Hyväntahtoinen sinkkukilpa, elämän olympialaiset

Jos puhun ystävien välisestä kilpailuastelemasta – tunnistatteko ilmiön omasta lähipiiristänne? En viittaa sellaiseen tilanteeseen, kun ala-asteella kilpailtiin koenumeroista tai siitä, kumpi pääsee edustamaan kouluanne 60 metrin juoksukilpailussa (vaikka osa ystävistäni tuntuu kyllä kilpailevan kanssani siitä, kenen ura etenee vauhdikkaimmin). Nyt puhun kuitenkin sellaisesta kilpailusta, jota käydään lähinnä sinkkunaisten kesken; tämä ei ole taistelua samoista miehistä vaan ikäänkuin elämän olympialaiset – juoksukisa siitä, kummalla on menevämpi elämäntyyli; kumpi on vähemmän kotona; kenellä on laajin ystäväpiiri; kenen kalenterissa on eniten kutsuja milloin mihinkin bileisiin; kuka on aktiivisin reissaaja; ja kenellä on jatkuvasti mielenkiintoisia Tinder-deittejä.

Ennenkuin alatte pitää ystäväpiiriäni todella outona, korostan, että minkäänlaista kisaa ei siis ole virallisesti julistettu, eikä mitaleja ole voitettavissa. Kilpailu on kuitenkin hyvä tapa kuvailla kokemaani tunnetta. Etenkin aiemmin, kun ystäväpiirissäni oli enemmän sinkkuja, tietyt ihmiset korostivat keskusteluissamme, kuinka paljon heillä on siistiä menoa tiedossa – eri kaveriporukoiden kanssa – niin paljon, että he eivät voi sopia enää yhtään mitään seuraavalle kahdelle viikolle; kalenteri on aivan tukkeessa. Koska kiire on suhteellista, olen sittemmin (näiltä ihmisiltä) oppinut, että se, kuinka kiireelliseltä kukin vaikuttaa riippuu siitä, kuinka paljon he korostavat omia menojaan ja kuinka paljon he kuitenkin upottavat kiireidensä sisään sitä löysää; aikaa pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja koomata yksin sohvlla. Kukaan ei ole 24/7 menossa, ja näistäkin ihmisistä tiesin osan viettävän oikeastaan aika rauhallisen kiireistä elämää; heidän ’aivan tukkeinen päivänsä’ tarkoitti usein sitä, että töiden jälkeen oli sovittu tunnin kävelylenkki ystävän kanssa ja tämän lisäksi piti vielä käydä kaupassakin – siis huhhuh, mikä kiire! Oma elämäni saattoi siis olla ihan yhtä menevää, mutta se, miten he puhuivat asioista, sai tilanteen kuulostamaan siltä kuin he eivät koskaan istuisi nauttimassa oman pyllynsä muovaamasta kuopassa kotisohvalla, ja minut epäilemään sitä, etten ole riittävän alive.

720_93Vaikka puhun kilpailusta, tarkoitan että ystäväpiirini luo elämääni sellaisen leikkimielisen, hyväntahtoisesti eteenpäintuuppivan ilmapiirin; saan itsestäni enemmän irti kun näen, että ystävät ympärilläni viettävät myös aktiivista elämää. Se kannustaa minua tekemään matkavarauksia ja lähtemään joka ilta pois kotoa – edes pikaiselle lenkille. Koen, että tämä ilmapiiri on vahva eritoten sinkkunaisten välillä; monesti keskustellessani pariskuntaystävieni kanssa sen sijaan että he puhuisivat jatkuvista menoistaan, he tuntuvat tätänykyä enemmän huokailevan ’kuinka sinä jaksat – me tullaan aina töiden jälkeen suoraan kotiin ja mennään yhdeksältä nukkumaan (?!)’.

Tämä ystävien hellä eteenpäin tuuppiminen toimi myös Tinderiä ajatellen – kun kuulin jatkuvasti tarinoita ystäviltäni; Kaisan meni jo kolmansille ensitreffeille saman viikon aikana ja Sanni oli tapaillut samaa Tinder-miestä jo kuukauden, tuli itsekin käytyä aktiivisesti treffeillä; se tuntui luontevalta – piti näyttää että minäkin yritin. Aktiivinen Tinderöinti oli tärkeää myös siksi, että pystyin paremmin kontribuoimaan tyttöjenvälisiin höpöhöpö-keskusteluihin. Eiväthän nämä olleet ainoita treffeillelähtemisen motiiveja – kyllä minä lähtökohtaisesti treffailin tavatakseni Sen Oikean – mutta tämä sosiaalinen aspekti ja ’paine’ on tsempannut toimimaan. Valinnat sen suhteen, kenen kanssa lähden niitä ’pakollisia’ Tinder-treffejä viettämään olen kuitenkin aina tehnyt sen perusteella, kuka mätseistä on riittävän kiinnostava.

