Onko meillä yhteinen koti(maa)?

Lyhyinä maailmalla viettäminäni ajanjaksoina olen aina tehokkaasti torpannut kaikki tilaisuudet ihastua ulkomaalaiseen mieheen. Tuttavapiirissäni on kuitenkin kansainvälisiä pariskuntia, joiden toinen osapuoli on muuttanut Suomeen rakkaansa vuoksi.

Koska pelkään sitoutumista, yhteenmuutto jo pelkästään suomalaisen, helsingissä asuvan, miehen kanssa kuulostaa suurelta elämänmuutokselta. Pakokauhulleni antaakin hyvää perspektiiviä se, että nämä kansainväliset tuttavani ovat paitsi muuttaneet kumppaninsa luo, aloittaneet samalla lähtöruudusta kaikilla muilla elämänosa-alueilla; he ovat luopuneet arkisesta hengailusta ystävien ja perheen kanssa, hankkineet uuden työn ja harrastukset sekä tulevat toimeen maassa, jossa he eivät mahdollisesti puhu lainkaan äidinkieltään – edes parisuhteessaan.

Yhteenmuutto suomalaismiehenkin kanssa voi tarkoittaa sitä, että toinen luopuu asunnostaan – muuttaa toisen luo, on ’vieraana yhteisessä kodissa’ ja joutuu etsimään uuden kämpän eron tullessa. Kun kumppani on tullut ulkomailta asti Suomeen sinun luoksesi – ja vuoksesi – tuntuu vastuu toisesta vielä suuremmalta ja sitoutuminen vielä merkityksellisemmältä. Huomasin, että monet kansainvälisessä parisuhteessa elävistä ystävistäni pohtii mm. seuraavanlaisia seikkoja;

  • Jäisikö hän Suomeen, jos tiemme eroaisivat?
  • Onko hän onnistunut luomaan syviä ystävyyssuhteita vai kokeeko hän, että hänen ystävänsä ovat yhä hänen kotimaassaan?
  • lpm32614ryangoslingSaako hän tyydytystä urastaan; tarjotaanko hänelle Suomesta aidosti hänen koulutustaan vastaavaa työtä ja palkkaa – vai kokeeko hän syrjintää, kun ei ole natiivisuomalainen?
  • Onko hän liian riippuvainen minusta ja ärsyttääkö se häntä; minulla on enemmän ystäviä – ja hänen ystävänsä ovat oikeastaan yhteisiä ystäviämme – ja jos en ota häntä menoihini mukaan, hän saattaa joutua olemaan yksin kotona.
  • Haaveileeko hän paluumuutosta – elääkö hän ikäänkuin onhold-tilassa odottaen, että hän jatkaa vielä elämäänsä siitä mihin se kotimaassa jäi?
  • Haluaako hän kuolla ja tulla haudatuksi kotimaahansa?
  • Jos kyllä – olenko minä valmis vuorostani luopumaan elämästäni täällä ja perustamaan uutta elämää hänen kotimaassaan?
  • Mitä jos meillä on lapsia eron sattuessa; joutuuko hän jäämään Suomeen lasten vuoksi, ottaako hän lapset mukaansa tai joutuvatko lapset tyytymään vuotuisiin syntymäpäiväkortteihin, jos isä palaa kotimaahansa Atlantin toiselle puolen?

 

Niin paljon ylianalysoitavia juttuja, joilta välttyy jos vain deittailee paikallista miestä… Tai mistäs sitäkään tietää, jos hän ei taas koe Suomea lainkaan omakseen. Voisin kyllä lähteä ulkomaille – vuosiksikin – mutta luulen lopulta palaavani tänne.

t. Pauliina

Mainokset

Sittenkin kaupungin paras burgeri?

Oon liputtanut – ja liputan yhä – Naughty BRGR:n Cuban frita -hampparin puolesta.

Tämänhetkinen suosikkini löytyy, Sori Classic burger, kuitenkin Vuorikadulla sijaitsevasta Sori Taproomista. Mikä parasta; pöytään tuodaan erilaisia kastikkeita täydentämään mehevää kokonaisuutta, ja burgerin kylkeen saa tietysti tilattua myös rapsakat ranskalaiset (rapeus ei näköjään ole kaikkialla itsestäänselvyys) sekä herkkuoluita laajasta valikoimasta!

Tällainen vinkkivitonen, jos ei paikka oo sinulle entuudestaan tuttu. 🙂

t. Pauliina

i hate u, i love u

Tunteeni Kasipalloa kohtaan ovat viimeaikoina (lempeästi sanottuna) ailahdelleet; viikonloppuna elämäni oli yhtä hattaraa ja vaahtokarkkia, ja heti seuraavan kerran nähdessämme ärsyynnyin lähes kaikesta mitä hän sanoi tai teki.

Kirjoitin edellisessä postauksessa e-pillereiden vaikutuksesta mielialoihini, ja pillereitä pidän myös tässä asiassa yhtenä mahdollisena syyllisenä.

