Tunnelukkoni

golden-gooseLoman jälkeen päätin läpikäydä lukukokemuksen, jonka aavistin jo etukäteen hieman raskaaksi: Tunnelukkosi. Kirjassa esitellään 18 eri tunnelukkoa, jotka kiedotaan tekstissä monin paikoin siihen, miten tunnelukko vaikuttaa parisuhteeseesi nykyään.

Tunnelukot syntyvät lapsuuden tilanteissa, joissa emotionaaliset tarpeemme eivät tyydyty ja joudumme kehittämään jonkin tavan selvitä tilanteesta. Tunnelukot laittavat meidät vielä aikuisiälläkin uudessa tilanteessa käyttäytymään lapsuudessa optuin tavoin: joko 1. alistumme tunnelukkoon ja käyttäydymme sen mukaisesti, 2. pakenemme tunteita ja lukkoa tai 3. hyökkäämme tunnelukkoa vastaan käyttäytyen juuri päinvastoin kuin tunnelukko ehdottaa. Tunnelukot siis ohjaavat elämäämme, saavat meitä käyttäytymään haitallisesti itseämme kohtaan ja estävät täydellisen onnellisuuden saavuttamista.

Tiesin jo etukäteen, että kyllähän minulla ainakin jokunen tunnelukko on. Kun 18 tunnelukkoa lueteltiin kirjan alussa, oli niiden joukosta kuitenkin vaikea tunnistaa exactisti ne, joita itsellä mahdollisesti on. Tunnistamista helpottamaan oli onneksi tämä nettitesti. Alla näettekin ne tunnelukot, jotka tulosten ohjaavat juuri minun elämääni. Vahvin tunnelukkoni on siis Vaativuus itseäni kohtaan, ja vähiten elämääni ohjaava tunnelukko on Kaltoin kohtelun tunnelukko. Alla ei tosiaan luetella kaikkia 18 tunnelukkoa, mikä tarkoittaa sitä että testin mukaan loppujen 9 tunnelukkojen osalta en ole lukossa! Ja se on tietysti hyvä – sanoisin että näissä yhdeksässä on jo riittävästi tiirikoitavaa…

Tunnelukkotestin tulokset

Vaativuuden tunnelukko ei tullut mitenkään yllätyksenä; olen ankara itselleni, haluaisin olla samanaikaisesti täydellinen business- ja fitness-nainen, sosiaalisesta tilanteesta seuraavaan porhaltava kultturellikantarelli ja rakastava, läsnäoleva perheenjäsen. Vaativuus näkyy siinä, etten kestä paikallaanoloa, koska aina olisi jotain suoritettavaa; en osaa pysähtyä ja vain nauttia elämästä (tai saavutuksistani). Uskon, että joskus saan palkinnon aherruksestani – sitten kun kaikki on täydellistä. Tiedostan kyllä, ettei näin tule koskaan tapahtumaan… Ehkä odotan myös, että joku toinen ihminen vapauttaisi minut vaativuudestani; kaksin on aina helpompi vain olla... En osaa sanoa täsmällisesti, mistä lapsuuden kokemuksesta olen tämän vaatvuuden eritoten omaksunut, joten täytynee tehdä lisää tutkimusmatkoja lapsuuteen… Lienee pohdittava, asetettiinko minun koulusuorituksilleni tai kilpaurheilumenestykselleni todella niin suuria paineita, että minusta tuli aikuisena näin vaativa itseäni kohtaan? Vaativuuteen tietysti sopii tuo rankaisevuus; rankaisen ja moitin itseäni, jos en saavuta tavoitteitani.

Uhrautuminen on aika itsestäänselvä lukko – olen nähnyt sitä suvussani niin paljon, että ihmekös tuo, mikäli olen itse samanlainen empaatikko; uskon olevani poikkeuksellisen vahva ja kykenevä kontribuoimaan toisten hyvinvointiin, miksi päädynkin usein kuuntelijan rooliin.

Hyväksynnän haku – mietin usein, miltä elämäni näyttää muiden silmissä tai mitä muut ajattelevat valinnoistani. Haluan, että kaikki pitävät minusta – nekin, joista en itse pidä – ja välttelen ristiriitoja. Tämä johtunee siitä, etten ole aina ollut erityisen suosittu; en muuttanut itseäni tullakseni sellaiseksi, mutta tein rohkeita vetoja, jotta nämä ’suositut’ saivat tilaisuuden tutustua minuun. Sain ystäviä, mutta minuun iskostui se pieni varovaisuus ja tarkkailu – ehkä minulla on vieläkin takaraivossa tietoisuus siitä, että ihmissuhteet ovat vapaaehtoisia; jos et lähtökohtaisesti anna ihmisille tilaisuutta tutustua sinuun, tai käyttäydyt kuin aasi, ystävät voivat päättää unfriendata sinut – milloin tahansa.

