Ette ikinä usko

Kävin nimittäin treffeillä. Kyllä. Enkä millätahansa treffeillä vaan Tinder-treffeillä; ekat treffit sitten kesäkuun ja kaikenkaikkiaankin vasta toinen mies/deittikumppani kuluvan vuoden puolella. Tilastojani ajatellen olen itsekin aika yllättynyt, kuinka nopeasti kyseisen Tinder-keskustelun alettua oikeasti päädyin treffeille.

Nyt mietitte, että uusi mätsini on jonkinsortin perfect match, joka on ylenpalttisella juttelullaan hurmannut minut samantien. Ei oikeastaan niinkään; hänen kuvansa eivät lähtökohtaisesti vakuuttaneet ihan täysin ja keskustelukin oli sellaista… no… harvasanaista pitkine taukoineen.

Miksi sitten suostuin? Mietin sitä itsekin ennen deittejä, kun olin tapani mukaan lähinnä ärsyyntynyt itseeni; miksi olin jälleen näkemässä jotakuta näin nopeasti – tuhlaamassa aikaani johonkuhun, josta en ole vielä edes kiinnostunut. Osittain lähdin ehkä siksi, että koin velvollisuudekseni sinkkuna käydä treffeillä pitkän tauon jälkeen. Ja ehkä myös jotta ystäväni eivät olisi niin kummastuneita hiljaiselostani.

Merkittävin syy suostumiseeni oli kuitenkin se, että minua tosiaan pyydettiin treffeille – tämä mies ei kutsunut minua omaan sänkyynsä kello 10 jälkeen tai yrittänyt vastaavasti tunkea meille yökylään. En tiedä, millainen lorttoprofiili minulla miesten silmissä on, mutta viimeaikoina ehdotukset ovat olleet aika suoraviivaisia; tyrmättyäni eräänkin yökutsupyynnön keskustelu päättyi miehen sanoihin: ’Höh, ilmota jos muutat mieles ja haluut tulla kokeilee mun sänkyä’. Charming.

tenorSen sijaan tämä viimeisin Tinder-mies, kutsuttakoon häntä vaikka Kasipalloksi, kutsui minut oikeasti ulos; ilmoitti aktiviteetin, päivän ja kellonajan jolloin tavataan – no questions asked. Minun oli oikeastaan helpompaa myöntyä kuin kieltäytyä; hän otti ohjat, teki selkeän ehdotuksen eikä tarvinnut mitään lässytellä; ’mitä sinä haluat tehdä…’ ’mentäskö sinne vai sittenkin tuonne…’

Ja miten treffit sitten meni? Tyyppi oli mielenkiintoisempi kun olisin viestittelyn perusteella ajatellut; puhelias, pilkettä silmäkulmassa ja kerrankin – mies kiusasi minua takaisin vähintään yhtä paljon kuin minä haastoin häntä – hauskaa!

Ei ollut myöskään yhtään pöllömpää päättää näitä deittejä kaatosateessa pussaillen.

t. Pauliina

Mainokset

Ja sitten heitä oli yksi(n)

Olette ehkä huomanneet minun olevan hienoisen matalapaineen kourissa ja aikaansaamattomuuteni (eritoten) miesten suhteen; arkisin käyn lähinnä töissä ja kulutan hbo:ta kotona.

f03495ff684ff898712f6b5b02296a90Sen kummemmin sormella osottamatta (kuitenkin pirun syyllistävällä katseella mulkoillen ja nyrkkiä heristäen) voin viittoa ystäväni puoleen; sen ainoan sinkkuystävän, joka meni pariutumaan kesän aikana. Nainen teki ne perinteiset; eli paineli hippulatvinkuen, taakseen katsomatta tyttöystävämoodiin. Minä jäin kuin nalli kalliolle; ilman ystävätärtäni – omaa partner in crimeani, muskettisotureitani, olen aika lamaantunut; kuka minua nyt vie ulos leikkimään? Mihin jäi torstaikallet?

giphy2Kuukausien hiljaiselon jälkeen (ystävättäreni puolelta; minä olen kyllä ehdottanut tapaamisia monasti) hän vihdoin kysyi minulta, haluaisinko nähdä. Vastasin: ’Tietysti, kävisikö viikonloppuna johonkin aikaan?’ Johon hän vastasi: ’Viikonloppu menee seukkaamiseen, mutta käviskö vaikka viikon päästä?’.