Toinen mahdollinen syypää on ylipäätään ailahteleva persoonani – olin kaksosmainen tuuliviiri jo ennen pillereitä, joten ehkä tämä on vaan normaalia minua – soudan ja huopaan ajatusteni kanssa.

b2wuhitKyse voi olla myös siitä, etten ole koskaan tapaillut ketään näin kauaa sulkien kaikki muut miesehdokkaat ulkopuolelle. Ehkä hetket, jolloin en siedä hänen lempää tapaansa katsoa minua, hänen kosketustaan tai jatkuvaa hellyydenkipeyttä kuuluvat osana sitoutumiskammoisen ihmisen pakokauhuun. Emmehän me ole mihinkään sitoutuneet, mutta väkisinkin tulee arvioitua, mitä minä ajattelen tästä tyypistä; mitä minä tunnen häntä kohtaan; mikä on potentiaalimme onnistua, sen sijaan että nauttisin vain kyydistä.

Neljäs vaihtoehto epäilylleni on se, ettemme samankaltaisuuksistamme huolimatta oikeasti sovi yhteen. Törmättyämme sattumalta tuttuihini kaupungilla ja rupateltuamme heidän kanssaan, aloin katsoa Kasipalloa uusin silmin; ketä minä oikein tapailen? Korviini tarttui seikkoja, kuten se, että hän voi puhua alentavaan sävyyn asioista ja ihmisistä, jotka ovat hänelle vieraita; hän heittelee toisinaan melko lapsellisia kommentteja (heitän toki itsekin, tilannetajun puitteissa); ja hän pilailee kustannuksellani – ehkä jopa liikaa. Nauran itselleni aika usein, mutta on hetkiä, jolloin toivon, että minut otetaan vakavasti eikä taitojani kyseenalaisteta – liittyi ne sitten työhön, ruoanlaittoon tai teknologiaan. Voi olla että kuvittelen tai tämä käytös on ohimenevää. Tällä hetkellä tuntosarveni ovat kuitenkin valitettavan virittyneet havaitsemaan juuri tämänsävyisiä kommentteja keskusteluistamme.

Kreisiä viikonloppua teillekin!

t. Pauliina

 

Maailman luonnottomin asia

Kun lapsille/teineille aletaan puhua kukista ja mehiläisistä, viitataan aina maailman luonnollisimpaan asiaan; runkkaaminen on maailman luonnollisin asia, kuukautiset on maailman luonnollisin asia, seksi on maailman luonnollisin asia, synnyttäminen on maailman luonnollisin asia, aamustondis on…

Seksuaalivalistuksessa tuntuu olevan kuitenkin yksi asia, joka ei ole maailman luonnollisin; nimittäin ehkäisy. Miksi muuten, ehkäisy katkaisisi miellyttävän tapahtumasarjan seuraavasti: Panettaa + Hankit ehkäisyn = Ei paneta.

emmys-lena-dunham-gifs-8Jos ehkäisyyn käytetään kumia, miehen khalu laskeutuu samantien reisien suojiin kun käärepaperia aletaan kaivaa esiin. Eikä ne kumit ole koskaan naisiakaan erityisemmin kiihottaneet. Jos taas nainen käyttää hormonaalista ehkäisyä (pillereitä, kierrukkaa..), voi sivuoireena tulla jatkuvaa haluttomuutta; sen lisäksi, että nainen saa lempinimekseen Sahara-pillu, hän lihoo 7 kiloa ja alkaa itkeä Atrian mainoksille.

Epäreilua.

Minä olen varmaan onnekas; muutama kuukausi takaperin, aloitettuani e-pillerit, ne ovat vieneet vain murto-osan haluistani, en ole lihonut (tai ainakaan en voi syyttää siitä pillereita), rintani ovat jopa kasvaneet, enkä itke (paljon) vaikka saankin muunlaisia tunnekuohuja.

On tietysti paljon naisia, jotka eivät kärsi hormonaalisen ehkäisyn haittavaikutuksista lainkaan. Monella ystävälläni on silti näitä samoja kokemuksia. Uskon myös, että moni nainen on syönyt pillereitä niin pitkään, ettei oikeastaan edes tiedosta/huomaa niiden mahdollisesti vaikuttaneen heidän persoonaansa. Ainakin viimeeksi lopettaessani pillereiden käytön,  vuosia takaperin, minä tajusin tämän muutoksen itsessäni vasta lopetettuani pillereiden syömisen ja ’palatessani järkiini’. Ehkäisymenetelmiä voi toki vaihtaa ja etsiä sitä itselle sopivinta. Mutta ainakaan minä en haluaisi lähteä leikkimään omalla terveydelläni ja pumpata kehooni luoja ties mitä hormoneja – se on ällistyttävää, miten suuria – niin fyysisiä kuin henkisiäkin – vaikutuksia niin pienellä pillerillä voi olla!

Luulisi, että tälläiseen perustavanlaatuiseen dilemmaan olisi vuonna 2018 jo kehittyneempiä ratkaisuja. Ehkä tästä miesten ehkäisygeelistä löytyy muutaman vuoden sisään ratkaisu – se on tosin vasta testivaihteessa, joten kaupallistamisessa mennee tovi.

t. Pauliina