Oonko ollut kiltisti?

Joku joskus kirjoitti, että blogissani parasta on tarinat radalta ja yöelämästä. 🙂 Nyt on ollut hiljaista näiden tarinoiden osalta, mutta se ei tarkoita, etten olisi käyttäytynyt yhtä huonosti kuin aiemminkin tai etten olisi välttynyt kommelluksilta kohellettuani Helsingin yössä.

giphy2Juhlinta on osaltani mennyt viimeaikoina hieman liiankin kosteissa merkeissä – itsehän olen pääsyyllinen, mutta kaadan osan vastuusta myös ilmaisen viinan -bileille sekä sille seikalle, että perusolotilani on jo pitkään ollut jokseenkin ’anxious’ – olen lähtenyt ulos liian suurin odotuksin; ’hän tapaa monta ystävää, mutta toivoo että tapais jonkun, joka olis vielä enemmän…’

Mitä sitten olen touhunnut? Eräänä iltana lähdin juoksulenkille työporukan kanssa päätyen sieltä Kalleen ja kotiutuen vasta aamuseitsemältä. Ei, en päätynyt yhdellekään kollegalleni yöksi vaan ihan vaan jatkoille. Jatkoissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta filmini katkeaa siinä puolen viiden tienoilla, ja voin vain toivoa, etten ole keskustellut mitään arkaluontoista näiden ’puolituttujen’ kanssa, kuten paljastanut pikkuriikkisiä työpaikkaihastuksiani. Onneksi kumpainenkaan näistä ihastuksenkohteista ei ollut matkassamme tuona iltana.

Sittemmin olen ollut myös erilaisella työkokoonpanolla ’ulkoilemassa’. Sinä iltana eräs kollega nosti kissan pöydälle: ’Pauliina, mitä sun ja Mr. Söpö Kollegan välillä tapahtuu? Teidän välillä on selkeästi kemiaa’. Tällä kertaa en kuitenkaan – onneksi – ollut niin kovissa humaloissa, vaan pidin vastaukseni korrektina, ennalta valmistellun litanian mukaisena: ’ei mitään / en ikinä sekaantuisi työkaveriin / mähän oon vähän kuin sen esimies, oon sille sellainen äitihahmo, ettei sitäkään varmasti edes kiinnosta’.

Luokkakokouksesta kirjoitinkin jo aiemmin. Jätin kuitenkin mainitsematta, miten tälle kolmiodraama-asetelmlle kävi, kun minä, ystäväni ja ystäväni kuuma ex (minun nykyinen Tinder-mätsini) olimme yhteisissä pippaloissa. Odotettuani muutaman tunnin, että mies tulisi juttelemaan kanssani ja saisimme selvitettyä Tinder-lipsahduksemme, en malttanut nohevana tyttönä olla ottamatta ohjia käsiini ja paukkasin itse avautumaan hänelle. Tälläkin kertaa muistikuvat ovat melkoisen sirpaleisia, mutta valitettavasti muistan irtonaisia lauseita, kuten sen, että hän oli sinä iltana selvinpäin paikalla, on tässä nyt tapaillut jotakuta naista, sekä sen, että minun naamaltani paistaa kaikki tunteet läpi. Taisin siis näyttää hieman pettyneeltä. Great – hän varmasti kuvittelee, että minä olen aivan in lööv, sillä en vaivautunut kertomaan omista kuvioistani (mikäli näitä nyt voi kuvioiksi kutsua) yhtään mitään.

t. Pauliina

Mainokset

Leipää ja sirkushuveja

Minulla hirtti liinat hiukan kiinni ennen edellisiä treffejäni Kasipallon kanssa. Olin rankan duuniviikon keskellä haaveillut viettävämme iltaa rennosti luonani ja oletin, että mies kuin mies olisi sulaa vahaa ehdottaessani, että hän tulisi luokseni ja välttelisimme koleaa ulkoilmaa sohvallani.

