Olen hyvä tyyppi

…mutta se ei tarkoita ettenkö voisi olla parempi – tehdä itseäni selkeämmin ymmärrettäväksi ja kohdella muita paremmin. En juurikaan lue ’self help -kirjoja’, mutta tartuin siitä huolimatta uteliain mielin Karla Niemisen Olet hyvä tyyppi -opukseen sen luvatessa kaikille uusia oivalluksia ihmissuhteisiinsa – ja kirja lunasti lupauksensa. Kokosin alle omia oivalluksiani, mutta muistathan, että tämä on minun versioni kirjasta – sinun oivalluksesi voivat olla aivan erilaisia, sillä luet teosta omista lähtökohdistasi.

Opin itsestäni:

  • Äärimmäisen ekstroverttina ja ihmiskeskeisenä persoonana olen pienestäpitäen ollut kiinnostunut muista ihmisistä, hakeutunut seuraan ja harjoitellut ihmissuhdetaitojani näin erilaisissa tilanteissa. Vahva persoonani on minulle itsestäänselvyys, josta unohdan usein iloita. Vaikka nuoruudessani oli hetki, jolloin ystäväni hylkäsivät minut ja menetin jokseenkin uskon itseeni ja ihmisten hyvyyteen – en silti koskaan lakannut olemasta oma itseni; uskoin, että minunlaisiani on muitakin. Sen vuoksi varmaan jaksoin tehdä töitä ja löysin itseni yliopistosta opiskelemassa alaa, jossa olin lopulta kaltaisteni joukossa – muilla opiskelijoilla oli hyvin samanlaiset kiinnostuksenkohteet. Siinä missä nuorena oltiin laumaeläimiä, yliopistossa oltiin jo enemmän aikuisia, ja aloin huomata yhteisistä intresseistämme huolimatta entistä selkeämmin persoonallisuuseroja uusien ystävieni välillä; joidenkin kanssa minun oli rennompaa olla oma itseni kuin toisten. Vuosien saatossa ystäväpiirini siis muodostui lapsuuden ’moi oon pauliina – leikitäänkö?’ -asenteesta teini-iän vähäkaveriseen paastoon, siitä uuteen kaikkiruokaisuuden vaiheeseen, jossa ystävät olivat mitäänsanomatonta massaa ja lopulta yliopistotilanteeseen, jossa saatoin valita lempiruokani/ystäväni kuin buffetista konsanaan. Olen niin onnekas, kun minulla on nyt ympärilläni laaja joukko läheisiä ystäviä, ihmisiä joiden kanssa voin olla oma itseni. Kaikilla ei ehkä ole näin; en aina muista arvostaa sitä, että minulla todella on aina joku, jonka saan houkuteltua mukaani mitä hulluimpiin tempauksiin; minua kutsutaan tapahtumiin, enkä ole aikoihin kokenut sitä tunnetta, että minut olisi jätetty ulkopuolelle. Olen löytänyt paikkani, ja minun pitäisi muistaa tuntea siitä hyvää oloa – jatkuvasti. Miten nurinkurista, että toisinaan ihminen voi kääntää tämänkin asian päässään taakaksi; onpa todella kamalaa joutua järkeilemään aikataulujen kanssa ja pohtimaan, ketä pyytää mihinkin menoon mukaan.
  • Vaikka asiani ovatkin hyvin, ei se tarkoita, ettenkö haluaisi tutustua uusiin ihmisiin. Nuorempana niitä tilaisuuksia löytyi luontevammin – siirtyessä koulusta seuraavaan ja harrastuksesta toiseen. Näin aikuisiällä tilanne voi olla toinen; valikoimme seuramme tarkoin ja toisinaan unohdamme, että ystävystyminen uuden ihmisen kanssa lepää yhtälailla sinun – kuin hänen – aloitteellisuuden ja aktiivisuuden varassa. Eikä näihin uusiin tuttavuuksiin edes törmää, jollei mene ulos ja heittäydy tilanteisiin. Voit ärsyyntyä siitä, että puolituttu kollega istahtaa neljän tunnin junamatkan ajaksi viereesi pakottaen sinut laittamaan työt syrjään. Olisinpa siinä ensiärsytyksen tilassa tiennyt, että sama nainen on vuoden päästä toiseksi paras ystäväni – ei varmaan olisi ärsyttänyt ollenkaan niin paljon. Tämä tarina on tosi; valitettavasti unohdan toisinaan itsekin jokaisen tsäänssin olevan mahdollisuus; koskaan et voi tietää, kenet tapaat jatkojen jatkoilla tai kaverin kaverin juhlissa. Olen itsekin muodostanut kummallisia ihmisketjuja, joissa henkilö A on esitellyt minut henkilölle B ja tämä henkilölle C, ja loppujenlopuksi päädyn pitämään yhteyttä ja treffailemaan näiden kaikkien henkilöiden kanssa – erikseen.
  • Peilatessani kirjan neuvoja ystävyyssuhteisiini koin olevani vahvoilla. Sen sijaan miesten kanssa pelaan jokseenkin eri säännöillä; käyttäydyn enemmän catch me if you can -tyylillä, enkä välttämättä halua liikaa sitä käytöstä edes muuttaa. Kuitenkin minun olisi varmaan parempi olla hieman helpompi ja aloitteellisempi – katsotaan.