Sen sijaan jokseenkin uutta minulle oli tämä Tunnevaje-tunnelukko. Sen mukaan olen lapsuudessa kokenut jääneeni vaille huomiota ja läheisyyttä – en koskaan aiemmin ajatellut näin, mutta perheen nuorimmalle se lienee mahdollista. Ei meidän perheessä juurikan osoitettu tunteita tai hellyyttä ja lisäksi meitä lapsia on aina kannustettu kasvamaan aikuiseksi nopeasti – turha lässytys on siis jätetty vauvaikään.

Kirja kuvaili niin osuvasti sitä, miten tunnevajeiset eivät osaa pyytää tai koe olevansa oikeutettuja hellyyteen – tunnevajeisilla on taipumusta ihastua etäisiin, tunteettomiin ja hieman narsistisiin ihmisiin. Tunnevajeiset (minäkin) kokevat tällaiset ihmiset kutkuttavan jännittävinä hakeutuen näihin voimakkaan vetovoiman tilanteisiin testatakseen, josko tällä kertaa kaikki menisi toisin; josko tunnevajakki saisi tällä kertaa käännytettyä tämän kylmän ja etäisen ihmisen helläksi jarakastavaksi yksilöksi. Se on tietysti tuhoontuomittu yritys – niinkuin toisen ihmisen muuttaminen aina on – tunnevajeisen ihmisen ihmissuhteet päättyvätkin nopeasti alkuhuuman jälkeen karvaaseen pettymykseen (kuulostaa tutulta!).

Alistuminen; minulla on tapana joustaa ihmissuhteissa. Mielestäni en kuitenkaan luovu omista mielipiteistäni vaan alistuminen pitää paikkansa vain pienissä asiossa – joustan esimerkiksi ravintolavalinnassa, koska asia on minulle aivan sama; nautin ruoasta raflassa kuin raflassa. Tärkeämpää minulle on se, ettei seurueeni jäsenet, jotka oikeasti suutahtavat näistä asioista, pilaa iltaamme mököttämällä ravintolavalinnasta. Tietysti alistuminen näkyy myös siinä, että minua viehättävät lähtökohtaisesti sellaiset hieman pomottelevat tyypit…muttei mielestäni huolestuttavissa määrin – en luovu omista mielipiteistäni, mutta luovun mielelläni paikoitellen ohjaksista, jotka ovat aika tiukasti käsissäni (varmaan tyypillistä sinkkunaisille).

Hylkääminen – en luota ihmissuhteiden pysyvyyteen tai siihen, että tunteisiini vastataan mikäli näytän ne. Lapsena olin läheinen vain toisen vanhempani kanssa – toinen oli yhtälailla ’paikalla’, muttei oikeastaan läsnä minulle, enkä vieläkään koe tuntevani häntä. Kirjan mukaan tunnelukko näkyy pelkona siitä, etten koskaan löydä ketään rinnalleni. Lisäksi tunnelukkoni mukaan minun tulisi olla aika omistushaluinen tai mustasukkainen, mikäli minulla on sutinaa meneillään… Mustasukkaisuudesta en tiedä, mutta pelon allekirjoitan. Työnnän aina läheisiä poispäin; heidän lähtemisensä ei ikäänkuin tunnu niin pahalta, kun olen itse laittanut asian vireille. Ja tuo mustasukkaisuus – voihan olla, että tosiaan koen mustasukkaisuutta, mutta hyökkään tunnetta vastaan yrittäen olla juuri päinvastainen; yleensä annan ihastuksilleni liikaakin siimaa ja löysää. He tuskin edes tajuavat minun olevan kiinnostunut, kun käyttäydyn niin välinpitämättömästi.

Jos aiemmin kuulostinkin tiukkapipolta, niin tuo Riittämättömän itsekontrollin -tunnelukko onneksi tasoittaa tilannetta; minulle ei lapsenakaan juuri asetettu rajoja, vaan meidät kasvatettiin periaatteella ’olette niin fiksuja, että tiedätte kyllä itse, mikä on oikein missäkin tilanteessa’. Näin ollen söin siis suklaapatukan, kaksi, kolme, jos siltä tuntui. Sama pätee nyt; olen melko vaativa itselleni, mutta reagoin herkästi (lue: aina) impulsseihin ja teen spontaaneja asioita. Osittain vaativuus lietsoo spontaaniuttani: tiedostan olevani usein liian järkevä, ja perustelen itselleni, että impulsseihin tarttuminen on ikäänkuin hyväksi minulle. Se tietysti tarkoittaa, etten välttämättä ole kovin pitkäjänteinen – onneksi vaativuus ja rankaisevuus tasoittavat tilannetta, niin en ole töissä aivan kaoottinen. 🙂

Sekä hylkäämiseen että tähän riittämättömään itsekontrolliin liittyy myös riippuvuudet, kuten  ylensyönti, tupakka, seksi, joilla saa mm. yksinolon tuntumaan hieman siedettävämmältä.

