Enää ei nähdä mis on pettämisen raja

giphyRakastan Vartiaisen Jenniä. Kuten niin moni muukin suomalainen tykkään myös uudehkosta (ei enää niin uudesta) Se oikea -kipaleesta – se on kepeä, mutta siinä on jälleen kerran niin monta osuvaa säettä: ’Rakkaus on verbi eikä löysä lupaus – niinkuin rypäle, se liejussa lakoaa’. Ja itselle osuvia hokemia: ’Annan sulle ohjeita, joita en itse osaa noudattaa. Olen ryssinyt kaiken joka kerta uudestaan’.

Nyt vatvotaan kuitenkin tätä: ’Enää ei nähdä mis on pettämisen raja’.

Temptation Islandilla varatut harrastavat seksiä resortin sinkkujen kanssa perustellen: ’Mä vaan ihan vähäsen (nussin sitä).’

Myöskin sinkkujen pussailu ja lääppiminen on ihan ookoo, kunhan varatulla osapuolella ei ollut siinä tunteita mukana.

Joka päivä Helsingin yökerhoissakin varatut ihmiset suutelevat vieraita miehiä ja naisia; kaikkihan niin tekee kännissä.

Seurustelu on varmaan erilaista kuin ennenvanhaan; on jopa sallitumpaa, että jokainen pari muodostaa omanlaisensa parisuhteen, omine sääntöineen ja rajoineen – tai ilman rajoja. Pettämisen raja voi toiselle kulkea siinä, että sydän läpättää ohikulkevien kaunottarien vuoksi; toiselle pettäminen tarkoittaa vieraan miehen suutelemista ja jollekulle raja kulkee seksissä – kaikki muu on ihan sallittua, kunhan kettu ei käy kolossa.

Jos toisen odotuksista parisuhteelle ja säännöistä ei puhuta ääneen, pariskunnan osapuolet voivat vielä parisuhteen aikanakin olla (tietämättään) eri linjoilla siitä, mitä saa ja ei saa tehdä; millaisen käytöksen suhteen toinen osapuoli kokee loukkaavana. Ehkä nykyään on sekä niin paljon houkutuksia ja mahdollisuuksia pelata likaista peliä että vaihtoehtoja sille, missä pettämisen raja kulkee, että ihmisten on vaikea tietää tai pysyä niissä asetetuissa rajoissa.

Jos mietin äitiäni, en usko, että hänen on koskaan tarvinnut pohtia, missä pettämisen raja menee; hänellä on varmaan aika hyvä gut feeling asiasta. Eikö omatuntomme hälytyskellot ole riittävä ennakkovaroitus siitä, että tämä, mitä nyt olen tekemässä, ei enää ole reilua kumppaniani kohtaan. Pitääkö meidän määrittää, että pettämisen raja menee esimerkiksi juurikin siinä suutelemisessa siksi, että omatuntomme ovat niin erilaiset – määritelty raja on ikäänkuin pariskunnan kompromissi siitä, missä minun mielestäni menee pettämisen raja ja missä hänen mielestään menee pettämisen raja. Vaikka raja menisikin vasta suutelussa, tuntisinhan minä jokatapauksessa tekeväni väärin suostuessani kaksin after workeille viehättävän kollegani kanssa – etenkin jos menisin aftereille juurikin nauttiakseni kipinästä välillämme.

Tai siis kyseinen tilanne olisi väärin, jos minulla olisi poikaystävä. Ja siis skenaario sisälsi myös hypoteettisen olettamuksen, että kollegani ikinä pyytäisi minua after workeille. Mitenkäs nyt eksyin näin totaalisesti aiheesta. Parempi varmaan lopettaa tähän.

t. Pauliina

Vaikka kuinka petaan sulle maalipaikkoja…

s-64613a00cfd351957d4a226ac2542a57d99442b8Kun ei aikoihin ole ollut pidempiaikaista sutinaa, sitä alkaa katsella ympäröiviä ihmisiä aivan uusin silmin. Näin ollen kaksi ’uudehkoa’ kollegaanikin ovat alkaneet näyttää vielä aiempaa paremmilta ja tulemme tietysti yhä paremmin ja paremmin juttuun keskenämme… Haitanneeko tuo, että työskentelemme yhdessä, jos potentiaalinen aloite tulisi heidän suunnaltaan? Periaatteessa en tietysti saisi liehitellä molempia samanaikaisesti… mutta aina tehtyäni päätöksen siitä, kumpi on minulle sopivampi tapaus, muutan taas mieltäni.

