Elefantin paino

Ellinoora – Elefantin paino

Silloin luulit et tää on The End
Mut ei ollut sun aika tulla osaksi virtaa
Päivä taittui eteenpäin, mut se takaraivoon jäi
Eikä me koskaan enää puhuttu siitä

Eihän leijonil oo kyynelkanavii
Kun heikkoudetkin on vahvuuksii
En mä kehtaa edes kysyä
Hei mikä on mut huomaan sun silmistä

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää

Kuten viimeviikkoisista teksteistä huomaa, on alkusyksy uitu jokseenkin syvissä vesissä – koitinkin saada itseeni virtaa käymällä hieman väkisin treffeillä. Deitit päättyivät yllättäen keskusteluun minusta ja odotuksistani. Ilmeisesti suurin pelkoni on käymässä toteen, ja onnistuin heti ensitreffeillä kuulostamaan katkeralta vanhalta piialta, joka tietää jo ennen deittejä tulevansa pettymään. Vaikka deittini yllätti kysymyksillään minut ns. housut kintuissa, koitin vakuuttaa miehen siitä, että oikeasti menen treffeille avoimin mielin; tapaamani miehet voivat yllättää minut vain positiivisesti – argumentti, jolla lähinnä vedin lopullisesti maton jalkojeni alta. Niinpä treffikumppanini jäi siihen uskoon, että dumaan miehet mielessäni jo ennen tapaamista.

Ja hän lienee osittain oikeassa – valitettavasti. Lähdin treffeille pakonomaisesti – päästäkseni takaisin satulaan, ja jos yleensä suhtaudunkin uusiin tuttavuuksiin avoimin mielin, taidan juuri nyt olla liian väsynyt sellaiseen tsemppiponnistukseen.

Viimeisen 1,5 vuoden sisään on mahtunut enemmän suuria ihastumisia kuin edeltäviin ’aikuisvuosiini’ yhteensä. Yksikään näistä hullaantumisista ei ole kehittynyt parisuhteeksi, minkä vuoksi jupinani vastoinkäymisistä voi jonkun korvaan kuulostaa turhalta; enhän ole edes eronnut kertaakaan. Minä kuitenkin uskon, että elämän töyssyt ovat juuri niin suuria, kuinka ihminen itse ne kokee; kukaan ulkopuolinen ei näe kannattelemaasi elefanttia, eikä varmasti kykene määrittelemään sen painoa.

Jos ei minulla olekaan ollut rakkauselämässäni niitä suuria töyssyjä – pettämisiä ja eroja – saattavat pienemmät pettymykseni tuntua elefantilta minulle. Elefantin kokoinen paha mieli voi nimittäin muodostua myös useasta pienestä töyssystä; ei sekään hyvältä tunnu, kun joutuu aina luopumaan toisesta ihmisestä kaiken ollessa vielä vaaleanpunaista hattaraa – silloin, kun ei ole negatiivista sanottavaa, vaan hän on mielessäsi Se oikea – täydellinen mies lukuunottamatta sitä, ettei halua olla sinun kanssasi.

Vaikka en jaa blogissani täydellistä omaelämänkertaa, olen hieman yllättynyt, etten ole saanut osakseni: ’et tiedä vastoinkäymisistä mitään’ -kommentteja. Päällimmäisenä mielessäni olevat – ja tänne jakoon päätyvät – pettymykset  eivät liene mitään massiivista muiden silmissä. Jopa minua itseäni säälittää toisinaan, kuinka ikäiseni nainen voi ampaista to the moon and back, crash and burn parin viikon sykleissä.

Yhtäkaikki pettymykseni miesten suhteen ovat kuitenkin olleet suurehkoja vastoinkäymisiä minulle; minulle, jolla on (kuten kaikilla meistä) ’hylkäämiskokemuksia’ myös aiemmasta elämästäni, kuten ystävä- ja perhesuhteissa. Jokainen ihminen on omanlaisensa kompleksinen kokonaisuus; jokaiselle meistä muodostuu erilaisia pelkoja ja epävarmuutta omien töyssyjemme pohjalta – toinen kasvaa alkoholistiperheessä ja toisen merkittävin ystävyyssuhde päättyy yllättäen. Jokaisella on omat vastoinkäymisensä ja niiden synnyttämänä uniikki painolasti, elefantti, kannetavanaan. Samakin töyssy voi tuntua erikokoiselta eri ihmisille, ja toisen voi olla helpompi selvitä tietyntyyppisistä töyssyistä kuin toisen – yhtäkaikki ne tekevät kunkin meistä hieman epävarmemmaksi miesten, rakkauden ja ihmissuhteiden pysyvyyden suhteen. Ne saavat meidät jarruttelemaan uusien ihmisten – ja elämän – kanssa.

Töyssyjen aiheuttajaa ja kokoa merkittävämpää onkin se, kuinka pian nämä töyssyt muuttuvat voimavaraksi eivätkä värjää tulevaa katkeralla sävyllään. Päästäkseni eroon i-like-my-coffee-how-i-like-myself-dark-bitter-and-too-hot-for-you_cynical-dating-meme(mahdollisesti) orastavasta katkeruudesta ajattelin, että on hyvä aloittaa myöntämällä ja sallimalla alakulo: musta tuntuu nyt hieman pahalta – mun on vaikea luottaa muihin ja siihen, että kelpaan.