Mutta Kasipallopa sanoikin: ’ei tule kuuloonkaan’ ja raahasi minut boulderoimaan. Tykkään kokeilla uusia asioita, mutta aktiviteetti itsessään aiheutti minulle pienimuotoisen paskahalvauksen: pelkään kiipeilyä ja korkeita paikkoja (vaikkei kyse kuin parista metristä, mutta silti…) Ylpeyteni ei kuitenkaan sallinut minun jättää kokeilua välistä ja ne muutamat onnistuneet kiipeilysuorituksenihan olivat todella palkitsevia. Ja urheilusuorituksen jälkeen sain kuin sainkin haluamani koti-illan illallisineen.

d7defv5Valitettuani aiemmin siitä, ettei Tinderissä tule enää muita kuin peitonheilutuspyyntöjä, ei minun parane sanoa poikkipuolista sanaa siitä, kun kerrankin mies haluaa viedä minua treffeille ja tutustua ’monipuolisesti’. Viettämistämme kotihetkistä tiedän, että juttu luistaa ilman kummempaa aktiviteettiakin. Mutta täytyy silti sanoa, että tämä mies on erityisen innokas tekemään asioita yhdessä; treffimme ovat ihan oikeita rahallisia ’investointeja’. Yhdessä tekeminen on kivaa, mutta toisinaan ’tunnelmamme’ eivät kohtaa; kun minun aivoni ovat saaneet aivan liikaa ärsykkeitä ja ihmiskontakteja työpäivän aikana ja haluaisin paeta syksyn pimeyttä kotiin kynttilänvaloon, Kasipallo on tehnyt työpäivän kotoaan ja haluaa päästä myös ihmisten ilmoille.

Tämä ei siis tosiaan ole mikään ongelma; tuli vaan hetkellisest se mielikuva, kuin minä olisin se vielä-työssäkäyvä-osapuoli ja ’kumppanini’ olisi jäänyt eläkkeelle; eläkeläisethän chillailevat päivät odottaen puolisonsa työpäivän päättymistä, jotta pariskunta pääsee yhdessä teatteriin, salsatunnille… you name it. Ainakin näin olen ymmärtänyt eläkeläis-lähipiiriltäni, juurikin niiltä parisuhteen ’tylsiltä osapuolilta’, jotka haluaisivat työpäivän jälkeen vain kotoilla. Olen ihmetellyt, että eihän kekseliäisyydestä pitäisi ’jupista’, eikö ole ihanaa, jos mies haluaa viedä naista – oli yhteinen meno sitten mitä tahansa Sarah Brightmanin konsertista lätkämatsiin.

Pyristelen nopeasti irti tästä tupajumi-mielentilasta – olenhan kuitenkin vielä Nuori.

t. Pauliina

Love might be blind but…

Jos ulkonäöllä ei saisi olla mitään merkitystä, miksi meillä valmistuu tuhansia sohvia (tai mitä tahansa muita mööpeleitä) eri väreissä, materiaaleissa ja malleissa? Suhde sohvaan ei ole elämänmittainen, mutta silti on okei silmäillä ja vertailla tarjontaa, jopa hyppiä ja maata milloin minkäkin vaihtoehdon päällä. Miksei ihmisten kanssa saisi tehdä samankaltaista tarkkaa seulontaa; etsiä miehestä/naisesta tiettyjä muotoja, jotka ilahduttaisivat vielä vuosia ’hankinnan’ jälkeenkin? Jos voin valita, niin rakastun mielelläni mieheen, joka on paitsi rakastettava persoona myös (minun silmissäni) easy-on-the-eyes – heräänhän kuitenkin loppuelämäni hänen vierestään.

Ulkonäkökeskeisyyttä pidetään älyttömän pahana asiana – kyllä minuakin harmittaa, jos jollekulle ulkonäköni on nimenomaan parinvalinnan keskeisin tekijä – tai se syy, miksi hän ei halua kanssani olla. Sekin suututtaisi, jos kiltti-naapurintyttö-ulkonäköni olisi esteenä pomorooleihin etenemiselle. Samaan aikaan minua ei haittaa käyttää ulkonäköä hyväkseni tilanteissa, joissa siitä on apua; nuori nainen saa aika helposti äänensä kuuluviin miesvaltaisessa organisaatiossa – jos/kun on sanottavaa, tästä täytyy ottaa ilo irti.

Sopivissa määrin ulkonäön huomiointi myös pariutumisessa on mielestäni ihan suotavaa – etenkin sutinan ollessa alkutekijöissään. Kun en vielä tunne toisen persoonaa hyvin, onko minulla muutakaan, mihin ihastua?