Auts. Siis seukkaamiseen täytyy varata koko viikonloppu; edes kahta tuntia ei liikene kaverille. Surettaa vaan, miten nopeasti voi unohtaa lupaukset: ’musta ei sitten tuu sellasta naista, joka hylkää kaikki kaverit – tarvitsee niitä aina vaan silloin kun on sinkku, ja elää muuten sitä miestä varten’.

Niinpä niin. Olisi mulla oikeasti vielä yksi sinkkukaveri Helsingissä, mutta hän on ammattiurheilija, eikä siksi tykkää: valvoa, dokata tai huntata miehiä (I know – mietin itsekin välillä, miksi edes olemme ystäviä…)

Minun ’menohaluni’ ovat entisellään; kävisin mieluusti ulkona joka viikko – istuskelemassa baareissa ja joraamassa yökerhoissa. Seurustelu on vaan muuttanut kavereitani kahdella tapaa:

  • Desperate housewives. Osa ystävistäni on päättänyt, että heidän täytyy (tai vihdoin he saavat) muuttaa elämänsä täysin; simahtaa sänkyyn yhdeksältä ja omistaa vapaa-aikansa miehelle; jos miehellä on vapaa-ilta futistreeneistä, naisenkin täytyy viettää ilta kotona, nainen viettää mieluummin aikaa kaksin tai yksin kuin näkee kavereitaan ja silloin harvoin kun kavereita nähdään, nämä kutsutaan heille kotiin viettämään leffailtaa – sillä eihän kotirouvat nyt herranen aika lähde kotoa – edes elokuvateatteriin.

 

  • Same same but different. Sitten on ne kaverit, jotka ovat pysyneet jokseenkin entisellään. Heitä vaivaa kuitenkin ajanpuute; vaikka aktiivista elämää ylläpidetään kavereita tapaamalla, on heillä kuitenkin yhtälailla työkiireet, harrastukset ja se parisuhde – sillä hekin haluavat toisinaan olla ihan kaksin. Nämä aktiiviset tyypit näkevät säännöllisesti kaikkia kavereitaan, ja vaikka he käyvätkin usein baareissa, eivät he ole aina juuri sinun (tai siis minun) kanssani näissä baareissa. Heitä pitääkin usein hieman ’innostaa; tarjota jotain spesiaalimpaa -järjestää oikeasti ’bileet/juhlat/teemailta’ pelkän dokauksen sijaan – tai käydä ravintola-/kulttuuririennoissa ennen baaria.

Nautin sinkkuudesta – ja vielä enemmän nauttisin, mikäli ’pääsisin’ ulos tapaamaan ihmisiä – etenkin nyt, lopenkyllästyttyäni (taas) Tinderiin. Ensimmäistä kertaa olen kuitenkin tilanteessa, jossa tuntuu hieman siltä, kuin minulla ei olisi kavereita – ainakaan niitä jokapäiväisiä leikkikavereita, kuten vielä pari vuotta sitten. Voitte sanoa, etten saisi antaa sen hidastaa itseäni; enkä varmaan saisikaan, mutta tiedättehän – uuteen tilanteeseen sopeutuessa menee aina hetki.

Olen pyrkinyt myötävaikuttamaan ongelman ratkeamiseen kertomalla avoimesti ystävilleni, että minulla on toisinaan hieman tylsää / olen liikaa itsekseni, ja että minua saa todellakin pyytää mukaan ihan mihin tahansa. Lempparivastauksia olen saanut näiltä kotirouvaystäviltäni; ensin he toteavat: ’Hienoa jos tosiaan nautit sinkkuudesta; ehkei seurustelu sovi sulle. Mutta meidän pitäis kyllä silti etsiä sulle jostain mies.’

Sillä Mieshän se asian ratkaisisi – tai ainakin he olettavat poikaystävän tarkoittavan minunkin rouviutumistani ja muiden sosiaalisten tarpeideni laantumista.