Opin ihmissuhteistani:

  • Vaikka minulla on loistavia ystäviä, joille jakaa kaiken, joiden kanssa nauraa ja itkeä, on minulla myös niitä ystäviä, joiden kanssa ei ole niin luonteva olla – niitä, joiden kanssa puhutaan enemmän töistä ja joiden kanssa on aina suunniteltava museovierailuita tai muuta virallisempaa ohjelmaa. Olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että näitä ihmisiä ei aina kutsuta tai heitä ei lisätä Whatsapp-keskusteluihin. Nyt en pode enää niin huonoa omatuntoa – minun tekisi vaan mieli ojentaa heille tämä kirja luettavaksi. En koe enää, että se olisi minun vikani, mikäli he eivät halustaan huolimatta sopeudu ryhmään; pelkkä halu olla mukana ei riitä, jos siitä huolimatta heittää tökeröitä kommentteja toisille. Ei yhteensopimattomuutemme ole kenenkään vika, olemme vain erilaisia. Nämä ystävät eivät tiedä, miten ryhmissä ollaan, he eivät osaa relata ja mennä fiiliksen tai enemmistön mukana. He ovat niitä, jotka menevät nukkumaan aikaisin, eivätkä jää jatkoille (onhan se rankkaa, mutta paras tapa, jos oikeasti haluaa porukkaan, on vaan sinnitellä mukana!). He ovat myös niitä, jotka lannistavat ja tekevät tilanteista kiusallisia seurueeseemme liittyessä tuntemattomia ihmisiä; esimerkiksi nämäkin nimenomaiset jatkot päätyivät siten, että muu juhlaväki sammui siskonpetiin olohuoneeseen. Aamulla heräsimme siihen kun tämä porukkaan mukaan haluava tehotäti tiskaa astioita ja tulee olohuoneen ovelle kyselemään päivän aikatauluja ja ohjelmaa – onko mitään varmempaa tapaa saada krapulaisten ihmisten joukkovihaa puolellesi? Nämä tyypit haluaisivat joukkoon mukaan – haluaisivat olla rentoja – mutta eivät näe kuinka he omalla käytöksellään tekevät sen mahdottomaksi; heillä on muita vahvuuksia, minkä vuoksi olemme ystäväiä. Jos on syntynyt tikku perseessä, täytyy hauskuutta ehkä opetella hieman ahkerammin; tumblr_lmdrgzchrt1qh1nhpo1_500nämä tyypit eivät mm. näe eroa siinä, kun minä harrastan leikkimielistä, hauskaa kiusoittelua (saatan toisinaan tehdä sitä hieman liikaakin) – vaan koettavat itse samaa kikkaa ystävystyäkseen uusien tuttavuuksien kanssa – he päätyvät heittämään läppää toisen työttömyydestä tai keskeneräisestä gradusta. Ei se niin toimi – ystävällisen kiusoittelun voi aloittaa vasta sopivan pohjatyön jälkeen, eikä siinä sohita mihinkään liian arkaan aiheeseen.
  • Siinä missä opin selkeämmin tunnistamaan yllä mainittujen ystävieni joustomattomuuden, kykenemättömyyden heittäytymään tilanteen vietäväksi ja kiinnittämään huomiota ensivaikutelmaan tekemiseen (pitäisi olla sanomattakin selvää, ettet pääse edellisiltana tapaamamme poikaporukan suosioon seistessäsi seuraavana aamuna tiskiharja kädessäsi tivaten aikatauluja, jotka ovat todellakin menneet uusiksi kostean yön vuoksi), opin olemaan myös armollisempi muutamia muita ystäviäni kohtaan. Minulla on yksi sellainen toveri, joka kyselee paljon minusta, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono asia. Tajusin kuitenkin kirjan myötä, että ehkä tämä kyseinen tyttö koittaa miellyttää ja kyselee siksi paljon asioistani. Kun kysymystulvassa vaan ei aina tunnu olevan mitään punaista lankaa, on se saanut minut aina hieman epäileväksi; miksi hän tätäkin asiaa tivaa. Vaan ehkä aivan turhaan – ehkäpä tämä tyttö ei olekaan niin varma asemastaan, miltä hän vaikuttaa ulospäin, ehkäpä hän hakee tällä tenttauksella hyväksyntääni – osoittaa olevansa halukas oppimaan minusta (kaiken).