Nykyään minulla ei ole niin paljon sinkkuystäviä; ja ne muutamat, jotka yhä ovat vapaita, ovat laillani jokseenkin tympääntyneitä Tinder-deittailuun. Minulla ei siis ole enää minkäänlaista sosiaalista painetta käydä Tinder-treffeillä, kun ystävänikään eivät käy. Tindertreffit ovat siis jääneet aivan totaalisesti (taisin kirjoittaa edellisistä Tinder-deiteistäni tänne blogiinkin, ja ne olivat ehkä lokakuussa?). Treffailun suhteen olen siis comfortzonella: en tee yhtään mitään. Minä – ja ystäväni – vietämme kuitenkin muutoin aktiivista elämää; ystäväni pöhisevät entiseen tapaan laskettelureissuista, polttareista ja työpaikan iltamista. Elämä on siis yhä aktiivista – kaikilla muilla elämänsaroilla. Kosketuspintani miehiin on rajoittunut laiskoihin Tinder-keskusteluihin sekä niihin kertoihin kun olen baarissa päätynyt juttusille jonkun vastakkaista sukupuolta edustavan kanssa.

Tarvitsisinko jälleen sen sosiaalisen paineen lähteäkseni treffailemaan – vai voinko vain jäädä tälle comfortzonelle ja odottaa jotain enemmän näiltä satunnaisilta livekohtaamisilta? Ainakin pidän paljon enemmän livekohtaamisista – ne ovat vain jokseenkin harvassa ja satunnaisia. Lähtiessäsi ulos, et voi etukäteen olla varma, että päädyt juttusille kenenkään kanssa, ellet itse ota aloitteentekijän roolia. Viimeaikoina tuntuu, että aloitteentekijöitä on kuitenkin tupsahdellut eteeni ihan mukavalla tahdilla ja mietinkin, ovatko miehet tulleet aloitteellisemmiksi myös kasvotusten – baarissa – Tinderin myötä vai onko aina ollut näin – olenko minä vain muuttunut jotenkin helpommin lähestyttäväksi? Tai ehken ole aiemmin tajunnutkaan, että Helsingin miehet vaan näin paljon aktiivisempia tai rohkeampia kuin kotipaikkakunnallani oli tapana.

t. Pauliina

Mainokset

13 kommenttia artikkeliin ”Hyväntahtoinen sinkkukilpa, elämän olympialaiset

  1. Niin nuo tinterit ja teittisivut taitaa olla melkosia piirakka- ja lihatiskejä monien mielestä?Jotenkin ei ainaskaan minun pirtaan sovellu. Sitä olen ihmetellyt minäkin, mikä kiire nykyajan ihmisillä on. aika kortilla jokaisella. Nykyisin kaiken ihmisten kanssakäymisen hoitaa joku ihmeen vasepookki, jonne kirjoitellaan kaiken muailman asiat ja tapahtumat.. Ja tämäkin blokkaus, itekkin sorruin vanhoilla päivillä mokomaan juttuun.

    Tykkää

    1. Monelle Tinder varmaan on vaan nakkikoju, josta haetaan kertakäyttösiä lihamukeja, mutta on siellä paljon niitäkin, jotka ettii ihan tosissaan. 🙂 sitten se on tuurista kii löytääkö tyypin, joka etsii samoja asioita, ja klikkaa vielä muutenkin! Blokien lukemisesta ei kannata potea huonoa omatuntoa – nehän on melkeen ku hesaria lukis. 😀

      Tykkää

      1. Hesariako, minusta se on aika kuiva lehti : D)). En tuosta blokin lukemisesta niinkään pode, ennemminnii kun tull sen tapanen perustettua, joku aika sitten (O^_^O).

        Tykkää

      2. Hysss, sitte muille ei kerrota. Se on viell semmosta suunnan hakemista, testailua ja suunnittelluu siellä :). kutale.simplesite.com

        Liked by 1 henkilö

      3. Minä pyörähin viis vuotta kirjoittamassa tuolla 24/7, mutta se ilmapiiri. En sano etteikö siellä oisi ollut mukaviakin anonyymejä, mutta osa katosi ja parempi niin :). Siit se periaatteessa lähti, ett pistäs pysttyy ”Tätien” semppaus ja persiille potkimis blokin, Ett saisiva kommentoijja ja avvautua siell :).

        Tykkää

      4. 😂 Voipi sitä kirjoitella muuttii, ei nii sana tarkasti tarvii ottoo😨 ja suotavaakin. Tarviis pallailla 24:lle😢

        Tykkää

  2. Tätä oli mielenkiintoista lukea. Itse en ole käynyt kauheasti eri ihmisten kanssa olessaani vielä sinkku viisi vuotta sitten eikä tinderiä ollut silloin vielä. Kuitenki muistan sinkkuajaltani, kuinka muilla sinkuilla kavereilla oli lähes kokoajan jotain meininkiä. Mietin aina miten ja missä ne niitä miehiä tapaa. itse en siihen aikaan nähnyt/tavannut miehiä kuin vain baarissa. Ei ollut edes miespuolisia kavereitakaan oikein. Kokeilin itse silloin joskus deittisivuja, mutta suurin osa vastanneista eivät olleet tyyppiäni. Sitten, kun lakkasi yrittämässä tiemme nykyisen poikaystäväni kanssa kohtasivat.

    Tykkää

    1. Sepäse! Veikkaan että itsestäkin välittyy nyt selkeämmin se, ettei ole tarvetta huntata miehiä. 🙂 Jos on tullakseen, niin sitten tulee, mutta näin yksinkin on aika hiton hyvä!

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s