Rehellisesti sanottuna; olen kuitenkin kohdellut (toistaiseksi) molempia aika kaverillisen asiallisesti – toisinaan jopa viileästi ja jarrutellen heidän heittäessä bensaa liekkeihin. Ajattelin kuitenkin antaa miehille paremmin tilaisuuksia viedä tuttavuutemme henkilökohtaisemmalle levelille – toisin sanoen enemmän mahdollisuuksia jutella vapaa-ajan asioista ja miksei jopa hengata kanssani työajan ulkopuolella.

Tänään olinkin ennakoinut ja juonitellut asian tiimoilta oikein urakalla; jättänyt jopa pyöräni kotiin vain jotta voisin kävellä työtoverini kanssa yhtämatkaa iltapäivällä. Suunnitelma toimi hyvin ensimmäiset 200 metriä kunnes kollegani kirjaimellisesti juoksi tiehensä – hän siis näki ystävänsä ja lähti huikaten: ’sori, nähään huomenna! JAakkooo! Jaakko!’.

Mutta siis mitä! Annoin jätkälle täydellisen tilaisuuden kiehnätä kanssani ja jopa pyytää minua treffeille – ja hän juoksi ystävänsä tykö – ystävän, jolle hän todennäköisesti voisi laittaa Facebook-viestiä anytime. Kyllä ketutti, ettei ollut sitä pyörää – kotimatka yksin kävellen ON hiton pitkä.

Voi toki olla, että olen lukenut kollgegani merkkejä väärin – ehkä hän vain on luonteeltaan samalla tavalla flirtti kuin minä – heittää vihjailevaa juttua, koskettelee työn ohessa ja iskee silmää. Tähän asti minä olen kuitenkin ollut se jäyhempi osapuoli, ja hän on joutunut tekemään kaikki ’aloitteet’ – hakeutumaan viereeni palavereissa ja pyytämään minua lounaalle.

Vaikka tyyppi ei naulannut ensimmäistä tarjoamaani kunnon maalintekopaikkaan, jatkan silti tätä lämpimämpää suhtautumistani – käyn vuorostani hänen työpisteellään vilkuttamassa ennen viikonloppua tai lahjon vuorostai häntä suklaalla. En tietenkään saa mennä liiallisuuksiin. 🙂 Silloinhan en huomaisi, lähestyykö hän enää minua!

t. Pauliina

Mä vaan hiihdän

Taas vahvistui uskoni karmaan, kohtaloon ja siihen, että everything happens for a reason. Mikä muu selittäisi sen, että kaksi ihmistä, joista kumpainenkaan ei ole juuri klubbaillut viimeaikoina, sattuu samaan yökerhoon. Ja vielä kun huomioi sen, etten minä juuri koskaan käy yössä perjantaisin. Mikä muu selittäisi sen, että tämä jälleennäkeminen Hiihtäjän kanssa sattuu vain 2 viikkoa sen jälkeen, kun hän on sanonut, ettei tiedä haluaako enää tavata minua; että hänellä on ristiriitaisia tunteita.

Olen jo selvinpäinkin luonteeltani torpedo, joten tukeva humalatilani varmisti sen, että menin tietysti selvittämään cloussaamaan meidän kahden välisen jutun once and for all. En tarkalleen edes muista, mitä siinä lyhyesti keskusteltiin, mutta ilmeisesti poltin sillat melko tehokkaasti. Mikäli hänellä olisi ollut yhtään kiinnostusta minua kohtaan jäljellä, niin känniavautumiseni ja tylyn poistumiseni jälkeen siitä tuskin oli enää huolta.

