Maasta maahan ja maassa maan tavalla

Lomani ’miesseikkailut’ tiivistyvät toteamukseen, että sain kahden viikon ulkomaakokemukseni aikana enemmän huomionosoituksia kuin koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä. Enkä näin sanoessani käytä edes lainkaan värikynää. Olen aiemmin reissannut hieman Aasiassa ja Etelä-Euroopassa, joissa vaalea iho ja hiukset keräävät tietysti myöskin huomiota osakseen. Kyllä tämänkertainen Karibian kohde oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa; jätimme yökerhotkin väliin, ja osittain juuri sen takia, että jo päivänvalossakin, selvinpäin, miehet lähes poikkeuksetta vihelsivät, sihisivät tai muiskauttelivat perään, huutelivat: ’linda, linda’ tai ’Do you wanna see my big dick? Do you wanna suck my huge dick?’  (Osuvampi selitys yökerhojen väliin jättämiselle lienee grannylife ja sen mukavuus.)  Siispä – kaikki suomalaisneidot, jotka kaipaatte huomionosoituksia, matkavinkkini teille on: Kuuba.

Sen sijaan jos kaipaatte huomiota, älkää menkö Flowhun; olipahan taas aikamoinen kontrasti palata Suomeen ja suoraan festareille, joissa on toinen toistaan kauniimpia naisia ja miehiä. Jos kotoa lähtiessä olikin hyvä fiilis omasta festarilookista, niin päästyäni paikanpäälle olin hyvällä tuurilla vain pieni osa hyvinpukeutuneiden ihmisten massaa ja huonolla tuurilla pelkkä harmaa hiirulainen upeiden asujen rinnalla (en edes tiennyt, että on muodikasta liikkua julkisesti pakarat paljaana pelkissä verkkosukkahousuissa ja stringeissä!?)

princess-jasmine-outfit-gifPidän Flowsta juuri sen siisteyden ja tyylikkyyden vuoksi; kauniita ihmisiä, asuja ja ruokaa, uusia artistilöytöjä ja yöksi pääsee kuitenkin omaan sänkyyn. Toisaalta Flow ei ehkä (ainakaan omalle tämänvuotiselle jurottavalle Jet lag -naamalleni) toiminut samanlaisena uusien ihmisten tapaamisfoorumina kuin mitä yleensä ’perinteisemmillä’ festareilla, joissa on vähintäänkin etkoja naapuriteltoissa. Flow vetää ehkä muita festareita herkemmin puoleensa pariskuntia; Flowssa voi käydä (hygieenisesti) halailemassa ja herkuttelemassa naminamiherkkuja mystisen musiikin tahdissa – näille festareille voi mennä upgreidatuille treffeille. Tämän lisäksi moni Flow-kävijöistä on pääkaupunkiseutulaisia – ei ole tarvetta tutustua uusiin ihmisiin, kun festivaalialueella on niin paljon vanhojakin tuttavuuksia.

En siis suurista haaveistani huolimatta päässyt halailemaan tai pussailemaan Flowssa – kukaan (tuntematon) ei itseasiassa edes tullut juttelemaan minulle. Kukaan ei oikeastaan edes kiinnittänyt minuun sellaista huomiota, jota voisi nimittää silmäpeliksi. Ainut mieskontaktini sattui kotimatkalla bussissa vieressäistuvan kanssamatkustajan vaihtaessa Flow-kokemuksiaan kanssani. Hän oli jonkinsortin HC-musatietäjä, joten siinä keskustelussa ei todellakaan ollut romanttista vivahdetta.

