Nappulaliigaa

Sain Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä-kirjasta lempeän muistutuksen: minä hieman pelkään aidosti aikuisia miehiä – ja pelaankin deittailumielessä nappulaliigaa.

giphy2Olen nyt fyysisesti 27-vuotias, minkä vuoksi aikuiset miehet omistusasuntoineen, uraputkineen, vauvakuumeineen ja koirineen olisivat minulle aivan ajankohtaista deittimateriaalia. Vaan minä kun koen itseni aivan pikkutytöksi heidän seurassaan – enhän ole edes vielä ehtinyt seurustella niiden nuorten miesten kanssa. Pitäisikö tässä samantien siirtyä aikuisiin miehiin kun se opiskeluaikojen puppylovekin on kokematta?

Olen jokseenkin jämähtänyt niille teiniajoille – osaan pyörittää sellaisia koiranpentumaisia nuorempia tai samanikäisiä miehiä; heidän kanssaan tunnen hallitsevani tilanteen. Mutta ne aidosti mielenkiintoiset, minua vanhemmat miehet herättävät kauhunsekaisia tunteita; olen äärettömän kiinnostunut, mutta samalla niin epävarma itsestäni. Tiedän näyttäväni aivan aikuiselta naiselta – ja toisinaan olenkin aikuinen nainen – mutta silti paikoitellen yllätyn parrakkaiden pukumiesten luodessa minuun katseita. Mieleni tekisi melkein huutaa: ’Ei, en ole niin aikuinen miltä näytän! Tää kaikki on vaan kulissia!’. 

Epävarmuus ei liity persoonaani tai elämäni – vaan kokemattomuuteeni mies- ja parisuhdeasioissa; en ole niin perillä asioista kuin tämän ikäiset naiset yleensä ovat. Tavallaan olisin valmis siihen vakavaan parisuhteeseen – ja tavallaan en; lyön paniikissa jarrut aika herkästikin pohjaan. En edes ole varma, voiko ensimmäinen parisuhde (minun tapauksessani) olla se viimeinen, se mikä kestää? Vaikka kuinka tuntisin itseni ryhtyessäni seurustelemaan vasta ’näin vanhana’, ehkä minäkin tarvitsen sen harjoitussuhteen?

Haastavinta minulle on avautua tästä olemattomasta parisuhdehistoriastani miehille. Useimmiten teen sen kuitenkin hyvin pian – ikäänkuin ohimennen. Toisinaan miehet kauhistuvat sitä, etten ole seurustellut. Selkokielellä ikisinkku ilmeisesti tarkoittaa pitkää irtosuhteiden listaa. Onhan se todennäköistä, että miehiä on useampia verrattuna pitkissä parisuhteissa eläjiin, mutta minulle parisuhteen puuttuminen on tarkoittanut lähinnä sitä, etten ole koskaan saanut sellaista normaalia, säännöllistä luottamuksellista läheisyyttä. Mieleni tekisikin usein kertoa miehille totuus ’irtosuhteideni’ määrästä, jotta he saisivat minusta sen oikean käsityksen. Jos ei minua hävettäisi niin paljon, niin paljastaisin heille ikisinkkuuteni tarkoittavan sitä, että olen harrastanut seksiä elämäni aikana maksimissaan 30 kertaa; eikä se todellakaan tarkoita että eri miehiä olisi läheskään 30. Tai edes 20.

y00yaSiispä vastatessani näiden aikuisten miesten katseeseen koen olevani pikkutyttö viettelijättären vartalossa. He näkevät minusta vain oman versionsa. Ja mikäli he kuulevat, etten ole koskaan seurustellut, niin he tuntuvat usein vetävän päätöksensä seksielämästäni juurikin siihen päinvastaiseen suuntaan; että ikisinkkuna olisin jotenkin kokenut näissä asioissa. Omassa tapauksessani asia on juurikin päinvastoin, ja paikoitellen näkyvä ujouteni tuntuukin tulevan miehille yllätyksenä.

Ehkä minulla on tosiaan ollut enemmän miehiä kuin joillakuilla seurustelevilla, mutta aika moni parisuhteessa elävä on harrastanut enemmän seksiä jo ensimmäisen seurustelukuukauden aikana kuin minä koko tähänastisessa elämässäni. Siinä missä moni mies voi pitää minua ikisinkkuuteni vuoksi lumppuna, niin minä koen olevani lähes neitseellinen verratessani itseäni seurustelijoihin.

No niin, nyt tiedätte suurimman ahdistuksenaiheuttajani.

t. Pauliina

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Nappulaliigaa

  1. Tämäpä tuntuu tutulta. Etenkin harjoitussuhteen mainitseminen, koska ne joissa olen ollut tuntuivat joskus sellaisilta.

