Selityksiä

Tauko on mahdollisesti, todennäköisesti ja tilastojen mukaan johtanut lukijoiden katoamiseen. On kai sanottava ’hei hei’ niille vanhoille lukijoille, jotka putosivat kelkasta ja toivottaa tervetulleeksi mahdolliset uudet tyypit. Vaikkei selittely monesti paranna tilannetta, jaan silti faktat, miksi lopetin kirjoittamisen tuossa muutama viikko takaperin – itseasiassa piilotin koko blogin hakukoneilta.

Syy ei suinkaan ollut siinä, että Kasipallo täyttäisi jokaisen hetken olemassaolostani. Sen sijaan kyse oli klassisesta kömmähdyksestä: Kasipallo pääsi jyvälle blogista. Kävi nimittäin seuraavasti. Istuimme vierekkäin, kun päätin näyttää jotain puhelimestani; avasin nettiselaimen ja aloin näpytellä osoitetta… ja kappas; tekstinennakointihan ehdotti osoitetta wordpress.com/selvastipaihtynyt. Ehdottihan ennakointi muitakin jänskiä URL-osoitteita, kuten LinkedIniä, mutta jostain syystä Kasipallon silmät osuivat juuri tähän domainiin ja hän lausui ääneen: ’Wordpress Selvästi Päihtynyt…’.

Minä naurahdin hermostuneesti ääneen ja sanoin, ettei saa tuolla tavoin stalkata…

Emme puhuneet asiasta enempää – en maininnut, että kyseessä on blogi, jota kirjoitan, enkä väittänyt tämän olevan blogi, jota luen. Jos Kasipallo kuitenkin päättäisi lukea muutamankin postauksen, olisi hän aika pian perillä Pauliinasta.

giphy

Kasipallo on kyllä kertaalleen sanonut, ettei häntä kiinnosta stalkata minua esim. selailemalla Facebookiani… Voisin silti kuvitella että ääni kellossa muuttuisi, mikäli hän tietäisi, että tällä sivulla on asiaa hänestä – kaikenkansan luettavissa.

Silläkin uhalla, että hän joku päivä muistaa tämän osoitteen ja lähtee etsimään Googlesta lisäinfoa, päätin jatkaa kirjoittamista. Jottei blogista tulisi mitään dealbreakeria, en todennäköisesti kirjoita ihan niin avoimesti ’suhteestani’ Kasipalloon. Mutta pääni on lähes räjähtänyt kun en ole purkanut mitään päiväkirjaani.

Siispä – Huippua kuluvaa vuotta 2018 kaikille ja jatketaanhan koodailua!

t. Pauliina

Mainokset

Mitä me ollaan?

Ei hajuakaan, mutta hiton hyvältä tämä tuntuu.

Kasipallo on kyllä onnistunut uimaan tämän tytön ihonalle. Vaikka aiemmin kirjoitin, etten ole kokenut hänen kanssaan sellaista ’hullaantumista’, niin nyt on mennyt muutamia viikonloppuja sellaisessa kuplassa, jonka olemassaolosta olin aiemmin vain kuullut tarinoita – kokematta mitään vastaavaa itse. Arkiaamuisinkin olen kokenut vaikeuksia startata työpäivään; hyvästä seurasta on vaikea irrottautua – ja hyvässä seurassa kaikki muu alkaa tuntua yllättävän merkityksettömältä. En ymmärrä, miten viikonloppu voi toisen ihmisen kanssa mennä samaan aikaan niin nopeasti ja niin ihanan hitaasti. Miten luontevalta tuntuu saman päivän aikana käydä Kasipallon kanssa hyppimässä trampoliinipuistossa ja ajaa sieltä pornokaupan ja mäkkärin kautta kotiin heiluttamaan peittoa.

Nyt, muutaman kuukauden tapailun jälkeen, ystävilläni on suurempi tarve määritellä meitä kuin mitä minulla itselläni. He kyselevät, olemmeko keskustelleet siitä, tapailemmeko vielä muita. Tai puhummeko tulevaisuudesta. Vastaus on ei ja kyllä – emme ole sopineet mitään muiden ihmisten tapailusta tai sanoneet edes mitään tunteista toisillemme. Olen sanonut ääneen vain sen, että minulla on hauskaa hänen kanssaan, vaikka se – ja paljon muutakin – välittynee myös käytöksessäni, katseessani ja ohimennen puheissani.

adult-shop-datingEhkä Kasipallo on heti nähnyt, miten minun kanssani tulee toimia, tai sitten hän tykkää itsekin edetä hitaasti. Anyhow, tämä on edennyt kovin omalla painollaan; kumpikaan ei kiirehdi toisen edelle, eikä meillä ole tarvetta luoda sopimuksia tai seurata ’yleisiä tapailusääntöjä’. Jos nyt jostain syystä olisikin niin, että Kasipallo niinä muutamina ’vapaina iltoinaan’ viihdyttäisi muita tyttöjä, niin sitten hän olisi kovin erilainen ihminen, kuin mitä kuvittelin. Ja se olisi tietysti piste tälle jutulle,

Mutta minulla ei ole mitään syytä kuvitella sellaista.

