Nyt säkin oot tavannut jonkun – ja mä jään ihan yksin

Kuvitelkaa tilanne; ootte tavanneet kivan miehen/naisen. Kiva on se adjektiivi, jolla kuvailet tätä oliota ystävillenne; oikeesti kyseessä on ihan mielettömän ihastuttava persoona, mutta et vielä näin sutinan alkuvaiheessa uskalla pahemmin tuuletella – paitsi sillon kun oot yksin työpaikan vessassa; nostat kädet kasvoilles ja poljet jaloilla lattiaa hysteerisesti tirskahdellen. Oot ihastunut, mutta uskallat olla vain varovaisen innostunut – etenkin ulospäin. Kerrot kavereillesi asiasta ihan maltillisesti: ’Ei tässä nyt vielä mitään kummosempia ole, pari kertaa ollaan nähty, ihan kiva se on… kai me vielä nähdään – ei kyllä oo vielä mitään sovittu. Katotaan nyt.’

Ja maltillisesta uutisoinnistas huolimatta yksi läheisimmistä ystävistäs heittäytyy marttyyriksi – kääntää tilanteen itseensä: Voi ei – nyt sinäkin oot löytänyt jonkun! Mä oon pian ainut sinkku, enkä löydä ketään kun kukaan teistä ei enää lähde mun kanssa mihinkään.’

Oon oljealous-gif1lu useastikin siinä tilanteessa, että joku ystävistäni on tavannut miehen, rakastunut ja alkanut seurustelemaan. Olenko kertaakaan kommentoinut heille ensimmäiseksi: voi ei? Enpä usko – se, että ystäväni ovat löytäneet parisuhteen ei ole mitenkään minulta pois. Olen todellakin aina on-nel-li-nen heidän puolestaan.

Siitä on nyt viikkoja, kun tapasin Hiihtäjän ensimmäisen kerran. Mainitsin eräälle läheisimmälle ystävälleni Whatsapissa rikkoneeni ikuisuuksia kestäneen deittilamani ja tavanneeni jopa ihan normaalin oloisen Tinder-miehen – enkä ole sen koomin nähnyt tätä ystävääni. Minä olen kyllä ehdottanut treffejä – ties kuinka monta kertaa ja ties mitä aktiviteettia, mutta ei. Tuntuu, että ystävä välttelee näkemistäni – pelkää sitä, että saavun tapaamiseen maanpinnan yläpuolella leijuen, hehkuttaen omaa tuuriani ja mässäilemällä ihastumisentunteessani. Ystäväni on selvästi unohtanut perusluontoni – en todellakaan ole se nainen, joka jauhaa tällaisista asioista kyllästymiseen asti – etenkään sellaiselle ystävälle, jonka tiedän epätoivoisesti etsivän sitä omaa tosirakkauttaan. Olen lähtökohtaisestikin niin supervarovainen ihastumisissani; nähnyt niin monesti, kuinka hyvältäkin vaikuttava juttu voi tyssätä aivan yhtäkkiä. Olen ollut niin kauan sinkku, että ystäväni ovat minulle kuin perhe – en todellakaan karkaisi heidän seurastaan kotiin halailemaan tai jättäisi välistä mahdollisuutta järjestää tyttöjen yhteistä baari-iltaa.

Hiihtäjän kanssa treffailutahtimme on sitäpaitsi ollut hidas; kerran viikossa on ollut se, mihin meillä kummallakaan on toistaiseksi ollut aikaa. Ystäväni kuitenkin tuntuu viesteissään työntävän minua kauemmas: ’Sä varmaan kuitenkin näkisit ennemmin sitä Hiihtäjää’. No en näkisi. Viikossa on 7 päivää, vaikka olisinkin rakastunut – mitä en vielä edes ole, niin siinä on kyllä päiviä sekä halailla että viettää laatuaikaa kavereiden kanssa.

what-about-me-bff-jealousTiedän kyllä, miltä se tuntuu kun itsekin ’etsii sitä oikeaa’ ja toivoo löytävänsä jotain aitoa – ja ympärillä ystävillä on paljon parempi tuuri sydämenasioissa. Pikkuhiljaa pelko kaveriporukan ainoana sinkkuna olemisesta kasvaa, kun taas uusi kaveri ajelehtii parisuhteen onnelliseen satamaan ja vain minä olen yksin. Kuitenkin, kaveriporukoitakin on useita ja kavereidenkin ihastumiset menevät voivat mennä yhtälailla mönkään ensimmäisten kuukausien aikana – miksi siis maalata ’piruja’ seinille jo etukäteen?

Ystävien parisuhteet ovat tietysti myös elinkaaressa – joku ystävistäni voi hyvinkin pian erota; ei sitäkään kuulu odottaa kieli pitkällä tai sydänsuruja toivota kenellekään, mutta onhan se hyvin mahdollista että jossain vaiheessa iskee hirveä eroaalto ja ystäväporukastanne kaikki ovat taas samassa ’lähtöruudussa’. Hieman siinä tuntisi itsensä hölmöksi, jos on alunperin kadehtinut ystävän elämää – hänhän on tavallaan ’tuhlannut’ 5 vuotta elämästään parisuhteeseen, joka kuitenkin lopulta kariutui. En usko, että ne vuodet tuntuu ystävästä juurikaan paremmin käytetyiltä, kuin jos  hän olisi ollut kanssasi sinkkuna koko sen ajan.

Jos ystävä pelkää katoamistani, se on ainakin turha pelko. Ehkä hän myöskin pelkää ihan vaan sitä, että jauhan hiihtäjästä koko tapaamisen ajan tai hymyilen urposti. Ehkä hän itse tekisi niin – hehkuttaisi ja katoaisi – ja on ehkä joskus tehnytkin. Ei minulla ole mitään tarvetta ruotia Hiihtäjää tuntitolkulla – meillä on ystäväni kanssa aiemminkin ollut ne sata ja yksi keskustelunaihetta Ei minulla ole mitään tarvetta jauhaa Hiihtäjästä samoja asioita uudestaan ja uudestaan ihmiselle, josta  tiedän, ettei hän juuri nyt koe samoja ihastumisfiiliksiä omassa elämässään. Kutsuttakoon sitä vaikka tilannetajuksi.

Saa toisen onnesta olla hieman kateellinen – voi ajatella, että ’oi kuinka ihanaa, olisinpa minäkin ihastunut’. Sen sijaan ei ajatella niin, että toisen ihastuminen olisi itseltä pois – voi vaan toivoa että olisi itsekin ihastunut. Sellainen kateus on ihan tervettä.

No, minä jatkan kuitenkin yrittämistä ja kaveritapaamisen ehdottelua; haluan viettää aikaa ja vaihtaa kuulumisia kaikesta muusta(kin); Eihän tämä Hiihtäjä-juttu edes välttämättä kauaa kestä – kaverisuhteeni sen sijaan kestää.

t. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s