Mutta musta ei tule niitä naisia.

t. Pauliina

X-Factor

Ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa; kun ihmisen persoona tekee vaikutuksen, ei hänen ulkonäkönsä tarvitse olla ihan niin justiinsa.

Yleensä ihastuminen tapahtuu kuitenkin sellaiseen tyyppiin, joka edes jokseenkin miellyttää silmää, vaikkei mikään Lauri Tilkanen olisikaan. Lisäksi ihastuminen aikaansaa usein sen, että tyyppi alkaa näyttää ajansaatossa vielä paremmalta – tyyppi ei saa paitsi ’anteeksi’ ulkonäköään, vaan mitä enemmän hänestä tykkäät sitä kuumemmaksi hän muuttuu.

Kannustan lähipiiriäni tavoittelemaan ja uskomaan haaveisiinsa; olen ihanien ystävieni suhteen sitä mieltä, ettei sellaista ole olemassakaan kuin ’liian komea mies’ heille. Näin uskon ystävieni kohdalla. En kuitenkaan ole itseni suhteen samalla tavalla järkevä vaan uskon, että todellakin on olemassa liian hyvännäköisiä miehiä minulle – ne ovat niitä, jotka ovat paitsi komeita myös superkivoja, ja näinollen out of my league.

Tsemppaan ystäviäni tavoilla, joilla en tsemppaa itseäni. En myöskään ole yhtä kypsä ja fiksu tuntemattomien pariskuntien suhteen; yllätyn aina nähdessäni parin, jonka toinen osapuoli on selkeästi toista kauniimpi/kuumempi/paremmannäköinen; käyttäydyn juurikin niin kuin ulkonäkö olisi the one and only reason, miksi ihastua johonkuhun…

giphy1Esimerkiksi… Salillani käy eräs aivan törkeän hyvännäköinen mies; pitkä, sopivan lihaksikas, yhtäaikaa komeat ja suloiset kasvot sekä valloittava hymy. Pidän paitsi hänen ulkonäöstään, myös siitä luonteesta, joka huokuu hänen olemuksestaan; hän on vaatimaton – jopa ujohko. Muutama viikko takaperin näin hänet ensimmäistä kertaa salilla naisen kanssa – damn, hän ei olekaan sinkku! Nainen oli hieman pyöreä, ei mitenkään mieleenpainuva kasvoiltaan ja hännän huippuna: hänen ilmeensä oli hapan. Ja tämä happamuus ei ollut mikään one-time-show, sillä hänen naamansa on sittemminkin kohdatessamme ollut aivan norsunvitulla.

Ajattelin heti naisen nähtyäni kyseistä kuumismiestä; you could do so much better. Ensin ihmettelin pariskuntaa pelkästään ulkoisesti: se miesherkku voisi saada niiiin paljon kauniimman naisen. Sitten aikuistuin ja muistin, ettei ulkonäkö ole kaikki kaikessa; ajattelin, että ehkä nainen on todella fiksu, hauska, lämpöinen luonteeltaan. Mutta en pysty uskomaan myöskään tätä motiivia; naisen ilmeet ja olemus levittävät nimittäin sellaista myrkkyä ympäriinsä. En todellakaan ymmärrä, miksi tämä komistus kuluttaa aikansa naisen rinnalla. Eikö mies tiedä, että hän voisi saada – luoja ties millaisen – kaunottaren, joka paitsi näyttäisi hyvältä miehen rinnalla, olisi myös onnellinen paikastaan? (Vai olenkohan ymmärtänyt jotain väärin… käykö sisarukset useastikin yhdessä salilla?)

Anyway, mulla on ehkä pienoisia hahmotusvaikeuksia itseni suhteen – oon ehkä unohtanut tässä treffittömällä aikakaudella, mikä se mun vahvuus on. Vaikkei pelkällä ulkonäöllä pärjää, niin kummasti kauniit naiset – happamia tai ei – ovat miesten mieleen. Ulkonäön sijaan olen aina kuvitellut luonteen/persoonallisuude olevan minun vahvuuteni, mutta eipä sekään ole pidempiaikaiseen sutinaan kantanut.

