuaan minuun pelkän blogini kautta – tämähän on varsinaista yksinpuhelua.

 

Ylimielisyydestägiphy

Keskustelijoiden mukaan on väärin ajatella olevani jotain erikoista ja ansaitsevani ’top10 miehen’. Minusta siinä ei ole mitään väärää uskoa, että jokainen ihminen – minäkin – olen erityinen. En tiedä, mitä kansan ’top10 miehet’ ovat, mutta se, että haluan aitoa rakkautta minulle sopivan miehen kanssa – minun top10 mieheni kanssa – on täysin oma valintani. Itseasiassa toivoisin jokaisen tavoittelevan omaa ’top10:ään’ tyytymisen sijaan – olet top10-miehesi/naisesi ansainnut.

Ehkä olen hieman ylimielinen, narsisti tai mitä näitä on… Vaan eivätkö persoonallisuuden piirteet ole ylipäätään jatkumoita? Harva on tappiin asti ekstrovertti tai introvertti; olemme jossain pisteessä jatkumolla. Ja se piste voi vielä elämänvaiheiden aikana vaihtua suuntaan tai toiseen.

 

Huonosta itsetunnosta

Toisin kuin keskustelijat uskovat, minä EN kirjoita tätä blogia paikatakseni huonoa itsetuntoa; perustellakseni itselleni, että olen jonkin arvoinen. Itsetunnossani on toki parantamisen varaa, mutta sen paikkaamiseen käytän puhtaasti muita työkaluja, kuten Tinderiä, jossa jutustelen kaikkien keskustelun aloittavien miesten kanssa. Ihan vaan siitä syystä, että nautin saamastani huomiosta. Myös random-miesten pusuttelu baarissa tai heidän raahaminen kotiin yöksi on toisinaan toiminut laastarina itsetunnolleni.

Sen sijaan – blogia kirjoitan, koska tykkään kirjoittaa; kun sanon kaikki hulluimmatkin ajatukseni tänne, pystyn lopettamaan (tai ainakin vähentämään) niiden pohtimisen omassa päässäni.

 

Vääristyneestä arvomaailmasta

Arvomaailmani (’etenkin miesten suhteen’) on kuulemma vääristynyt. En usko, että arvomaailmoissa edes on oikeaa tai väärää – on toki erilaisia maailmoja, ja jollakulla arvot voivat olla jotain aivan muuta kuin minulla. Silloin minun on vaikea ymmärtää häntä. Kukaan meistä ei silti ole mikään Ukko Ylijumala, joka voi julistaa kenenkään toisen tapaa elää tai arvottaa ’vääräksi’. En pidä omaa arvomaailmaani kovin huonona; se on toki totta, että menneisyys ja toisaalta kokemattomuuteni miesten suhteen saa minut monesti tuntemaan ja käyttäytymään vähintäänkin epäloogisesti – vaikka ajatteluni ja aikeeni siellä taustalla olisivatkin alunperin hyväntahtoiset.

Se, että arvomaailmani ja tekemiseni ei aina ole synkassa, on toki valitettavaa, mutta hei; en minäkään ole täydellinen. Kuvittelen vain olevani. 🙂

t. Pauliina

On liian helppoo olla onnellinen

Johtuukohan pakokauhuni Kasipallon suhteen siitä, että hänen kanssaan on liian helppoo olla (onnellinen).

Olen ollut avoimempi kuin kuvittelin tässä vaiheessa olevani. Hän tietää paljon noloja juttuja minusta – kuten kuivan kauteni ja valikoituja kömmähdyksiä Tinder-miehistäni. Mutta yhtälailla olen jakanut kipeitä asioita kasvamisesta ja ihmissuhteistani. Jos aiempien deittieni kanssa olenkin onnistunut pitämään yllä jonkinlaista suojamuuria – miettinyt, kannataako tätä sanoa nyt tai ylipäätään ikinä – niin Kasipallon kanssa olen unohtanut tällaisen vieraanvaraisuuden ja itkenyt keskustan kahvilassa avautuessani – lähes vahingossa – eräästä kipeästä muistosta.