    Itse elän aikuisen heteromiehen kehossa mutten täytä kaikkia varallisuuden, ulkonäön, pukeutumisen ym. vaatimuksia joita ikäiseltäni mieheltä stereotyyppisesti odotetaan. Enkä halua pakolla mukautua ihan kaikkiin yleisimpiin odotuksiin siitä miten aikuisena pitäisi elää, koska on tullut nähtyä miten osa edellissukupolvien ”aikuisista” ovat sille tielle lähdettyään menettäneet elämänilonsa ja kykynsä kokea arkensa ulkopuolella olevaa maailmaa.

    Se kuitenkin on tullut selväksi että näillä kehoilla on aikarajansa ja ihmisenä on paljon vastuita joita on otettava kannettavakseen sitä mukaa kun siihen kykenee, joskus silloinkin kun luulee tai jopa tietää ettei ole siihen ihan vielä valmis. Tiedän että jossain vaiheessa (mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, biologian ja sitä kautta lasten terveyden näkökulmasta) on perheen ja lasten aika, mutta myös sen että lapsiperheen arjen – ja mahdollisesti toimeentulon – haasteet tulevat olemaan suurempia kuin mitkään muut tähänastiset. Ja niiden mukana tulee aika asettaa lasten ja puolison tarpeet omien edelle ja luopua sellaisista asioista joilla ei ole sijaa perheen arjessa.

    Jos vastaan tulisi nainen joka ehdottaa vakavaa suhdetta ja lasten maailmaantuomista samantien, ja kaikki perusyhteensopivuuksien vaatimukset täyttyvät, niin sanoisin varmaan melko pian ”kyllä”. Siltikin pitäisi käydä pitkähkö tarkistuslista läpi ja ennakoida melkoinen joukko ongelmatilanteita ja niiden ratkaisuja ennen kuin siirtyy vanhemmuuden elämänvaiheeseen.

    En ole varma miltä osin tuo oli sinulle kiinnostavaa, mutta onpahan yksi miesnäkökulma lisää. Parrakkaiden omistusasuntopukumiesten mielenmaailmaa se ei ehkä auta ymmärtämään, mutta luulisin että jos he näkevät sinussa aikuisen naisen ja potentiaalisen puolison, niin ehkä olet sitä jo riittävissä määrin. Jos elämä heitä tiellesi tuo, niin ehkä siinä on mahdollisuuksia joita kannattaa harkita tosissaan, toki sen jälkeen kun miehen luotettavuus on perinpohjaisesti tutkittu.

    Kyllä maailmassa sattuu sitäkin, että ensimmäinen vakava suhde kestää. Ja harjoitussuhteeseen voisi sattua eteen huonompiakin vaihtoehtoja kuin hyvin toimeentulevat pukumiehet, näin on ainakin tullut kuultua 😉

    Tykkää

    1. Elämäniloa en kyllä halua missään vaiheessa kadottaa – niin vakavasti en aio aikuistua. Mutta jonkinnäköinen sukukypsyminen olisi vielä ihan suotavaa. 😀

      Saako kysyä, miksi koit ne suhteet ’harjoitussuhteiksi’? Olivatko nämä naiset sellaisessa elämäntilanteessa – esimerkiksi paljon nuorempia kuin sinä? Vai puuttuiko heistä ’se jokin’, mitä kaipaat vaimomatskulta ja läpi elämän kestävältä kumppanuudelta? 🙂

      Kirjoitat muuten todella kivasti.

      Tykkää

      1. Kiitos, sinä kirjoitat myös mielenkiintoisesti maailmastasi 🙂

        Suhteeni ovat tuntuneet harjoitukselta etenkin silloin kun niissä on ollut haasteita joista ei ollut aiempaa kokemusta. Yleensä arjen perusongelmien ratkaisua ja riitatilanteita, sekä paljon persoonallisuuksien ja elämänasenteiden erilaisuuden hyväksymistä – tai hyväksymättä jättämistä ja sietämistä.

        Pisimmässä suhteessa (n. 8 vuotta) tuli kummankin osalta koettua av(i)oelämälle tyypillinen fyysisen yhdessäolon väheneminen, seksuaalisen kiinnostuksen hiipuminen olemattomiin, toiseen kyllästyminen ja tämän ottaminen itsestäänselvyytenä sekä sellaiset persoonien yhteensopimattomuudet jotka eivät vuosien varrella muuttuneet.

        Periaatteessa siinä vaiheessa joko sitoudutaan sietämään toista sellaisena millaiseksi tämä on osoittautunut, tai erotaan. Jälkimmäinen toteutui ja opiksi jäi kaikki mitä suhteen aikana tuli koettua, eli siinä mielessä sekin oli harjoitussuhde. Kumpikin oli myös muodossa tai toisessa joskus puhunut siitä sellaisena, vaikka lopulta side oli niin vahva että yhdessä olemisesta (ja asumisesta) tuli oletusarvo.