Love might be blind but crush is not; samaten kuin vaalit sitä vanhaa, kirppuista sohvaa – tunnethan sentään sen jokaisen rikkinäisen jousen läpikotaisin – on kumppanin ulkonäölläkin vähemmän ja vähemmän merkitystä, kun viehätyt tyypin persoonasta. Syvimpiä tunteita onkin kohdallani syntynyt varmaan niihin miehiin, joista en ole ensialkuun lainkaan kiinnostunut (ulkoisesti), mutta tehtyäni kuukausia tiiviisti töitä tai opintoja yhdessä olen huomannut olevani aivan korviani myöten kusessa.

Tällainen perinpohjainen tutustuminen on parasta, mutta entistä harvinaisempaa; ei minunkaan työtiimiini tule uusia miehiä kuin sieniä sateella; että laskisin pariutumiseni työpaikan varaan. Olen ’pakotettu’ käymään Tinder-treffeillä ja niillä markkinoilla en ala odottamaan, että ’ruma ankanpoikanen’ muuttuu joutseneksi silmissäni; on hieman eri asia, tehdä viitenä päivänä viikossa 8 tuntia töitä yhdessä kuin käydä kerran tai kahdesti viikossa treffeillä ja yrittää lämmetä ihmiselle, johon et lähtökohtaisesti koe vetoa. Jos tiiviissä työympäristössä ihastuminen tällaiseen ’villiin hevoseen’ vie 4 kuukautta, niin kauanko se kestää jos deittaan tyyppiä kerran viikossa?

Tinder ja muut ’ulkonäkökeskeiset seuranhakusovellukset’ ovat nykyään arkipäivää – ei kirjepostitse ihastuminen. Haittaako se? Ketä haittaa, ketä ei. Ehkä minäkin olisin voinut rakastua, jos olisin harrastanut tällaista ’sokkona tutustumista’ ja tavannut sitä kautta jonkun aivan mielettömän persoonan.

En kuitenkaan ole hankkinut kirjekavereita ja miesten ulkonäöllä on ollut treffihistoriassani melko suurikin merkitys; olen yrittänyt tapailla niitä komeita, mutta tylsiä miehiä siinä toivossa, että vielä he yllättävät minut. Olen yrittänyt tavata niitä huippuhauskoja miehiä, joihin en kuitenkaan tuntenut mitään vetoa ja joiden en edes halunnut koskevan minuun. Voitte ajatella, että minun olisi pitänyt tavata heitä useammin; antaa mahdollisuus. Ehkä niin, muttei minun kärsimättömyyteni jaksa sellaista odottelua; mitä jos / ehkä joskus / yritä kovemmin. Näissä asioissa en yritä väkisin.

giphy1Mitä tulee omaan ulkonäkööni – minulla on piirteitä, jotka olen hyväksynyt – ja joista olen oppinut pitämään – vasta aikuisiällä. Nuoruuden epävarmuudesta on kuitenkin jäänyt jäljelle tapa katsoa samoja piirteitä miehessä hieman tarkemmin; erikoiset nenät häiritsevät minua toisinaan suunnattomasti, enkä tykkää jos miehellä on jenkkakahvat – tein nimittäin nuorempana jonkinverran duunia päästäkseni eroon omistani. Yes, I’m horrible.

Sanonkin suoran, että tavattuani Kasipallon nyt kolme kertaa olen hieman ristiriitaisissa tunteissa; jos hän olisi ulkoisesti täysin tyyppiäni, olisin varmasti paljon ihastuneempi – jopa vähän hullaantunut. Mutta en ole vielä tottunut siihn, miltä hän näyttää; en osaa sanoa onko hän söpö vai ei. Ehkä tämä epävarmuus kertoo myös siitä, ettei hän ole (vielä) muutenkaan vetänyt täysin mattoa jalkojeni alta; ainakin rakastuneena olisin aivan sokea näille jutuille. Mutta vielä toistaiseksi pallottelen näillä asioilla mielessäni.

Nyt voitte lynkata minut ulkonäkökeskeisenä kusipäänä – meitä löytyy niin naisissa kuin miehissä. 🙂 Kuka sitäpaitsi vertaa kumppania sohvaan? Tää on varmaan jokin sinkkujuttu – sohvan ja mun symbioosi on ehkä lähimpänä parisuhdetta mitä oon vähään aikaan päässyt.

t. Pauliina