Kuitenkin näen jatkuvasti, kun nämä kärttyisät, ei-minkään-näköiset naiset nappaavat nenäni edessä ne salin kuumimmat miehet. Ja mä mietin, että mitähän vittua; mikä on se X-Factor, third element, joka multa puuttuu ja jää tunnistamatta muissa naisissa?

t. Pauliina

Enää ei nähdä mis on pettämisen raja

giphyRakastan Vartiaisen Jenniä. Kuten niin moni muukin suomalainen tykkään myös uudehkosta (ei enää niin uudesta) Se oikea -kipaleesta – se on kepeä, mutta siinä on jälleen kerran niin monta osuvaa säettä: ’Rakkaus on verbi eikä löysä lupaus – niinkuin rypäle, se liejussa lakoaa’. Ja itselle osuvia hokemia: ’Annan sulle ohjeita, joita en itse osaa noudattaa. Olen ryssinyt kaiken joka kerta uudestaan’.

Nyt vatvotaan kuitenkin tätä: ’Enää ei nähdä mis on pettämisen raja’.

Temptation Islandilla varatut harrastavat seksiä resortin sinkkujen kanssa perustellen: ’Mä vaan ihan vähäsen (nussin sitä).’

Myöskin sinkkujen pussailu ja lääppiminen on ihan ookoo, kunhan varatulla osapuolella ei ollut siinä tunteita mukana.

Joka päivä Helsingin yökerhoissakin varatut ihmiset suutelevat vieraita miehiä ja naisia; kaikkihan niin tekee kännissä.

Seurustelu on varmaan erilaista kuin ennenvanhaan; on jopa sallitumpaa, että jokainen pari muodostaa omanlaisensa parisuhteen, omine sääntöineen ja rajoineen – tai ilman rajoja. Pettämisen raja voi toiselle kulkea siinä, että sydän läpättää ohikulkevien kaunottarien vuoksi; toiselle pettäminen tarkoittaa vieraan miehen suutelemista ja jollekulle raja kulkee seksissä – kaikki muu on ihan sallittua, kunhan kettu ei käy kolossa.

Jos toisen odotuksista parisuhteelle ja säännöistä ei puhuta ääneen, pariskunnan osapuolet voivat vielä parisuhteen aikanakin olla (tietämättään) eri linjoilla siitä, mitä saa ja ei saa tehdä; millaisen käytöksen suhteen toinen osapuoli kokee loukkaavana. Ehkä nykyään on sekä niin paljon houkutuksia ja mahdollisuuksia pelata likaista peliä että vaihtoehtoja sille, missä pettämisen raja kulkee, että ihmisten on vaikea tietää tai pysyä niissä asetetuissa rajoissa.

Jos mietin äitiäni, en usko, että hänen on koskaan tarvinnut pohtia, missä pettämisen raja menee; hänellä on varmaan aika hyvä gut feeling asiasta. Eikö omatuntomme hälytyskellot ole riittävä ennakkovaroitus siitä, että tämä, mitä nyt olen tekemässä, ei enää ole reilua kumppaniani kohtaan. Pitääkö meidän määrittää, että pettämisen raja menee esimerkiksi juurikin siinä suutelemisessa siksi, että omatuntomme ovat niin erilaiset – määritelty raja on ikäänkuin pariskunnan kompromissi siitä, missä minun mielestäni menee pettämisen raja ja missä hänen mielestään menee pettämisen raja. Vaikka raja menisikin vasta suutelussa, tuntisinhan minä jokatapauksessa tekeväni väärin suostuessani kaksin after workeille viehättävän kollegani kanssa – etenkin jos menisin aftereille juurikin nauttiakseni kipinästä välillämme.

Tai siis kyseinen tilanne olisi väärin, jos minulla olisi poikaystävä. Ja siis skenaario sisälsi myös hypoteettisen olettamuksen, että kollegani ikinä pyytäisi minua after workeille. Mitenkäs nyt eksyin näin totaalisesti aiheesta. Parempi varmaan lopettaa tähän.

t. Pauliina