Flown ohella ehdin kuitenkin kipaista viikonloppuna myös ihan perinteisesti klubille. Päädyin juttelemaan koko illan aiemmin tapaamani tutuntutun kanssa, ja jotain pussailun tynkääkin siinä saattoi sattua (vaikka yleensä välttelen tällaista baarissa)… Jos olisin juttelemaan mennessäni tajunnut, että minä teen itseasiassa aloitetta hänen suhteensa, olisin ehkä mennyt hieman puihin, mutta minähän koin vain meneväni juttusille vanhan tutun kanssa…

Sen koomin miehestä ei kuitenkaan ole kuulunut. Luulen, että hän säikähti tätä tiukkaa nollatoleranssiani yhdenyönjuttujen suhteen. Eikai kukaan enää tänäpäivänä halua esimerkiksi lisätä ja sitoutua Facebook-kaveriksi pelkän yhden hauskan illan perusteella… huoh… miehet. ;b

t. Pauliina

Varatuilta miehiltä pitäisi kieltää

naisten katsominen.

Kävelin tuossa salilta pois, kun huomasin siinä tiskillä seisovan miehen katsovan suoraan minuun. Laskin katseeni. Katsoin uudestaan – hieman pidempään. Sama tuijotus hänen suunnaltaan jatkui. Laskin jälleen katseeni. Oli jälleen pakko katsoa eteenpäin – ja yhä hän katsoi minua. Katsoin jälleen puhelintani ja vilkaisin mieheen vielä kerran ohittaessani hänet, että kyllä – hän katsoi minua yhä.

tumblr_oov3ccnwfb1tqsd70o1_500Mies oli söötti ja minua kävi sapettamaan; paikoissa, joissa pyörin usein (kuntosali, ruokakauppa tai duunipaikka), sitä saa jokseenkin pitkiä katseita tietyiltä tyypeiltä. Kuvittelen näkeväni katseessa kiinnostusta, mutta kuitenkaan nämä hemmot eivät tule vastaan Happnissa tai Tinderissä, enkä siis voi varmistua heidän sinkkuudestaan. Se on jopa koomista, kuinka monta vuotta kaksi ihmistä voivat pyöriä samoissa ympyröissä, katsella toisiaan ja paikoitellen hymyillä vienosti, vaihtamatta kertaakaan sanaakaan.

Tästä inspiroituneena päätinkin tulla vauhkoamaan teille hieman asian – tai ainakin tämän kohtaamisen – vierestä. Alan ajaa aloitetta siitä, että varattujen miesten pitäisi olla mahdoton katsomasta naisia – siis muita kun omaansa. Tai ainakaan sinkkunaisia he eivät saisi tuolla tavoin katsoa… Enhän siis tosin edes tiedä, oliko tämä kyseinen mies parisuhteessa vai kenties vapailla markkinoilla; saati, että katsoiko hän minua sillä tavoin kiinnostuneena vai oliko minulla hiukset sekaisin tai jotenkin kummallinen ilme, mikä kiinnitti hänen huomionsa. Oli tämä kyseinen mies sitten varattu tai sinkku, niin aiemminkin on käynyt niin, että signaaliksi kuvittelemani miehen katse onkin ollut jotain muuta; varattu mies on vain nauttinut saamastaan huomiosta ja tarttunut tilaisuuteen flirttailla kevyesti. Ja eihän sitä sovi kieltääkään.

Sinkku ei voi luottaa siihen, mitä mies/nainen viestittää katseellaan. Onhan se reilua, että varatutkin saavat flirttailla ja nauttia huomiosta, mutta se syö sinkkunaista, kun silloin harvoin rohjetessani tehdä aloitteen miehet ovatkin yllättävän usein paljastuneet varatuiksi (tai sitten olen tullut huijatuksi). Pahimmassa tapauksessa parisuhdestatus voi paljastua jopa jokseenkin myöhäisessä vaiheessa; eräs minulle juttelemaan tullut mies kertoi avovaimostaan vasta kuljettuamme koko illan baarissa käsikädessä; olin kuulemma hänen mielestään niin mukavannäköinen, ettei hän halunnut kenenkään muun miehen käyttävän minua hyväksi. Yritä siinä sitten selittää, että minä kyllä tulisin oikein mielelläni hyväksikäytetyksi – mieluiten tietysti useita kertoja saman miehen toimesta, mutta kuitenkin. Aika tehokas blokkaus niin yhdenyönjutuilta kuin kaikelta muulta, mitä ilta olisi voinut poikia.

