Naiset on niin kauniita

Uskon ensivaikutelmaan – mielestäni sillä on oikeasti melko suuri merkitys siinä, mihin suuntaan kahden ihmisen välinen suhde lähtee kehittymään; kokeeko toinen sinut ylipäätään kiinnostavana tyyppinä, seksuaalisesti viehättävänä tai edes mahdollisena uutena kaverina. Suhde voi tietysti myöhemmin kehittyä suuntaan jos toiseen, mutta ensivaikutelma määrittää, mihin suhde lähtee alkutaipaleellaan kulkemaan.

Ensivaikutelman syntymisessä on se edellytys, että sen tekemiseksi sinun täytyy yleensä tulla huomatuksi – nähdyksi. Jos olette uuden tuttavuuden kanssa yhteisissä kotibileissä, on luontevaa huomata kaikki paikallaolijat – ja usein tulee juteltuakin jokaikisen kanssa. Toista ensivaikutelman tekeminen on esimerkiksi baarissa, jossa on satoja muitakin ihmisiä – et välttämättä tule samalla lailla huomatuksi, vaikka itse olisitkin taitava skannaamaan kaikki paikallaolijat. Kiinnostavan tyypin hetkellisenkin huomion saamiseksi saattaa joutua tekemään hieman eforttia – ei riitä pelkästään se, että olet paikalla, eikä ehkä edes se että näytät nätiltä ja parhaimmalta itseltäsi.

tumblr_nazxpad5hk1tv7en6o1_500Välillä heikkona hetkenäni pohdin, miten nykypäivänä voi tulla huomatuksi kaikkien näiden kauniiden naisten keskeltä. Oma lukunsa on ne luonnonkauniit naiset, joiden ei tarvitse kuin pestä hiuksensa, laittaa ripsiväriä ja kaikkien läsnäolevien miesten päät kääntyvät heidän keinuessaan ohi. Luonnonkauniiden naisten lisäksi nykyään on paljon naisia, jotka varustelevat itsensä hiuslisäkkeillä, ripsenpidennyksillä, huulitäyteillä ja luoja ties millä. Ennenvanhaan sentään ’kilpavarusteltiin’ pelkällä meikillä – ja tämä on se taso, jolle itse olen jämähtänyt.

Ylenpalttinen meikkaus on tekee naisesta harvemmin kauniimpaa. Sama pätee mielestäni myös ripsenpidennyksiin ja näihin uusiin naisten kilpavarustelun muotoihin – onhan pidennykset kauniita, mutta hyvin usein niistä myös näkee, etteivät ripset ole aidot. Itse usein ajattelenkin: ’onpas nätit, mutta eivät nuo ole tuon naisen omat.’  Kun nainen ei ole luomu, en oikeastaan ’kadehdi’ hänen kauneuttaan samalla lailla kuin niitä kauniita naisia, jotka korostavat piirteitään ’pelkästään’ meikillä. Tietysti on myös niitä naisia, jotka ovat onnistuneet ottamaan ripsenpidennyksensä hyvällä maulla ja täyttämään huuliaan juuri sopivasti – heidän bambisilmänsä näyttävät paitsi upeilta myös aidoilta. Ne naiset saattavat olla ihan tavanomaisia kuten minä, mutta ovat upgreidanneet itseään siihen luonnonkauniin naiskategorian suuntaan.

Jos naama miellyttää lähtökohtaisesti, ei näillä lisävarusteilla’ ole tietysti merkitystä; mies tuskin jättää sinua huomiotta ajatellen, että olisipa tuolla naisella 0,1 mm pidemmät ripset. Kuitenkin nainen kuin nainen voi näillä varusteluilla taikoa naamataulustaan astetta viehättävämmän. Miehet tuskin edes ajattelevat, miksi heidän katseensa kiinnittyy juuri siihen ripsiräpsynaiseen – tuskin kyse onkaan pelkästään siitä, miltä naiset näyttävät varusteluissaan, vaan siitä, miten paljon he saavat näillä varusteluilla olemukseensa itsevarmuutta. Toisille naisille se itsevarma, omalta itseltä tuntuva olemus tulee sitten varmaan jostain muualta kuin lisäripsistä ja -huulista – minä olen niitä, jotka luottavat ja tuntevat olonsa kotoisammaksi naapurintyttömäisemmässä viehätysvoimassaan.