Minussa ei taida olla niin minkäänlaista fillteriä.

Olen näin avoin, koska Kasipallolle on helppo puhua. Luotan siihen, että hän ei säikähdä tai karkaa luotani, vaikka paljastaisin mitä tahansa (tai ainakin melkein mitä tahansa).

Aika ainutlaatuinen tunne.

Samaan aikaan minua huolestuttaa, kuinka helppoa on olla näin. Eikö olisi hyvä kokea pientä epäilyä, että ’kannattaako tätä nyt kertoa’? Epäilen kyllä paikoitellen, mutta kerron lopulta kuitenkin, koska luottoni häneen on niin suuri. Ja toisaalta on ihana jatkuvasti testata, ettei luotto ole vain kuvitelmaa; Kasipallo tosiaan katsoo läpi kaikkien kummallisuuksieni. Ainakin vielä toistaiseksi.

boring_0En ole huolissani siitä, miltä näytän ilman meikkiä pieruverkkareissani, miten hölmösti vastaan hänen viesteihinsä, mitä hän ajattelee pinttyneistä rutiineistani – kuten siitä, että ostan aina samoja asioita kaupasta – tai mitä tarkoittaa, jos istumme vierekkäin telkkaria katsellen ja rikomme hiljaisuuden vain huokaistaksemme, kuinka puhki olemme.

Uskomatonta – mutta taidan juuri valittaa siitä, että tapailemani mies on sellainen, jonka kanssa voin olla täysin oma itseni. Välillä kaikki on niin vaivatonta ja minun näköistäni, että mietin, miten tämä eroaa yksinolostani? Mikä on se kipinä joka tekee meistä parin eikä siskoa ja veljeä? Kai sellainen pieni tutina pitäisi tuntua vielä näin alkuvaiheessa?

t. Pauliina

And the Oscar goes to…

Naamastani näkee mm.

  • Mitä ajattelen keskustelukumppanistani
  • Mitä söin lounaaksi
  • Mitä äitini ajattelee keskustelukumppanistani
  • Ja mitä mummini aikoo tehdä viikonloppuna

Onnettomasta pokerinaamastani huolimatta olen elämäni ensimmäisessä näyttelijättären pääroolissa.

Käyn nimittäin sisälläni pingpong-ottelua, jonka pyrin peittämään Kasipallolta; en suoraan sanottuna tiedä, mitä häntä kohtaan tunnen – tai tunnenko mitään.

Olemmeko ystäviä vai enemmän?

Toivon olemukseni näyttäytyvän hänelle normaalina (mikäli mahdollista minulta), vaikka oikeasti vaihdan puolia ja lyön palloa itseni kanssa aivan hikihatussa; yhdessä hetkessä olen yhtä mieltä Kasipallosta ja seuraavassa toista.

giphy1

Puhun näyttelemisestä, koska ajattelen paikoitellen, etten jaksaisi nähdä häntä tai haluaisi hänen koskettavan minua tai että hän ärsyttää minua. Tästä huolimatta tapaan hänet hymyssäsuin, hakeudun hänen viereensä enkä ala riidellä hänen sanomisistaan tai tekemisistään.

En tiedä, onko Kasipallo havainnut epäröintiäni. Annan toistaiseksi itselleni aikaa jatkaa tätä soutamista ja huopaamista vain nähdäkseni, miten tässä käy; mihin päädyn.

Kyse voi hyvin olla myös minun omasta hetkellisestä kriisistäni – enhän ole tällä tavoin koskaan ikinä tapaillut ketään; siis siten, että tapailu olisi mennyt tällaiseksi arkiseksi yhdessäoloksi jatkuvan jännityskutinan sijaan.

t. Pauliina