t. Pauliina

Naisten tekemät aloitteet – kuin survottua makaronilaatikkoa?

e163fc03ee34aeb927f961257546ae3dJokaikinen nainen on kuullut (miehiltä) siitä, kuinka naisten pitäisi tehdä enemmän ja rohkeammin alotteita miesten suhteen:

”Tää on 2017, tasa-arvoa hei.”

”Mistä mies vois, tietää, että nainen on kiinnostunut? Selkeempää ois, kun naiset tekis aloitteen sillon kun niitä kiinnostaa.”

”Mieti, miten paljon rohkeutta se vaatii mieheltä lähestyä yksin jotain suurta naislaumaa!”

Toisen ihmisen lähestyminen tuntuu tietysti jännittävältä – pelottaa joutua ’naurunalaiseksi’. Samalla tavalla iskeminen on riski yritys myös naiselle; eiväthän naisetkaan tiedä, onko mies kiinnostunut. Eikai miehetkään nyt lähtökohtaisesti jokaisesta naisesta tykkää?

Miehet väittävät haluavansa naisilta enemmän aloitteita. Onko asia kuitenkaan ihan noin yksinkertainen? Eivätkö miehet kuitenkin tykkää edes ihan pienesti metsästää naista? Ainakin oman, alkukantaisen ajatteluni mukaan asia on näin. Eikö tilanne etenisi miehen silmään liian helposti, jos nainen osoittaisi kiinnostuksensa suoraan – jopa jo ennenkuin mies ehtii lainkaan laittaa naista merkille ja kiinnostua hänestä? Jos yleensä 21st-century-girlnaisen iskemisestä puhutaan metsästämisenä, niin mielestäni tätä tilannetta, jossa nainen tekee aloitteen, niin joku voisi rinnastaa tämän naisen tekemän aloitteen illalliseen, joka odottaa lämpimänä pöydässä. Minusta illallinen kuulostaa kuitenkin liian houkuttelevalta vaihtoehdolta – eikö naisten tekemä aloite ole pikemminkin kuin Bona-purkki; makaroonilaatikko valmiiksi murjottuna muotoon, jonka voi suoraan nautiskelematta nielaista.

Luulen, että iskemistilanteissa se alkutilanteen epämiellyttävyys, epävarmuus ja jännitys on juuri niitä palkitsevia, hyvää oloa (loppupeleissä) tuottavia kokemuksia. Luulen, että miehet eivät myös tiedä, kuinka tärkeä se prosessi voi heille olla; naisen hunttaamiseen kuuluu askelia ja tuntemuksia, jotka ottamalla (vain) pääsee siihen ultimaattiseen fiilikseen; minä tein sen, minä nappasin hänet.

Iskeminen on vähän kuin benji-hyppy – vaikka sen haluaa kuinka kovin tehdä, sillalla seistessä alkaa kuitenkin epäilyttää; onko tää nyt järkevää, onko minusta tähän… Kukaan ei siitä huolimatta halua, että joku muu ’hyppää. benjin puolestasi. Tai että saat meriitin benjihypystä, mutta kaikki muistot itse hypystä pyyhkiytyvät pois – et muista kokeneesi pelkoa ja sitä seuraavaa helpotusta. Mitä iloa palkinnosta on, jos ei muista itse elämystä – sitä, kuinka ylitti itsensä, tavoitteli haluamaansa ja onnistui siinä.

Miehissä on eroja, mutta kuvittelisin, että (yleisesti ottaen) kovin päällekäyvät naiset koetaan vähän pelottavina. He tekevät päätöksiä miesten puolesta; tekemällä ensimmäisen siirron naiset ikäänkuin rajoittavat miesten ’valinnanvapautta’ – rajaavat muita naisia miehen ulottuvilta.