Pelottavaa tässä tapailussa on se, etten ole koskaan ollut näin ihastunut johonkuhun saatavilla olevaan. Olen ensi kertaa aidosti haavoittuvainen; heittäytymässä johonkin ja antautumassa sille pelottavalle ajatukselle: 

Mitä jos hän päättääkin yllättäen vetäytyä leikistä?

t. Pauliina

Love might be blind but…

Jos ulkonäöllä ei saisi olla mitään merkitystä, miksi meillä valmistuu tuhansia sohvia (tai mitä tahansa muita mööpeleitä) eri väreissä, materiaaleissa ja malleissa? Suhde sohvaan ei ole elämänmittainen, mutta silti on okei silmäillä ja vertailla tarjontaa, jopa hyppiä ja maata milloin minkäkin vaihtoehdon päällä. Miksei ihmisten kanssa saisi tehdä samankaltaista tarkkaa seulontaa; etsiä miehestä/naisesta tiettyjä muotoja, jotka ilahduttaisivat vielä vuosia ’hankinnan’ jälkeenkin? Jos voin valita, niin rakastun mielelläni mieheen, joka on paitsi rakastettava persoona myös (minun silmissäni) easy-on-the-eyes – heräänhän kuitenkin loppuelämäni hänen vierestään.

Ulkonäkökeskeisyyttä pidetään älyttömän pahana asiana – kyllä minuakin harmittaa, jos jollekulle ulkonäköni on nimenomaan parinvalinnan keskeisin tekijä – tai se syy, miksi hän ei halua kanssani olla. Sekin suututtaisi, jos kiltti-naapurintyttö-ulkonäköni olisi esteenä pomorooleihin etenemiselle. Samaan aikaan minua ei haittaa käyttää ulkonäköä hyväkseni tilanteissa, joissa siitä on apua; nuori nainen saa aika helposti äänensä kuuluviin miesvaltaisessa organisaatiossa – jos/kun on sanottavaa, tästä täytyy ottaa ilo irti.

Sopivissa määrin ulkonäön huomiointi myös pariutumisessa on mielestäni ihan suotavaa – etenkin sutinan ollessa alkutekijöissään. Kun en vielä tunne toisen persoonaa hyvin, onko minulla muutakaan, mihin ihastua?

Love might be blind but crush is not; samaten kuin vaalit sitä vanhaa, kirppuista sohvaa – tunnethan sentään sen jokaisen rikkinäisen jousen läpikotaisin – on kumppanin ulkonäölläkin vähemmän ja vähemmän merkitystä, kun viehätyt tyypin persoonasta. Syvimpiä tunteita onkin kohdallani syntynyt varmaan niihin miehiin, joista en ole ensialkuun lainkaan kiinnostunut (ulkoisesti), mutta tehtyäni kuukausia tiiviisti töitä tai opintoja yhdessä olen huomannut olevani aivan korviani myöten kusessa.

Tällainen perinpohjainen tutustuminen on parasta, mutta entistä harvinaisempaa; ei minunkaan työtiimiini tule uusia miehiä kuin sieniä sateella; että laskisin pariutumiseni työpaikan varaan. Olen ’pakotettu’ käymään Tinder-treffeillä ja niillä markkinoilla en ala odottamaan, että ’ruma ankanpoikanen’ muuttuu joutseneksi silmissäni; on hieman eri asia, tehdä viitenä päivänä viikossa 8 tuntia töitä yhdessä kuin käydä kerran tai kahdesti viikossa treffeillä ja yrittää lämmetä ihmiselle, johon et lähtökohtaisesti koe vetoa. Jos tiiviissä työympäristössä ihastuminen tällaiseen ’villiin hevoseen’ vie 4 kuukautta, niin kauanko se kestää jos deittaan tyyppiä kerran viikossa?

Tinder ja muut ’ulkonäkökeskeiset seuranhakusovellukset’ ovat nykyään arkipäivää – ei kirjepostitse ihastuminen. Haittaako se? Ketä haittaa, ketä ei. Ehkä minäkin olisin voinut rakastua, jos olisin harrastanut tällaista ’sokkona tutustumista’ ja tavannut sitä kautta jonkun aivan mielettömän persoonan.