        Osansa lienee silläkin, että opiskelija-aikana oli tullut ajateltua seurustelusuhteita oppimissuhteina. Toki ne ovat aina sitäkin, mutta nuorempana en ottanut esimerkiksi perheen perustamisen näkökulmaa mukaan samalla tavalla kuin nykyisin. Vastaavasti nyt ajattelen perheeseen tähtäävää parisuhdetta eräänlaisena elämäntyönä, eli opiskeluelämän sijaan työelämän (sikäli kuin olen siinä mukana) asenteet ovat vuotaneet parisuhdeajatteluun, mukaanlukien oman deittiprofiilin muotoileminen työhakemuksen suuntaan.

        Suhteissani on ollut läsnä myös se, että odotan toiselta verrattain paljon samaan maailmaan kuulumista, ollen itse varsin epätyypillinen olio. Siinä mielessä minussa on paljon syitä suhteideni laatuun ja kestoon. Pitkäaikaisin kumppanini olikin viimeisinä vuosina sanonut suoraan, että halusi perinteisemmän miehen, ja hänenlaisenaan naisena sanoisin ehkä samaa.

        Toisaalta, niin kauan kuin objektiivisesti ajatellen ei ole parisuhdekelvoton, ei kai voi ajatella niinkään että pitäisi muuttaa elämänsä ydinarvoja ja yrittää olla joku muu jotta sopisi useammalle. Ei ainakaan sellaisessa paikassa jossa liikkuu 1,5 miljoonan ihmisen seassa, joista arviolta muutama tuhat sinkkuja joiden joukosta voisi löytyä yksi jonka kanssa on enemmän mahdollisuuksia kuin mahdottomuuksia.

        Tykkää

      2. Ei sinun ’vaatimukset’ kovin kohtuuttomalta kuulosta. 🙂 Se on vaan hyvä, ettei ole ihan mainstream ja uskon, että sellasia sinun ’samassa maailmassa’ eläviä tyyppejä on täällä useampiakin – pitää vaan jotenkin onnistua törmäämään heihin.

        Tykkää

  2. Mulla ei oo tuota kokemuksen puutetta todellakaan, ei varsinaisen seurustelun eikä ihan tuollasten seksikumppanienkaan suhteen. Mutta silti myös pelkään noita aikuisia miehiä.
    Just kun tuossa tuo yks yhteistyökumppani esimerkiks flirttaili, ni mulle iski epäusko. Että miten tollanen OIKEESTI aikuinen ihminen edes viittii flirttailla tällaselle tytön tyllerölle. Miten en muka näytä ihan lapselta sen silmissä??
    Mulla on myöskin Tinderissä aika matala maksimi-ikä ja siltikin painan hyvin hyvin hyvin harvoin sen ikäsille sydäntä. Nehän on aikuisia! EN MINÄ OLE VIELÄ AIKUINEN! Niillä on hienot asunnot ne tekee ruokaa kalliista aineksista, mun kämpässä on muovimattolattia ja syön nykyään usein yksikseni lihapullat+ranskalaiset tai pasta&pesto -settejä. Eihän meidän maailmat kohtaa millään lailla! 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Juurikin toi – onko tää nyt jotain ikäkriisiä, kun en koe itseäni 27-vuotiaaksi? Siinä missä lapsena ajattelin tämän ikäisten olevan ’oikeita aikuisia’, en nyt todellakaan koe itseäni oikeaksi aikuiseksi. Vaikka ystävät ympärillä alkavat sitoutua, mennä naimisiin ja tehdä lapsia, koen minun olevan vielä hyvin kaukana siitä ikävaiheesta; en edes haluaisi alkaa leikkiä kotia ihan vielä.

      On jotenkin helpompi tavata sellaista opiskelijapoikaa, jonka kanssa voi olla se nuorekas minä, kuin sellaista aikuista, itsevarmaa ja oman elämänsä hallitsevaa miestä, jolle minun PITÄISI näyttäytyä täytenä kakarana, mutta joka kohtelee minua kuin kypsää, aikuista naista. No, toistaiseksi olen keskittynyt miehiin lähellä omaa ikääni – ne oikeasti nuoret on ehkä kuitenkin liian siloposkisia omaan makuun…

      Tykkää

  3. Voi kauhia ; D)). Minä jos huastasin parisuhe taustani ja muhinointi kerrat(0), kukaan ei uskoisi. Eikä niistä voiskaan kertoa mitään, enkä kerrokkaan Ei ole mikään kiire ollunna mihinkään, Toisaalta en kadukkaan, eikä ahdistakkaan. Jokaisen oma-asiahan tuo on :). Että enemmän nappulaliikassa minä olen, vaikkakin Tätit nauramaan saan :D)).

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s