Seuraava askel olisi tutkailla näitä lapsuudenkokemuksia ja keskustella ’sisäisen lapseni’ kanssa löytääkseni avaimia näihin tunnelukkoihin; miksi tunnen kuin tunnen jossakin tilanteessa. En tiedä, kuinka etenen tästä, mutta testiä ja kirjaa suosittelen! Mielestäni ihan jo testin tekeminen ja kirjan lukeminen (tai itseasiassa kuuntelu) toi hieman konkretiaa siihen, että minulla tosiaan on hieman tällainen ’pahapoikasyndrooma’, josta kaverini aina huomauttelevat. Nyt kuitenkin ymmärrän, ettei sillä ole mitään tekemistä pahojenpoikien ominaisuuksilla vaan se liittyy täysin siihen, millainen minä olen; he eivät ole sen mielenkiintoisempia kuin muut miehet, mutta minun omat ajatusmallini saavat heidät näyttämään jotenkin vetävämmiltä. Tiedostan myös entistä selkeämmin sen, että piilotan tunteeni miehiltä, esitän liikaa kovanaamaa ja minun olisi hyvä päästä harjoittelemaan hellyyttä. 🙂 Se ei silti tarkoita, että osaisin vielä avata näitä lukkoja. Vähän houkuttelisikin tää Helsingissä 14.-15.10 järjestettävä kurssi, jossa lukkoja availlaan, mutta ehkä tällä kertaa säästän rahani johonkin turhempaan…

Muuten – musta ois kiva tietää, onko mulla jotenkin poikkeuksellisen paljon näitä lukkoja? Onko muut tehneet tätä testiä; ja monta teillä on ollut noita vahvoja/keskivahvoja? 🙂

t. Pauliina

Mainokset

Aikuisten yökerho – aka istuskelubaarit

Blogiini päädytään usein hakusanoilla ’aikuisten yökerho Helsinki’ . Vaatii järjetöntä itsehillintää olla näsäviisastelematta lasten yökerhoista, mutta todennäköisesti tällä tarkoitetaan menomestoja, joissa käy (vain) yli 2-vuotiaita, yli 30-vuotiaita – mikä se aikuisen määritelmä sitten itse kullekin googlaajalle on.

Jos minä pääsen päättämään yökerhon, jonne suuntamme, vaihtoehtoni ovat aika kapeakatseiset: Kalle tai Apollo – jonain villinä iltana saatan ehdottaa Mummotunnelia (kesäisin) tai Maxinea (jos epäilen, että kahteen ensimmäiseen on hervoton jono).

Yökerhostelun sijaan onkin tavanomaisempaa, että käymme vain dinnerillä ja muutamilla. Pubeissa / istuskelubaareissa harvemmin on ikärajoja, mutta jo pelkästään se tanssitankojen puute useimmiten ajaa ’nuorison’ muualle. Tällaisina iltoina – jos en lähde pelkästään juoruamaan vaan haluan myös sen option lähentely-yrityksistä – lempimestojani ovat seuraavat:giphy3

  1. Groteski – kivannäköistä, siistiä porukkaa ja unisex-vessajonossa pääsee ainakin joka kerta juttusille.
  2. Kampin Teerenpeli – nimenomaan tämä Kampin Teerenpeli; ilmeisesti Tennispalatsin ja Kampin keskuksen läheisyys saa yhden jos toisenkin ohikulkijan pysähtymään oluselle. Vierekkäiset pöydät yhtenäisen, pitkän sohvan äärellä, korkeat baarijakkarat pöytineen ja se fakta, että voit joutua seisoskelemaan paikan ollessa usein lauantaisin aivan täynnä luo hyvät mahdollisuudet keskustelunavauksille.
  3. Kaisla – kuten jo aiemminkin kirjoitin; ne sinkkunaiset, jotka eivät vielä pidä oluesta niin ei muuta kuin harjoittelemaan – sillä siellä missä on hyvä olutvalikoima, siellä on myös miehiä (miesvalikoiman hyvyyttä en voi yhtälailla taata, mutta niissäkin löytynee vahvemmin ja miedommin humaloituja; tummaa ja vaaleaa). Ainakin Kaisla on suuri kompleksi, joten siellä todennäköisesti on yksi jhyväkin akanoiden joukossa. Kannattaa muuten käydä myös siinä Kaislan vieressä, Sorissa, syömässä ja oluella!
  4. BierBier – repeat after me: olut tarkoittaa…
  5. Woolshed – ruoka ei oo kummoista, mutta jälleen hyvä olutvalikoima ja kiva tunnelma eritoten afterworkkien aikaan – paljon pukumiehiä, kiitos KPMG:n ja muiden toimistojen läheisyyden. Woolshedin kesäterassi on yksi lämpöisimmistä Helsingissä!
  6. VilliWäinö – aina rento tunnelma – ja lähes aina joku ryhtyy juttusille… ainakin kellon ollessa riittävän paljon.
  7. Viisi Penniä / Hook – Sonera-stadionin ja Jäähallin läheisyys takaa sen, että peli-iltoina paikalle kerääntyy hurmoksellista urheilukansaa. Voi olla, etteivät miehet juurikaan kiinnitä huomiota naisiin pelipöhinässään, mutta jos naisena tiedät jotakin pelattavasta lajista, on sulla todennäköisesti paremmat valttikortit vaikutuksen tekoon.