En kuitenkaan ole hankkinut kirjekavereita ja miesten ulkonäöllä on ollut treffihistoriassani melko suurikin merkitys; olen yrittänyt tapailla niitä komeita, mutta tylsiä miehiä siinä toivossa, että vielä he yllättävät minut. Olen yrittänyt tavata niitä huippuhauskoja miehiä, joihin en kuitenkaan tuntenut mitään vetoa ja joiden en edes halunnut koskevan minuun. Voitte ajatella, että minun olisi pitänyt tavata heitä useammin; antaa mahdollisuus. Ehkä niin, muttei minun kärsimättömyyteni jaksa sellaista odottelua; mitä jos / ehkä joskus / yritä kovemmin. Näissä asioissa en yritä väkisin.

giphy1Mitä tulee omaan ulkonäkööni – minulla on piirteitä, jotka olen hyväksynyt – ja joista olen oppinut pitämään – vasta aikuisiällä. Nuoruuden epävarmuudesta on kuitenkin jäänyt jäljelle tapa katsoa samoja piirteitä miehessä hieman tarkemmin; erikoiset nenät häiritsevät minua toisinaan suunnattomasti, enkä tykkää jos miehellä on jenkkakahvat – tein nimittäin nuorempana jonkinverran duunia päästäkseni eroon omistani. Yes, I’m horrible.

Sanonkin suoran, että tavattuani Kasipallon nyt kolme kertaa olen hieman ristiriitaisissa tunteissa; jos hän olisi ulkoisesti täysin tyyppiäni, olisin varmasti paljon ihastuneempi – jopa vähän hullaantunut. Mutta en ole vielä tottunut siihn, miltä hän näyttää; en osaa sanoa onko hän söpö vai ei. Ehkä tämä epävarmuus kertoo myös siitä, ettei hän ole (vielä) muutenkaan vetänyt täysin mattoa jalkojeni alta; ainakin rakastuneena olisin aivan sokea näille jutuille. Mutta vielä toistaiseksi pallottelen näillä asioilla mielessäni.

Nyt voitte lynkata minut ulkonäkökeskeisenä kusipäänä – meitä löytyy niin naisissa kuin miehissä. 🙂 Kuka sitäpaitsi vertaa kumppania sohvaan? Tää on varmaan jokin sinkkujuttu – sohvan ja mun symbioosi on ehkä lähimpänä parisuhdetta mitä oon vähään aikaan päässyt.

t. Pauliina

Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken ja…

Olen hieman kateellinen Sinkkikselle; siitä lähtien kun olen blogia seurannut, Sinkkis on tavannut yhden jos toisenkin karismaattisen miehen, jotka ovat saaneet lukijankin sukat pyörimään jaloissa. Sinkkis heittäytyy tilanteisiin; hän lähtee treffeille ja palaakin kotiin kahden vuorokauden kuluttua.

Entäs minä?

Minäkin luokittelen itseni salamarakastujaksi. Kuitenkin… Kun havaitsen niitä ’tunteita’ itsessäni, pyrin lyttäämään ne kaikin mahdollisin keinoin; epäilen ja haastan itseäni, testaan tunteita ja katselen aiempaa tarkemmin ympärilleni; onko tämä mies todella minua varten; haluanko varmasti keskittyä vain häneen.

Kun minä ’heittäydyn’ treffeillä, se tarkoittaa että treffeihin varaamani 1,5 tuntia venähtää neljäksi tunniksi – ei ikinä 40 tunniksi. En päästä uusia ihmisiä lähelle – ainakaan kovin pian; en heittäydy, en anna itsestäni täysillä, en sopeuta omaa elämääni vaan laitan hänet sopeutumaan siihen; pidän kiinni muista suunitelmistani käydä salilla ja nähdä tyttökavereita – mies saa täyttää vain niitä kalenterissani olevia vapaita aikoja.

giphyOlen varmaan aika jäykkis – en ole koskaan heittäytynyt uuteen suhteeseen ja luottanut omiin tunteisiini, vaikka tajuaisinkin viihtyväni toisen seurassa aika hyvin. En koskaan pyydä miestä jäämään koko viikonlopuksi; loihdi herkkuaterioita seksin lomaan ja käy silloin tällöin talsimassa Töölönlahden ympäri käsikädessä. Tarvitsen treffien väliin aina  ’omaa tilaa’ tai muuten… tuntuu, että pakahdun.

Jouluevankeliumista on jäänyt mieleen tämä kohta: ’Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.’  Minulla on usein samankaltainen olo – en oikein saa ajatuksistani ja tunteistani selvää ennenkuin pääsen pilkkomaan ja palastelemaan niitä itsekseni. Ehkä tunteeni miestä kohtaan kehittyisivät nopeammin, jos en aina pakenisi omiin oloihini tekemään analyyseja ja keksimään syitä, miksi meistä ei tulisi hyvää paria. Mitä jos sen sijaan joskus antaisin uuden tyypin laittaa pääni pyörälle – ihan huolella – koko viikonlopun ajan.

Oon varmaan deittaillut vääriä tyyppejä, kun en ole ollut valmis luopumaan luomastani ’järjestyksestä’. 🙂

Ps. jos et oo vielä kattonu, niin nyt on hyvä aika alkaa seuraa Sohvaperunoita; tää on aivan huippujakso. :’D

t. Pauliina