Opin hänestä, naapurin Pentistä ja ehkä sinustakin – opin siis ihmisistä yleensä:

  • Kun kaikki on itselle ollut niin itsestäänselvää, en ole edes ajatellut, miten vaikealta ihmisten kanssa juttelu ja oleminen voikaan todella tuntua introverttien ja yksinäisten näkökulmasta. Mutta lohdullista on se, että ihmissuhdetaidot todella voi oppia – tai ainakin niissä voi kehittyä! Kirjassa on paljon listoja – ne on hyödyllisiä itse kullekin; minäkin sain ideoita, joilla selvitä jatkossa niistä kiusallisista hiljaisuuksista, joita väkisinkin syntyy joidenkin ihmisten (erityisesti uusien ihmisten kanssa keskustellessa (eritoten jos nämä uudet tyyppit tappavat kaikki keskusteluyritykseni). Kaikkein tärkeimpiä nämä käytännön vinkit ovat kuitenkin niille (introverteille), jotka kokevat olevansa yksin, ulkopuolisia, eivätkä oikein tiedä, miten muuttaa omaa tilannettaan. Muutos lähtenee siitä, että myönnät ongelman tilanteessasi – samalla hyväksyt, että kyseessä todellakin on vain tilanne ja tilanteet ovat muutettavissa. Kenenkään elämää ei ole ennalta tuomittu yksinäiseksi tai onnettomaksi – pieneenkin tyytymättömyyteen omassa elämässä voi tarttua raudanlujalla kouralla ja kääntää sen haluamaansa muutokseen.
  • Olen itsekin joskus kadehtinut sitä, miltä muiden – niiden suosittujen – elämä vaikuttaa. Olen sittemmin päässyt näkemään useita ystäväporukoita – niitä suosittujakin – ja löytänyt omat lähimmät ystäväni. En edes ajattele, ovatko nykyiset ystäväni suosittuja vai eivät – osa varmaan on, osa ei – yhtäkaikki: heidän kanssaan on parasta. Toivon vaan, että nekin ihmiset suosituissa ystäväporukoissaan, joiden kanssa minä en tällälailla viihtynyt, kokevat kuitenkin itse olevansa juuri oikeassa porukassa – että he tuntevat olevansa yhtälailla kotonaan siellä kuin minä olen omissa porukoissani. Toivottavasti kyse on tosiaan siitä, että arvostaa erilaisia piirteitä ystävässä, eivätkä he esimerkiksi pysy porukassaan siksi, että se näyttää ulospäin hyvältä.

t. Pauliina

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Olen hyvä tyyppi

  1. Kiitos näistä pohdinnoista. Löysin ne jostain syystä vasta nyt. Hienoa, että olet oppinut aikaisin monet ihmisten kanssa tarvittavat taidot ja että kuitenkin löytyi muutama uusikin vinkki. Ja hyvin kuvailtu noita kiusallisia tilanteita, mitä tilannetajuttomuus ja ihmissuhteissa kokemattomuus (tai myös erilaiset persoonat) voivat aiheuttaa. 😅 Toivottavasti tosiaan moni näistä tarttuu kirjaan. Erinomaista elokuun jatkoa sinne!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Karla – mukavaa loppukesää (ikuinen optimisti) myös sinulle! Kirja oli todella rehellinen kertomus ja mielestäni helposti samaistuttava itse kullekin! Olenkin vienyt yhden kappaleen nyt työpaikkani kirjahyllyyn kollegoiden lainattavaksi. 🙂

      Tykkää

  2. Itse tiskasin bileporukan astioita jo ala-asteikäisenä. Nykyisin tietää millainen on eikä tule lähdettyä useimpiin bileisiin, kun tietää että sopisi joukkoon kuin molliseiskasointu ilon oodiin.

    Sikäli kuin osaan kertoa, tämän ihmistyypin aivoissa on kepeän sosiaalisuuden, tilannetajun yms. mahdollistavien rakenteiden tilalla jotain muuta. Housen lisäksi kuvituskuvaksi kelpaisi Sheldon Cooper, Seven of Nine, Lain Iwakura, Sherlock Holmes, Rei Ayanami ja muut vastaavat. Kuten tuossa kirjoitit, sellaisella ihmisellä ei yleensä ole valmiuksia porukan mukana menemiseen. Jossain määrin se on todennäköisesti perinnöllistä, jossain määrin opittua ja monilta osin voi oppia sopeutumaan, mutta se ”toinen maailma” tuskin koskaan muuttuu täysin omaksi.

    Sosiaalisten taitojen harjoittaminen sekä tilannekohtaisten käyttäytymismallien havainnointi ja oppiminen on toki suotavaa – muiden ”omituisten otusten” seurassa niitä vasta tarvitseekin – muttei pidä unohtaa ihmisarvoaan sellaisena kuin pohjimmiltaan on.
    Heille, jotka seisovat bileiden jälkeisenä aamuna tiskiharja kädessä toivoen pääsevänsä krapulaisen porukan suosioon: jos se ei tee positiivista vaikutusta kehenkään läsnäolevaan, niin todennäköisesti suosiota etsii sieltä mistä sitä ei olisi muutenkaan ollut tulossa.

    Itseeni esimerkiksi parhaimman vaikutuksen tekisi juuri sellainen tyyppi joka siivoaa bileiden jälkeisenä aamuna 🙂

    Tykkää

    1. Mä haluan olla Risto reipas – se joka on aina oleellinen osa meininkiä, muttei koskaan lusmuile hommista tai aiheuta pahaa mieltä/ eripuraa porukassa. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s