Sisu.

Minähän tykkään lukea – lukutahti ei usein päätä huimaa ja kirjastolainoja saa palautella ja uudelleenvarata – mutta tykkään yhtäkaikki. Luen dekkareita ja roskarompsujakin. Niiden sijaan nostan blogissani esiin näitä toisenlaisia lukukokemuksia; kirjoja, jotka ovat herättäneet ajatuksia ja auttaneet elämässä etenpäin. Aika paljon oon hehkuttanut Paulo Coelhoa, mutta tällä kertaa oon lukenut jotain ihan muuta: Sisu. Tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä on ehdottomasti kirja, jota suosittelen kenen tahansa syyslukemistoon.

4765Ennen kuin aloin kirjottamaan tätä postausta, oli ihan Googlattava, että mitä ne tunteet on. Tunteet ovat kehon ja mielen tapahtumia – ne ovat kokemuksina yksilöllisiä, eikä niitä sen vuoksi voi asettaa asteikolle – kenen suru on suurin – tai sanoa, mikä tunne missäkin tilanteessa on oikein tai väärin. ’Tunteet vain ovat’, ja tunnetilojen ’ollessa’ pitkään niistä aletaan puhua mielialoina. Tunne voi olla reaktio ympäristön tapahtumaan – tai tunne voi olla seurausta jostain ihan muusta. Tunteiden yhteydessä puhutaankin aflektiivisista luonteenpiirteistä – toisin sanoen – meillä ihmisillä on taipumuksia ajatella ja tuntea tietyllä tavalla, esim. jollakulla meistä on taipumusta tuntea kateutta tilanteessa, jossa joku muu olisi vain aidosti onnellinen toisen ihmisen puolesta.

Sisu-kirja pitää sisällään lyhyehköjä tositarinoita erilaisten ihmisten elämästä – joihinkin elämänkertomuksiin liittyy todella Hard core -vastoinkäyminen, ja jokaisessa tekstissä kuuluu kertojan oma ääni. Kirjan hienous ei piile siinä, että mieleni olisi keventynyt lukiessani ’kuinka paljon huonommin’ jollakulla toisella menee. Kuten sanottu: tunteet – ja elämän ylä- ja alamäet – eivät ole vertailtavissa. Kaikki se on suhteellista. Juuri poikaystävästään eronnutta tyttöä ei lohduta kommentti: ’Sentään et ole neliraajahalvaantunut’. Ajan kuluessa nämäkin asiat asettuvat taas perspektiiviin – tyttökin muistaa taas arvostaa sitä, mikä elämässä on hyvin – mutta lohdutuksena tällainen on aika kaukaa haettua. Paskalta se erokin tuntuu. Ja siinä hetkessä se onkin ainut asia, mikä tuntuu.

Sen sijaan Sisu on huippukirja siksi, että tarinankertojilla on mieletön taito käsitellä tunteitaan – he tietävät, että ajattelutavat itsessään luovat tunteita. He vastaanottavat tunteensa ja pääsevät niiden herraksi. Kirjan kertojat ovat ihmisiä, jotka päättävät itse, kuinka he haluavat tuntea – kuinka he ottavat elämänsä ylä- ja alamäet.

Jos täysin liikuntakyvytön Kati – nainen, joka ’puhuu’ silmiään räpäyttämällä – löytää rakkauden, ei voi kuin todeta, että minun – ja monen muun naisen – tunne omasta riittämättömyydestä on aika pitkälti ’itseaiheutettu’ tunne ja ajattelumalli – pikemminkin oma valinta kuin reaktio mihinkään varsinaiseen ympäristön tapahtumaan. Katikin olisi voinut valita tuntea katkeruutta – jäädä vellomaan ajatukseen siitä, mitä jos elämä olisikin mennyt toisin. Mutta olisko hän siten elänyt niin rikasta elämää kuin nyt elää?

Kati on oivaltanut jotain oleellista; elämä on just niin onnellista ja palkitsevaa kuin sinä, minä ja me itse elämästämme tehdään. Tunteita ei pidä torjua – ihmissuhteisiinkin saa pettyä – kunhan siihen tunteeseen ei jää vellomaan. Kukaan muu kuin sinä itse ei laita sun päähäs riittämättömyyden tunnetta jonkin fyysisen rajotteen vuoksi. Eikä kukaan muu saa mua synkkiin ikisinkkuajatuksiin kuin minä itse. Ikäviä ihmisiä on tietysti aina olemassa – kyllä mullekin on monesti sanottu, ettei mua voi edes kuvitella parisuhteeseen – mutta siitä huolimatta me usein itse lietsomme itsemme tuntemaan asioita. Lietsomisen sijaan voimme varmasti yhtälailla oppia käsittelemään tunteita ja päästämään niistä irti hyvissä ajoin.

’Tunteet vaan ovat’ – niitä tulee ja menee – mutta elämästä voi tehdä kepeämpää ja onnellisempaa, kun tunnistaa omat tapansa vastaanottaa asioita, tuntea ja ajatella. Mikäli siellä on tapoja, jotka ei miellytä niin opetellaan päästämään niistä irti. En ainakaan tykkää enää yhtään tästä ’syysmasiksesta’, enkä näe sille mitään syytä – oon vaan jymähtänyt katsomaan maailmaa negatiivisuuslasien läpi. Ja vaikka mun syysmasikselle olisikin jokin ’syy’, niin what the fuck – ei ne tunteet vaan ’tule ja mene’ – kyllä mulla olis siinäkin tilanteessa valtaa vaikuttaa omaan olooni. Vaikka elämä heittäiskin polullesi pari paskakikkaretta, se oot sinä, joka päättää, kaivatko siitä kikkareesta esiin sormuksen vai jäätkö hieromaan naamaas siihen.

Siispä HUSpois syysmasis – nyt heti. Harmi vaan, että Chisun Jos menet pois -veto on niin pysäyttävä biisi. Ehkä masistelen sen tahtiin vielä kerran. Tai pari.

Ps. Katilla on muuten oma blogikin, ja se löytyy täältä.

t. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s