anigif_enhanced-2686-1396260761-10Meikki tekee minusta kauniimman, mutta pidän siitä, että pestyäni kasvoistani kaiken meikin muistutan lähinnä perunaa. Välillä kuitenkin mietin, että pitäiskö minunkin ottaa ripsenpidennykset. Mikäli vielä joskus herään miehen vierestä, niin eiväthän miehet varmaankaan ole enää tottuneet näkemään suomalaista naista luomuna, meikittä kaikkine valkoisine ripsineen ja kulmakarvoineen nyt, kun niin monella naisella on jo herätessään räpsyripset, värjätyt kulmakarvat ja tatuoidut silmärajaukset. Ehkei me ihan vielä olla siellä, mutta siihen suuntaan ollaan menossa…

Mieslukijat koki tän aiheen varmaan todella kiehtovaksi, mutta tulipahan taas kerrottua, mitä kaikkea höpöä naisen päässä voi liikkua. 😀

t. Pauliina

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Naiset on niin kauniita

  1. Multa löytyy ripsien pidennykset ja ollut aikoinaan hiustenpidennykset myös. Molemmat hyvällä maulla tehtyjä ja ei todellakaan huomaisi etteivät ole aitoja. Mä en myöskään ole mikään himomeikkaaja, et tyyliin kulmat piirrän aamusta ja siinä se eli ripset ei mun mielestä tee musta feikkiä. Tietenkin rajansa kaikella, emmäkään siedä jumalattomia räpsyttimiä tai selkeästi feikkiä tukkaa mut ei musta ihan saisi yleistää että kaikki pidennykset ym on perseestä. Mun ripset näyttää siltä, että aamusta laitoin perus ripsiväriä, parempi kun melkein ilman ripsiä (mikä on meikäläisen arki koska ripset on minimaaliset ja valkoiset).

    Liked by 1 henkilö

  2. En tykkää yhtään minkään sortin pidennyksistä tai täydennyksistä ja on tosi huolestuttavaa, että niistä alkaa tulla ihan normaali juttu. Eikä siinä vielä kaikki, että on laitettu ripset, kulmat ynnä muut kuntoon, siihen päälle lisätään vielä silikonitissit ja ne huulitäytteet ja ties mitkä kaikki. En ymmärrä mistä ihmiset repivät edes rahat kaikkiin noihin juttuihin, kun niitä ripsiä yms. pitää huoltaakin koko ajan? Itsekin ihan luomumeiningillä koitan pärjätä ja meikin voimalla kaunistautua, mutta välillä tuntuu ettei kannata edes yrittää.

    Olen kuitenkin huomannut, että fiksut miehet kyllä arvostavat usein luonnollisempaa kauneutta ja sellaiset silareiden ja pidennysten perään kuolaavat miehet eivät sitten ole ehkä ihan niitä penaalin terävimpiä kyniä. Muutenkin tuntuu, ettei niitä miehiä niin kiinnosta naisten meikit tai vaatteet tai mitkään sellaiset, vaan naiset katsovat toisiaan paljon arvostelevammin. Ja tosiaan, niin kuin sanoitkin niin en kyllä usko että minkään romanssin alkaminen jää ikinä kiinni jostain pari milliä liian lyhyistä ripsistä 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Niinpä! Kyllä sen itsekin tiedostaa, että nämä on ihan höpöhöpöajatuksia, ja en mä sellaista miestä haluaiskaan, joka innostuu kaikista lisävarusteluista… Mutta silti sitä välillä kokee itsensä vähän riittämättömäksi tässä nykymaailmassa – se tunne tavallisuudesta on tietysti vain omassa päässä ja johtuu siitä, kun ihan syyttä suotta vertailee itseään muihin naisiin… jotka ’kilpailevat’ jossain ihan eri kategoriassa tisseineen ja ripsineen; ihan muiden ihmisten huomiosta kuin minä.

      Tykkää

  3. Kyllähän se niin on, että liika meikki ja liian suuret tekoripset eivät ole niin viehättäviä. Luonnollinen kauneus viehättää. Mutta mitäs sitten pitäisi tehdä, jos ei ole luonnollista kauneutta? Sitten kai täytyy parannella ulkonäköä joillain konsteilla tai yrittää tulla muuten huomatuksi (positiivisin keinoin tietty).

    Onneksi kauneus on katsojan silmissä ja eikä kaikki miehet pelkän ulkonäön perusteella naista arvota. Kokonaisuus ratkaisee ja älykkyys on myös kaunista monen mielestä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Aivan, harva nainen on niiiiin luonnonkauniskaan edes, ettei meikkaamisesta ois mitään hyötyä. 😀 Ehostamista kannattanee varmaan tehdä ainakin niissä sopivissa mittasuhteissa – ettei sitten täysin huijaakaan ketään!

      Onneks todellakin kauneus on eri ihmisille eri asioita. 🙂 Ja se sisäinen kauneus, ja älykkyyskin, voi oikeasti näkyä ulospäin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s