Mä vaan hiihdän

Taas vahvistui uskoni karmaan, kohtaloon ja siihen, että everything happens for a reason. Mikä muu selittäisi sen, että kaksi ihmistä, joista kumpainenkaan ei ole juuri klubbaillut viimeaikoina, sattuu samaan yökerhoon. Ja vielä kun huomioi sen, etten minä juuri koskaan käy yössä perjantaisin. Mikä muu selittäisi sen, että tämä jälleennäkeminen Hiihtäjän kanssa sattuu vain 2 viikkoa sen jälkeen, kun hän on sanonut, ettei tiedä haluaako enää tavata minua; että hänellä on ristiriitaisia tunteita.

Olen jo selvinpäinkin luonteeltani torpedo, joten tukeva humalatilani varmisti sen, että menin tietysti selvittämään cloussaamaan meidän kahden välisen jutun once and for all. En tarkalleen edes muista, mitä siinä lyhyesti keskusteltiin, mutta ilmeisesti poltin sillat melko tehokkaasti. Mikäli hänellä olisi ollut yhtään kiinnostusta minua kohtaan jäljellä, niin känniavautumiseni ja tylyn poistumiseni jälkeen siitä tuskin oli enää huolta.

Myöhemmin yöstä näin Hiihtäjän vielä kaulailevan jonkun toisen naisen kanssa – siitä sain hyvän syyn itkeä niin perkeleesti. Räkä poskella. Koko kotimatkan. Hokemani kuulosti jotakuinkin tältä: ’Miksei se voi tykätä musta!? Mikä mussa on vikana!? Mikä siinä toisessa blondissa oli muka paremmin!?’

giphy

 

Onneksi sentään itkin ystäväni olkaa vasten. ❤

Ei sillä etteikö vieläkin tuntuisi pahalta, mutta miten humalassa tunteet ovatkin niin moninkertaiset – eikä niistä pääse yli lainkaan. Järki ei ole ollenkaan mukana arvioimassa tunteita ja tilannetta; humalatila takaa sen, että vellot tunteen läpikotaisin päästä päähän kerran, toisen ja kolmannen… Miten humalassa voikin olla ensin niiiin hauskaa ja aivan yhtäkkiä nähdessäsi vanhan haamun ihmispaljoudessa se kaikki hauskuus unohtuu; sisimpäsi menee aivan solmuun, etkä oikeastaan enää edes ole baarissa – elät vain mielessäsi sitä, mitä teillä oli(si voinut olla) ja miten kaikki päättyi.

Vaikka en laittanutkaan känniviestejä Hiihtäjän perään, niin Jippu on silti asian ytimessä:

Lähetin yöllä sulle 13 känniviestiä
lähetin täältä sulle nauloja ja pahaa henkeä
ja mölisin yksin, kontillani eteisessä kompuroin ja huokasin..

aivan hiljaa rakkautasi rukoilin

t. Pauliina

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Mä vaan hiihdän

  1. Tsemppii sulle! :/ Itse vasta hiljattain päässy näihin deittailukuvioihin sisälle, ja joutunut jo tässä lyhyessä ajassakin huomaamaan, kuinka raakaa peliä se voi olla. Tuntui että joutuu aina vaan varautumaan mielipahaan ja pettymyksiin, niin usein se menee niin että toinen kiinnostuu oikeasti, sit toinen on hetken juonessa mukana, kunnes ilmoittaa ettei oikeastaan olekaan niin kiinnostunut. Mä oon itsekin ollu se, joka tosi lupaavien treffien ja syvällisten keskusteluiden jälkeen ilmoittaa, et sori, ei tästä nyt tuu mitään. Mut sit kans kokenu sen, kun monen tapaamisen jälkeen mies yhtäkkiä kertoo, että on ristiriitaiset tunteet, ja ettei varmaan oikeasti edes ole kiinnostunut. Siinä helposti vaan rupeaa miettimään, että mikä mussa sit oli vikana :/ on tää deittailu välillä vaan niin pirun hankalaa ja pettymyksiä täynnä olevaa hommaa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Sitähän se on; juuri kun kuvittelee olevansa suht perillä siitä, mitä toinen ajattelee, niin matto vedetään jalkojen alta. Ei tässä pitäisi valittaa – useamminhan se olen minä, joka sanoo ’ei kiitos’. Mutta nämä pettymykset silti aina kirpaisee. Ei auta kuin uskoa siihen, että ’joskus vielä…’ 🙂 Tsemppiä myös sinulle tuore sinkku! kesä on onneksi sinkuillekin aika kivaa aikaa tarjoten paljon tapahtumia ja mahdollisuuksia! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s