 

Kesäisin valikoimani kasvaa:

  1. Henkan terassi – talvisin tää on mielestäni jotenkin liian pimeä paikka ja väki liian… nuorta? Mutta Henkan terassista tykkään. Siellä on paljon istumapaikkoja = paljon lössiä, joten todennäköisimmin myös jotakin silmää miellyttävää.
  2. Löyly – tarviiko muuta sanoa kuin että Selänteen Teemukin käy täällä? Löylyssä on myös todennäköistä joutua päästä seisoskelemaan tai istumaan niille rappusille vierivieressä – siten on paaaaaljon helpompi ottaa kontaktia muihin porukoihin, kuin mitä jos istuisitte omassa pöydässänne.
  3. Holiday – tälläkin terdellä oon vain lounastanut, mutta kuulemma hyvä menomesta nimenomaan afterworkkien aikaan.
  4. Teurastamo – eritoten street food -festareiden aikaan ihmisten nauttiessa ulkoilmasta yhdessä tunnelma Teurastamolla on jotenkin niin lungi, etten yllättyisi jos joku kävisi juttusille jo päiväsaikaan, ilman sen kummempaa humalatilaa.
  5. Kiilan terassi – en Kiilasta välitä ravintolana juurikaan, mutta auringon laskeuduttua Kiilan terassin keskeinen sijainti tarjoaa hyvän näkymän Helsingin viikonloppuvilinään.
  6. Cargo Helsinki – tää vegeravintolan terassi on aina käydessäni ollut aika hiljainen, mutta vitsi miten söpö paikka! Ei todennäköisesti iskupaikkojen parhaimmistoa, mutta mistäs sitä koskaan tietää…

 

(Tänä kesänä) täytyy kokeilla myös näitä:

  1. Erottajan aurinkoterassi – on suorastaan syntistä, etten oo koskaan käynyt.
  2. Kaivon keskiviikot – miten en ollut ees kuullut tästä aiemmin? Veikkaan ettei vedä vertoja Kallen torstaille, mutta onhan tämäkin koeajettava.
  3. Hernesaaren ranta – oon täällä käynyt, mutten lauantai-iltaisin. Oiskin mielenkiintoista tsekata, onko vieraileva väki todella niin nuorta, mitä puhutaan/kuvittelen.
  4. Teatteri – miten en oo vieläkään käynyt täällä muuten kuin salaatilla?
  5. Elmun baari – okei, tuskin mikään iskupaikka, mutta voi miten söötti terassi!
  6. Navy Jerry’s – enpähän ole aikoihin käynyt, täytyy joku lauantai illan viilennyttyä siirtyä tänne lämmittelemään…
  7. Cheekin uusi yökerho – todennäköisesti entinen Namuväki on valloittanut myös tämän yökerhon totuttuaan tiettyyn lokaatioon, mutten kai voi tuomita ennen kuin näen konseptin omin silmin… Ainakin baaria mainostettiin siten, että sen pitäisi sopia ’aikuisempaan makuun’…

Mitä pubisuosikkeja teillä on / mitä unohdin listasta tai mitä mun pitäis ehdottomasti testata? 🙂

t. Pauliina

Matkalla

train-staring-out-window1Pidän matkalla olosta – siitä kun ollaan menossa kohti määränpäätä. Matkalla olo on mukavaa niin vertauskuvallisesti kuin konkreettisestikin: huomaan nauttivani jopa parin tunnin Onnibus-kyydistä. Bussissa, junassa tai lentokoneessa sinun ei tarvitse suorittaa – kaikki mitä teet, on oikeastaan plussaa. Ja se ’kaikki’ mitä teet on jokseenkin rajattua; silloin sitä tuleekin tehtyä kaikkea sitä, mikä ei ole välttämätöntä, mitä ei kotona muista tehdä tai mille ei riitä aikaa. Matkalla ei tarvitse olla niin aikaansaava, mutta on tarpeen puuhastella jotain pientä; kuten tuijottaa ulos ikkunasta, oikeasti kuunnella musiikkia, luea kirjaa tai piirtää omaa bucket listia. Paikalla istuessa, kun suhaaminen sohvalta jääkaapille ei onnistu, helpompi olla multitaskaamatta; keskityn siihen vähään mitä teen.