Kuulin kuitenkin inspiroivan tarinan aloitteellisesta ystävättärestäni, joka jutusteli tovin asiakaspalvelussa työskennelleen miehen kanssa. Ystävättäreni TODELLA kiinnostui. Tietämättä miehen nimeä, kamuni selvitti jälkikäteen Facebook-ryhmien ja -tapahtumien kautta (stalkkeri!) miehen nimen ja pyysi tätä treffeille. Mielestäni tämä oli tavattoman rohkeaa juuri siksi, että mies ei ehkä ollut vielä laittanut ystävääni mitenkään erityisesti silmälle – hänhän oli ollut töissä, kun tämä kohtaaminen tapahtui. Mies kuitenkin lähti treffeille, ja nyt pari on ollut yhdessä puolisen vuotta.

Väitän silti, ettei tämä suora lähestyminen ole paras lähestymistapa kaikkien miesten kanssa. Vai onko?

t. Pauliina

Mä vaan hiihdän

Taas vahvistui uskoni karmaan, kohtaloon ja siihen, että everything happens for a reason. Mikä muu selittäisi sen, että kaksi ihmistä, joista kumpainenkaan ei ole juuri klubbaillut viimeaikoina, sattuu samaan yökerhoon. Ja vielä kun huomioi sen, etten minä juuri koskaan käy yössä perjantaisin. Mikä muu selittäisi sen, että tämä jälleennäkeminen Hiihtäjän kanssa sattuu vain 2 viikkoa sen jälkeen, kun hän on sanonut, ettei tiedä haluaako enää tavata minua; että hänellä on ristiriitaisia tunteita.

Olen jo selvinpäinkin luonteeltani torpedo, joten tukeva humalatilani varmisti sen, että menin tietysti selvittämään cloussaamaan meidän kahden välisen jutun once and for all. En tarkalleen edes muista, mitä siinä lyhyesti keskusteltiin, mutta ilmeisesti poltin sillat melko tehokkaasti. Mikäli hänellä olisi ollut yhtään kiinnostusta minua kohtaan jäljellä, niin känniavautumiseni ja tylyn poistumiseni jälkeen siitä tuskin oli enää huolta.

Myöhemmin yöstä näin Hiihtäjän vielä kaulailevan jonkun toisen naisen kanssa – siitä sain hyvän syyn itkeä niin perkeleesti. Räkä poskella. Koko kotimatkan. Hokemani kuulosti jotakuinkin tältä: ’Miksei se voi tykätä musta!? Mikä mussa on vikana!? Mikä siinä toisessa blondissa oli muka paremmin!?’

giphy

 

Onneksi sentään itkin ystäväni olkaa vasten. ❤

Ei sillä etteikö vieläkin tuntuisi pahalta, mutta miten humalassa tunteet ovatkin niin moninkertaiset – eikä niistä pääse yli lainkaan. Järki ei ole ollenkaan mukana arvioimassa tunteita ja tilannetta; humalatila takaa sen, että vellot tunteen läpikotaisin päästä päähän kerran, toisen ja kolmannen… Miten humalassa voikin olla ensin niiiin hauskaa ja aivan yhtäkkiä nähdessäsi vanhan haamun ihmispaljoudessa se kaikki hauskuus unohtuu; sisimpäsi menee aivan solmuun, etkä oikeastaan enää edes ole baarissa – elät vain mielessäsi sitä, mitä teillä oli(si voinut olla) ja miten kaikki päättyi.

Vaikka en laittanutkaan känniviestejä Hiihtäjän perään, niin Jippu on silti asian ytimessä:

Lähetin yöllä sulle 13 känniviestiä
lähetin täältä sulle nauloja ja pahaa henkeä
ja mölisin yksin, kontillani eteisessä kompuroin ja huokasin..

aivan hiljaa rakkautasi rukoilin

t. Pauliina