Varatuilta miehiltä pitäisi kieltää

naisten katsominen.

Kävelin tuossa salilta pois, kun huomasin siinä tiskillä seisovan miehen katsovan suoraan minuun. Laskin katseeni. Katsoin uudestaan – hieman pidempään. Sama tuijotus hänen suunnaltaan jatkui. Laskin jälleen katseeni. Oli jälleen pakko katsoa eteenpäin – ja yhä hän katsoi minua. Katsoin jälleen puhelintani ja vilkaisin mieheen vielä kerran ohittaessani hänet, että kyllä – hän katsoi minua yhä.

tumblr_oov3ccnwfb1tqsd70o1_500Mies oli söötti ja minua kävi sapettamaan; paikoissa, joissa pyörin usein (kuntosali, ruokakauppa tai duunipaikka), sitä saa jokseenkin pitkiä katseita tietyiltä tyypeiltä. Kuvittelen näkeväni katseessa kiinnostusta, mutta kuitenkaan nämä hemmot eivät tule vastaan Happnissa tai Tinderissä, enkä siis voi varmistua heidän sinkkuudestaan. Se on jopa koomista, kuinka monta vuotta kaksi ihmistä voivat pyöriä samoissa ympyröissä, katsella toisiaan ja paikoitellen hymyillä vienosti, vaihtamatta kertaakaan sanaakaan.

Tästä inspiroituneena päätinkin tulla vauhkoamaan teille hieman asian – tai ainakin tämän kohtaamisen – vierestä. Alan ajaa aloitetta siitä, että varattujen miesten pitäisi olla mahdoton katsomasta naisia – siis muita kun omaansa. Tai ainakaan sinkkunaisia he eivät saisi tuolla tavoin katsoa… Enhän siis tosin edes tiedä, oliko tämä kyseinen mies parisuhteessa vai kenties vapailla markkinoilla; saati, että katsoiko hän minua sillä tavoin kiinnostuneena vai oliko minulla hiukset sekaisin tai jotenkin kummallinen ilme, mikä kiinnitti hänen huomionsa. Oli tämä kyseinen mies sitten varattu tai sinkku, niin aiemminkin on käynyt niin, että signaaliksi kuvittelemani miehen katse onkin ollut jotain muuta; varattu mies on vain nauttinut saamastaan huomiosta ja tarttunut tilaisuuteen flirttailla kevyesti. Ja eihän sitä sovi kieltääkään.

Sinkku ei voi luottaa siihen, mitä mies/nainen viestittää katseellaan. Onhan se reilua, että varatutkin saavat flirttailla ja nauttia huomiosta, mutta se syö sinkkunaista, kun silloin harvoin rohjetessani tehdä aloitteen miehet ovatkin yllättävän usein paljastuneet varatuiksi (tai sitten olen tullut huijatuksi). Pahimmassa tapauksessa parisuhdestatus voi paljastua jopa jokseenkin myöhäisessä vaiheessa; eräs minulle juttelemaan tullut mies kertoi avovaimostaan vasta kuljettuamme koko illan baarissa käsikädessä; olin kuulemma hänen mielestään niin mukavannäköinen, ettei hän halunnut kenenkään muun miehen käyttävän minua hyväksi. Yritä siinä sitten selittää, että minä kyllä tulisin oikein mielelläni hyväksikäytetyksi – mieluiten tietysti useita kertoja saman miehen toimesta, mutta kuitenkin. Aika tehokas blokkaus niin yhdenyönjutuilta kuin kaikelta muulta, mitä ilta olisi voinut poikia.

t. Pauliina

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Varatuilta miehiltä pitäisi kieltää

  1. Tulee mieleen Matteuksen evankeliumin 5. luvun jae 28, ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.”

    En kuulu kirkkoihin mutta tuli luettua tuo pienenä ja sittemmin todettua että jossain mielessä se pitää kyllä paikkansa, samalla tavalla kuin ”[hyvin] suunniteltu on puoliksi tehty”. Katsellessa sitä tahattomastikin rakentaa toiveita ja suunnitelmia katseltavaa ihmistä kohtaan. Parisuhdevuosina yritin tarkoituksella välttää muiden katsomista, koska on tyhmää päästää hetkellisiä vaistonleimahduksia nakertamaan edes ajatustasolla olemassaolevan suhteen pohjaa.

    Vaan sattui kyllä sitä että katsoin jonkun suuntaan ja ajattelin ”mitä jos”, ja sitten ihmettelin onko sitä nyt jonkinlainen hirviö ihmiseksi. Huonoina kausina puoliso oli se jolla oli menoa (ja kuulemma päätyi kerran pettämään) mutta olisi ollut tekopyhää syyttää häntä, kun omissakin silmissäni oli hirsiä ihan riittävästi.

    Toisaalta katsominen voi olla enimmäkseen harmitonta, etenkin jos kyseessä on henkilö jonka ulkomuoto on kiinnostava taideteoksena tai meikkaustaidon malliesimerkkinä. Mutta toisaalta tietää että monesti jo katsellessa voi sytyttää liekkejä jotka ovat pois oman kodin lämmöstä.

    Tykkää

    1. En edes miettinyt tätä niiden miesten näkökulmasta – että ne oikeasti mitään himoitsis tai että se voisi ’nakertaa’ parisuhdetta… Ajattelin aina, että he ovat täysin win-win-tilanteessa; flirttailevat kevyesti million kenenkin suuntaan ja sitten palaavat mielihyvin kotiin oman kullan kainaloon.

      Mutta kun sen noin ilmaiset, niin onhan se kiva jos herättää jossakussa noin suurta mielenkiintoa – että mies jopa potee huonoa omatuntoa… Meikäläistä rassaa lähinnä se, ettei siitä ’ihailusta’ jää mitään käteen; sinkkuna kaipaa Toimintaa, mutta päätyy olemaan vain ötökkänä lasipurkissa.

      Sinkkuna ja tällaisena optimistina sitä vasta rakentaakin toiveita ja suunnitelmia näiden kohtaamisten varaan… mutta ei varattujen nyt sentään pitäisi tuntea siitä katselemisesta niin huonoa omaatuntoa, että itseään ihan hirviönä tai petturina pitäisivät. Se olis jo vähän liian tiukka raja pettämiselle. 🙂

      Ps. Aikamoinen urotyö toi raamatun lukeminen…

      Tykkää

      1. Ei tosiaan ole välttämättä win-win kenellekään, kuten huomaa. Jos elää parisuhteessa, niin hänestä joka odottaa kotona on todennäköisesti ajat sitten alkanut nähdä kultauksen läpi. Kun taas ulkona kiiltävään ”kultaan” heijastaa helposti sen mikä kotoa puuttuu, ainakin siihen saakka kunnes tulee koti-ikävä ja päättää kertoa olevansa varattu.

        En muuten ole lukenut isoa kirjaa kannesta kanteen, moni kohta on vain jäänyt muistiin satunnaisen lukemisen perusteella sekä tietysti koulusta ja kulttuurista ylipäätään. Tullut huomattua että siinäkin myyttikokoelmassa on paljon hyvää ajatusharjoitusmateriaalia 🙂

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s