Ulkomaille lähtiessä yksin matkallaolo saa tietysti lisämaustetta; Onnibussi vanhempien luo voi olla omaa aikaa, aikaa ottaa rennosti, mutta lentokentällä yksin nakottaessa olo ei ole niinkään rentoutunut – vaan  odottava, jännittynyt ja kutkuttava.

Ekstroverttinä otan mielelläni ulkomaanmatkalle seuralaisen, jonkun jonka kanssa jakaa niin epätietosuuden siitä, mihin olen ryhtymässä kuin sitten ne yhteiset kokemukset ryhtymisen jälkeen. Sinkkuna olen kuitenkin valmis tinkimään seuralaisesta; haluan ehdottomasti viettää lomani ulkomailla, ja jos ystävieni aikataulut eivät kohtaa omieni kanssa, voin lähteä yksinkin reissuun. Kokemukseni yksinmatkailusta voi laskea yhden käden sormilla (1), mutta kannustaakseni muitakin kokeilemaan listasin alle vinkkejä ja yksinmatkailun hyviä puolia:755305422

  1. Kokeile yksinmatkaamista – Lähde reissulle ystävien kanssa, mutta jatka matkaasi vielä viikon verran heidän lähdettyään. Aloittamalla loman ystävän kanssa pääset rentoon lomafiilikseen ja sitä on siten helpompi jatkaa yksin jäätyäsikin – uskallat tehdä niitä samoja ja uusia asioita kuin ystäväsikin kanssa.
  2. Pysy liikkeessä; kaksi viikkoa samassa lokaatiossa voi tuntua puuduttavalta yksinmatkaavalle – etenkin jos paikka on sellainen, ettei siellä luontevasti oteta kontaktia kaltaisiisi yksinmatkaaviin tyyppeihin tai mikäli aktiviteettina on vain biitsi sekä hotellin uima-allas. Vaihtamalla paikkaa takaat sen, että sinulla riittää uutta nähtävää, vaikka kyseessä olisikin hyvin samantyylinen uusi kaupunki. Yksin matkustaessa sitä kuitenkin kiertää alueen nähtävyydet nopeammin eikä ole tarvetta kehittää rutiineja ja toistaa samoja asioita liian usein.
  3. Sun ei tarvi olla rohkea lähtiessässusta tulee rohkea matkalla. Opit nauttimaan kutkuttavasta epävarmuudesta ja mukavuusalueen ulkopuolella olemisesta. Kun oot pärjännyt yksinäs ulkomailla, sen jälkeen arjessa pärjääminen on vieläkin helpompaa.
  4. Kysy itseltäs, mitä oikeasti haluat tehdä – ei ole mitään mitä pitäisi tehdä. Jos suunnitelitkin päivää rannalla ja eksyt sinne suunnistaessasi, niin päiväsi muuttuu pyöräretkeksi – so what. Tai jos suunnittelit lähteväs kaupoille, mutta haluatkin vaellukselle, niin do it! Ei ole mitään plääniä tai pakollisia juttuja; must-see-kohteita tärkeämpää on nauttia ajasta. Onnellisimmat hetkeni matkalla koin nimenomaan pyöräillessäni pellolla, en niissä turistien kansoittamissa kohteissa.
  5. Poikkeus on ne hetket, kun haluat mennä mököttämään hotellille; silloin et saa kuunnella itseäs. Tietysti lomalla saa (ja täytyy!) nukkua hyvin, mutta pieni valvominen kuuluu lomaan; illallisesta ja drinkeistä kuuluu nauttia. Jos et mukamas jaksa valvoa, niin aloita sen verran aikaisin, että iltasi voi päättyä jo kymmeneltä. Siihen kyllä selviät.
  6. Saat takuuvarmasti seuraa – yksinistuvaa (naista) on helpompi lähestyä kuin kanalaumaa. Jos joku (normaali) ihminen tulee juttelemaan, keskustele äläkä kiirehdi pois. Sano kyllä hänen ehdotukseensa – omalla kohdallani se on poikinut ilmaisia juomia, ruokia, kahveja, vahinkokännit, ilokaasua, hyviä tarinoita, fb-ystäviä… Tiedä vaikka rakastuisit.
  7. Osallistu retkille; temppeli- ja museovierailuita hauskempi tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin on jokin ryhmäaktiviteetti, kuten pyöräretki tai kokkikurssi. Näissä on myös luonteva päästä juttusille muiden turistien – ihan  kaikenlaisten – kanssa.
  8. Lataa mukaan äänikirjoja – suomea on mukava kuunnella, kun istut katselemassa aaltoja tai meikkaillessas aamulla hotellilla. (Näin vastikään mainoksen tästä Nesbøn Janosta, jossa jahdataan Tinder-murhaajaa; kannattaakohan lukea vai meneekö sen jälkeen maku Tinder-deittailuun? Muita suosituksia: Mielensäpahoittaja, Fight Back ja Avioliittosimulaattori.)
  9. tumblr_mkybezl98t1rulm6zo1_500Eat, Pray, Love – tarviiko muuta sanoa? Kerrankin aikaa ja puitteet kohillaan niin että voi haaveilla ja löytää itsensä vain hukatakseen jälleen. Itseensä tutustuminen ja oman ’minuuden’ tai mielitekojen kuuleminen on huomattavasti helpompaa kun olet kaukana normiarjestas ja ihmisistä; voit ainaisen ystävällisyyden ja kompromissien tekemisen sijaan olla jokseenkin itsekäs versio itsestäsi – olla vähän voimakastahtosempi ja kuulla selkeemmin omat mielipitees.