Myöhemmin yöstä näin Hiihtäjän vielä kaulailevan jonkun toisen naisen kanssa – siitä sain hyvän syyn itkeä niin perkeleesti. Räkä poskella. Koko kotimatkan. Hokemani kuulosti jotakuinkin tältä: ’Miksei se voi tykätä musta!? Mikä mussa on vikana!? Mikä siinä toisessa blondissa oli muka paremmin!?’

giphy

 

Onneksi sentään itkin ystäväni olkaa vasten. ❤

Ei sillä etteikö vieläkin tuntuisi pahalta, mutta miten humalassa tunteet ovatkin niin moninkertaiset – eikä niistä pääse yli lainkaan. Järki ei ole ollenkaan mukana arvioimassa tunteita ja tilannetta; humalatila takaa sen, että vellot tunteen läpikotaisin päästä päähän kerran, toisen ja kolmannen… Miten humalassa voikin olla ensin niiiin hauskaa ja aivan yhtäkkiä nähdessäsi vanhan haamun ihmispaljoudessa se kaikki hauskuus unohtuu; sisimpäsi menee aivan solmuun, etkä oikeastaan enää edes ole baarissa – elät vain mielessäsi sitä, mitä teillä oli(si voinut olla) ja miten kaikki päättyi.

Vaikka en laittanutkaan känniviestejä Hiihtäjän perään, niin Jippu on silti asian ytimessä:

Lähetin yöllä sulle 13 känniviestiä
lähetin täältä sulle nauloja ja pahaa henkeä
ja mölisin yksin, kontillani eteisessä kompuroin ja huokasin..

aivan hiljaa rakkautasi rukoilin

t. Pauliina

Onnellinen lintu pois ei lennä

Mä en oo mustasukkainen

Joka päivä avaan oven sun mennä,

ja se jää auki

Et oltais vapaat tietäen

onnellinen lintu pois ei lennä

Mulla on pieni girl crush Vesalaan. Miten se mimmi saa kirjoitettua niin kauniisti mun ajatukset lauluksi?

Minulla ei ole kokemusta vakavasta seurustelusta, enkä oikein osaa sanoa, miten mustasukkaista tyyppiä olen. Kuvittelen, etten ole mustasukkainen, mutten toisaalta luota kovin helposti uusiin ihmisiin. Tai ainakaan miehiin. Epäluottamus on kuitenkin ihan toinen ominaisuus kuin mustasukkaisuus, enkä skitsoile siitä, mitä mies tekee tai ei tee muiden naisten kanssa; en vain kovin helposti luota siihen meidän juttumme ja molemminpuoliseen tunteiden pysyvyyteen; siihen että me molemmat elämme samaa tunnetta.

Luottamukseni syntyy pitkän tuntemisen myötä, siten että toinen osoittaa kerta toisensa jälkeen olevansa sen arvoinen. Ei niin, että testaisin miestä joillain agility-tyyppisillä systemaattisilla testeillä vaan pikemminkin juuri niin, että ’avaan oven sun mennä’. Jos mies haluaa toistuvasti jäädä, niin luottamukseni häneen vahvistuu kerta toisensa jälkeen.

’Onnellinen lintu pois ei lennä.’

Olen ollut kärsivällinen Hiihtäjän kanssa; elämme vielä omissa ’häkeissämme’ ovet sepposen selällään ja vieraillen toistemme luona (tai itseasiassa hän vierailee minun luonani). Hän ei ole lennähtänyt mihinkään kauas, muttei varsinaisesti ole jäänyt luokseni.

Hiihtäjä vaikuttaa luotettavalta, mutta epäilen, ettei hän ehkä kuitenkaan ole kovin kiinnostunut minusta. Minä houkuttelen häntä luokseni, hän käy ja poistuu kotoani – ja elämästäni. Treffiemme jälkeen erkanemme jollain muullakin kuin fyysisellä tasolla hänen poistuessaan paikalta – aistin, ettei hän juurikaan uhraa minulle ajatuksiaan tai häntä ei kiinnosta laittaa viestiä dianna_i_love_you_obviouslysaati sopia uutta tapaamista.

Tätähän deittailu aluksi on – ei paineita tai vaatimuksia. Mutta voi kun hän haluaisi viipyä kanssani pidempään.

t. Pauliina