Yksin matkaamisessa on sellaisia hyviä puolia, joita ei ehkä edes pysty tavoittamaan jos matkaa aina porukassa. Jos kuitenkin yhä epäilet yksin matkaamista, niin katso täältä lisää syitä, miksi pakata laukut ja lähteä – just sinne minne oot aina halunnut mennä!

t. Pauliina

Olen hyvä tyyppi

…mutta se ei tarkoita ettenkö voisi olla parempi – tehdä itseäni selkeämmin ymmärrettäväksi ja kohdella muita paremmin. En juurikaan lue ’self help -kirjoja’, mutta tartuin siitä huolimatta uteliain mielin Karla Niemisen Olet hyvä tyyppi -opukseen sen luvatessa kaikille uusia oivalluksia ihmissuhteisiinsa – ja kirja lunasti lupauksensa. Kokosin alle omia oivalluksiani, mutta muistathan, että tämä on minun versioni kirjasta – sinun oivalluksesi voivat olla aivan erilaisia, sillä luet teosta omista lähtökohdistasi.

Opin itsestäni:

  • Äärimmäisen ekstroverttina ja ihmiskeskeisenä persoonana olen pienestäpitäen ollut kiinnostunut muista ihmisistä, hakeutunut seuraan ja harjoitellut ihmissuhdetaitojani näin erilaisissa tilanteissa. Vahva persoonani on minulle itsestäänselvyys, josta unohdan usein iloita. Vaikka nuoruudessani oli hetki, jolloin ystäväni hylkäsivät minut ja menetin jokseenkin uskon itseeni ja ihmisten hyvyyteen – en silti koskaan lakannut olemasta oma itseni; uskoin, että minunlaisiani on muitakin. Sen vuoksi varmaan jaksoin tehdä töitä ja löysin itseni yliopistosta opiskelemassa alaa, jossa olin lopulta kaltaisteni joukossa – muilla opiskelijoilla oli hyvin samanlaiset kiinnostuksenkohteet. Siinä missä nuorena oltiin laumaeläimiä, yliopistossa oltiin jo enemmän aikuisia, ja aloin huomata yhteisistä intresseistämme huolimatta entistä selkeämmin persoonallisuuseroja uusien ystävieni välillä; joidenkin kanssa minun oli rennompaa olla oma itseni kuin toisten. Vuosien saatossa ystäväpiirini siis muodostui lapsuuden ’moi oon pauliina – leikitäänkö?’ -asenteesta teini-iän vähäkaveriseen paastoon, siitä uuteen kaikkiruokaisuuden vaiheeseen, jossa ystävät olivat mitäänsanomatonta massaa ja lopulta yliopistotilanteeseen, jossa saatoin valita lempiruokani/ystäväni kuin buffetista konsanaan. Olen niin onnekas, kun minulla on nyt ympärilläni laaja joukko läheisiä ystäviä, ihmisiä joiden kanssa voin olla oma itseni. Kaikilla ei ehkä ole näin; en aina muista arvostaa sitä, että minulla todella on aina joku, jonka saan houkuteltua mukaani mitä hulluimpiin tempauksiin; minua kutsutaan tapahtumiin, enkä ole aikoihin kokenut sitä tunnetta, että minut olisi jätetty ulkopuolelle. Olen löytänyt paikkani, ja minun pitäisi muistaa tuntea siitä hyvää oloa – jatkuvasti. Miten nurinkurista, että toisinaan ihminen voi kääntää tämänkin asian päässään taakaksi; onpa todella kamalaa joutua järkeilemään aikataulujen kanssa ja pohtimaan, ketä pyytää mihinkin menoon mukaan.
  • Vaikka asiani ovatkin hyvin, ei se tarkoita, ettenkö haluaisi tutustua uusiin ihmisiin. Nuorempana niitä tilaisuuksia löytyi luontevammin – siirtyessä koulusta seuraavaan ja harrastuksesta toiseen. Näin aikuisiällä tilanne voi olla toinen; valikoimme seuramme tarkoin ja toisinaan unohdamme, että ystävystyminen uuden ihmisen kanssa lepää yhtälailla sinun – kuin hänen – aloitteellisuuden ja aktiivisuuden varassa. Eikä näihin uusiin tuttavuuksiin edes törmää, jollei mene ulos ja heittäydy tilanteisiin. Voit ärsyyntyä siitä, että puolituttu kollega istahtaa neljän tunnin junamatkan ajaksi viereesi pakottaen sinut laittamaan työt syrjään. Olisinpa siinä ensiärsytyksen tilassa tiennyt, että sama nainen on vuoden päästä toiseksi paras ystäväni – ei varmaan olisi ärsyttänyt ollenkaan niin paljon. Tämä tarina on tosi; valitettavasti unohdan toisinaan itsekin jokaisen tsäänssin olevan mahdollisuus; koskaan et voi tietää, kenet tapaat jatkojen jatkoilla tai kaverin kaverin juhlissa. Olen itsekin muodostanut kummallisia ihmisketjuja, joissa henkilö A on esitellyt minut henkilölle B ja tämä henkilölle C, ja loppujenlopuksi päädyn pitämään yhteyttä ja treffailemaan näiden kaikkien henkilöiden kanssa – erikseen.
  • Peilatessani kirjan neuvoja ystävyyssuhteisiini koin olevani vahvoilla. Sen sijaan miesten kanssa pelaan jokseenkin eri säännöillä; käyttäydyn enemmän catch me if you can -tyylillä, enkä välttämättä halua liikaa sitä käytöstä edes muuttaa. Kuitenkin minun olisi varmaan parempi olla hieman helpompi ja aloitteellisempi – katsotaan.

Opin ihmissuhteistani:

  • Vaikka minulla on loistavia ystäviä, joille jakaa kaiken, joiden kanssa nauraa ja itkeä, on minulla myös niitä ystäviä, joiden kanssa ei ole niin luonteva olla – niitä, joiden kanssa puhutaan enemmän töistä ja joiden kanssa on aina suunniteltava museovierailuita tai muuta virallisempaa ohjelmaa. Olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että näitä ihmisiä ei aina kutsuta tai heitä ei lisätä Whatsapp-keskusteluihin. Nyt en pode enää niin huonoa omatuntoa – minun tekisi vaan mieli ojentaa heille tämä kirja luettavaksi. En koe enää, että se olisi minun vikani, mikäli he eivät halustaan huolimatta sopeudu ryhmään; pelkkä halu olla mukana ei riitä, jos siitä huolimatta heittää tökeröitä kommentteja toisille. Ei yhteensopimattomuutemme ole kenenkään vika, olemme vain erilaisia. Nämä ystävät eivät tiedä, miten ryhmissä ollaan, he eivät osaa relata ja mennä fiiliksen tai enemmistön mukana. He ovat niitä, jotka menevät nukkumaan aikaisin, eivätkä jää jatkoille (onhan se rankkaa, mutta paras tapa, jos oikeasti haluaa porukkaan, on vaan sinnitellä mukana!). He ovat myös niitä, jotka lannistavat ja tekevät tilanteista kiusallisia seurueeseemme liittyessä tuntemattomia ihmisiä; esimerkiksi nämäkin nimenomaiset jatkot päätyivät siten, että muu juhlaväki sammui siskonpetiin olohuoneeseen. Aamulla heräsimme siihen kun tämä porukkaan mukaan haluava tehotäti tiskaa astioita ja tulee olohuoneen ovelle kyselemään päivän aikatauluja ja ohjelmaa – onko mitään varmempaa tapaa saada krapulaisten ihmisten joukkovihaa puolellesi? Nämä tyypit haluaisivat joukkoon mukaan – haluaisivat olla rentoja – mutta eivät näe kuinka he omalla käytöksellään tekevät sen mahdottomaksi; heillä on muita vahvuuksia, minkä vuoksi olemme ystäväiä. Jos on syntynyt tikku perseessä, täytyy hauskuutta ehkä opetella hieman ahkerammin; tumblr_lmdrgzchrt1qh1nhpo1_500nämä tyypit eivät mm. näe eroa siinä, kun minä harrastan leikkimielistä, hauskaa kiusoittelua (saatan toisinaan tehdä sitä hieman liikaakin) – vaan koettavat itse samaa kikkaa ystävystyäkseen uusien tuttavuuksien kanssa – he päätyvät heittämään läppää toisen työttömyydestä tai keskeneräisestä gradusta. Ei se niin toimi – ystävällisen kiusoittelun voi aloittaa vasta sopivan pohjatyön jälkeen, eikä siinä sohita mihinkään liian arkaan aiheeseen.
  • Siinä missä opin selkeämmin tunnistamaan yllä mainittujen ystävieni joustomattomuuden, kykenemättömyyden heittäytymään tilanteen vietäväksi ja kiinnittämään huomiota ensivaikutelmaan tekemiseen (pitäisi olla sanomattakin selvää, ettet pääse edellisiltana tapaamamme poikaporukan suosioon seistessäsi seuraavana aamuna tiskiharja kädessäsi tivaten aikatauluja, jotka ovat todellakin menneet uusiksi kostean yön vuoksi), opin olemaan myös armollisempi muutamia muita ystäviäni kohtaan. Minulla on yksi sellainen toveri, joka kyselee paljon minusta, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono asia. Tajusin kuitenkin kirjan myötä, että ehkä tämä kyseinen tyttö koittaa miellyttää ja kyselee siksi paljon asioistani. Kun kysymystulvassa vaan ei aina tunnu olevan mitään punaista lankaa, on se saanut minut aina hieman epäileväksi; miksi hän tätäkin asiaa tivaa. Vaan ehkä aivan turhaan – ehkäpä tämä tyttö ei olekaan niin varma asemastaan, miltä hän vaikuttaa ulospäin, ehkäpä hän hakee tällä tenttauksella hyväksyntääni – osoittaa olevansa halukas oppimaan minusta (kaiken).

Opin hänestä, naapurin Pentistä ja ehkä sinustakin – opin siis ihmisistä yleensä:

  • Kun kaikki on itselle ollut niin itsestäänselvää, en ole edes ajatellut, miten vaikealta ihmisten kanssa juttelu ja oleminen voikaan todella tuntua introverttien ja yksinäisten näkökulmasta. Mutta lohdullista on se, että ihmissuhdetaidot todella voi oppia – tai ainakin niissä voi kehittyä! Kirjassa on paljon listoja – ne on hyödyllisiä itse kullekin; minäkin sain ideoita, joilla selvitä jatkossa niistä kiusallisista hiljaisuuksista, joita väkisinkin syntyy joidenkin ihmisten (erityisesti uusien ihmisten kanssa keskustellessa (eritoten jos nämä uudet tyyppit tappavat kaikki keskusteluyritykseni). Kaikkein tärkeimpiä nämä käytännön vinkit ovat kuitenkin niille (introverteille), jotka kokevat olevansa yksin, ulkopuolisia, eivätkä oikein tiedä, miten muuttaa omaa tilannettaan. Muutos lähtenee siitä, että myönnät ongelman tilanteessasi – samalla hyväksyt, että kyseessä todellakin on vain tilanne ja tilanteet ovat muutettavissa. Kenenkään elämää ei ole ennalta tuomittu yksinäiseksi tai onnettomaksi – pieneenkin tyytymättömyyteen omassa elämässä voi tarttua raudanlujalla kouralla ja kääntää sen haluamaansa muutokseen.
  • Olen itsekin joskus kadehtinut sitä, miltä muiden – niiden suosittujen – elämä vaikuttaa. Olen sittemmin päässyt näkemään useita ystäväporukoita – niitä suosittujakin – ja löytänyt omat lähimmät ystäväni. En edes ajattele, ovatko nykyiset ystäväni suosittuja vai eivät – osa varmaan on, osa ei – yhtäkaikki: heidän kanssaan on parasta. Toivon vaan, että nekin ihmiset suosituissa ystäväporukoissaan, joiden kanssa minä en tällälailla viihtynyt, kokevat kuitenkin itse olevansa juuri oikeassa porukassa – että he tuntevat olevansa yhtälailla kotonaan siellä kuin minä olen omissa porukoissani. Toivottavasti kyse on tosiaan siitä, että arvostaa erilaisia piirteitä ystävässä, eivätkä he esimerkiksi pysy porukassaan siksi, että se näyttää ulospäin hyvältä.

t. Pauliina