Koitan sallia nää tunteet itselleni ja muistan, että alakulon tunteesta huolimatta, en silti ole alakuloinen ihminen – tämä on pelkkä ohimenevä tunne. Vaikkei elefanttini oo muiden silmiin ehkä niin merkittävä, mulle se on silti olemassa – ja loppujen lopuksi kukaan – edes minä – ei ymmärrä, kuinka painava mun elefantti kokonaisuudessaan onkaan.

t. Pauliina

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Elefantin paino

  1. Ei todellakaan voi verrata toisen kärsimyksiä omiinsa, koska me kaikki koetaan asiat erilailla. Mutta lueskellessani tätä sun blogia voin samaistua myös melkein kaikkeen. Juuri näitä asioita itsekin koen vähän liiankin usein ja musta on ihan oikein tuntea alakuloa. Täällä myös menossa jokseenkin matalakausi ja tuntuu, ettei se siitä mihkään nouse vaikka kuinka yrittää. Silti koitan nauttia elämästä täysillä vaikka välillä näitä hetkiä on kun tuntuu ettei vaan mistään tule mitään.

    Pitää vaan aina ajatella, että kyllä se oikea aika vielä tulee meille kaikille. Jokainen paska mies on askel lähemmäs sitä juuri sopivaa 🙂

    Tykkää

    1. Hei Someone! Et uskokaan, miten kiva on kuulla siitä, että joku samaistuu fiiliksiin – oon niin innoissani, että melkein jo ehottelen yhteistä viini-iltaa 😉 Pahoittelut siitä, että vastaaminen kesti – oon ollut jokseenkin liikkeessä viimaikoina, niin tää blogi on nyt saanut odottaa. 🙂 Viikonloppuna pääse taas purkamaan ajatuksia tänne, vaikkei kyllä paljoa oo päivitettävää miesrintamalta… Onneks nyt on helppo nauttia elämästä, kun (pikku)joulukausi on päällä – sinnekin siis iso littipeukku ja eikun korkkarit kattoon; asenne sulla on ainakin kohdillaan! 😀

      Tykkää

  2. Kärsimyksen määrää ei oo mitään syytä verrata. Joten siitä, että ”omat pienet ongelmat” saa mielen alakuloseksi, vaikka maailmassa on ”oikeitakin ongelmia” ei oo syytä potea huonoa omaatuntoa. Se tila, missä oot, on sun oma tila ja ne sen hetkiset vastoinkäymiset sun vastoinkäymisiä, jotka tuntuu aivan helvetin paskalta.
    Tossa jotakuinkin samassa tilanteessa olleena voisin sanoa, että I feel you! Mulle tuotti ainakin vielä enemmän henkistä kärsimystä se, kun oli sellasta jatkuvaa pientä matalapainetta ja harmitusta. Mieluummin sitä ottas kerralla oikein jackpotin rintaa repivää tuskaa ja sen vastapainoks sitten jotain hyvää. Ei semmosta valjua ”No taas tätä samaa paskaa”.

    Tsemppiä 🙂

    Liked by 1 henkilö

  3. Ihan uskomatonta miten hyvin sitä voi samaistua toisen tunteisiin ja ajatuksiin, suurin osa sun kirjoituksista on kuin ihan täysin mun ajatuksista tehty, tosin itse en saisi niitä ikinä muotoiltua noin kauniisti kirjalliseen muotoon!

    Oli pakko tulla kommentoimaan että I feel you sister, itsekin oon viimeisen 2 sinkkuvuoden aikana kokenut sellaista tunteiden vuoristorataa, vaikka yhdestäkään jutusta ei tullut kunnon seurustelua eikä sen myötä kunnon eroakaan, jolloin sitä koki ettei oo oikeutta surra tai olla paskana jonkun toisen toiminnan vuoksi. Kun viimeisin juttu, johon olin oikeasti uskaltanut lähteä ihan eri tavalla mukaan, loppui, yritin taas jatkaa vanhalla hyväksi havaitulla keinolla – takaisin tinderiin ja uutta matoa koukkuun, sillä ne vanhat haavat unohtuu! Kuukauden teeskentelyn jälkeen tajusin, että on ihan ok olla paskana ja on normaalia, että on kehittänyt 1,5 kuukauden päivittäisen yhteydenpidon ja viikottaisten useiden näkemisten jälkeen tunteita toista kohtaan – ennemminkin kai omassa tunne-elämässä olisi jotain vikaa jos näin ei olisi? Useampi kuukausi, mukaan lukien koko kesä, meni mieskontakteja vältellessä ja aikamoisessa masennuksessa rypiessä ja vasta nyt, about 5 kuukautta myöhemmin alkaa oikeasti tuntua siltä että sitä voisi olla valmis taas uuteen (pettymykseen) :’D Tsemppiä syksyyn ja toivottavasti jaksat kirjoitella vaikka uusia mieskuvioita ei olisikaan!

    Tykkää

    1. Moi Sarppa! Kiitos ihanasta kommentista – on tosi tärkeetä ja tsemppaavaa kuulla muiden kokemuksista ja rämpimisistä! Vaikka sinun kannalta ehkä huono juttu, että samaistut tunteisiini / koet samanlaisia asioita, niin musta on tosiaankin kannustavaa kuulla siitä ja tuun varmemmin jatkossakin purkamaan ajatuksiani tänne! 🙂 Miesten suhteen oon kahden vaiheilla vielä; pitäiskö tässä tosiaan tunkea uutta (tai vanhaa) matoa koukkuun Tinderiä ja Whatsappia hakkaamalla, vai myöntää ’syysmasiksen’ iskeneen ja käpertyä kasaamaan itseään. Jälkimmäinenkään ei täysin huvittais, sillä toisinaan uskon (joidenkin ystävieni lailla), että sinkut ovat sellaisia deittikoneita; ikäänkuin oisin tässä parin vuoden aikana kehittänyt mekanismit, jotka suojaavat salamaihastumisilta ja muilta hajottavilta tunteilta… Mutta ehkä pettymyksiä on tosiaan nyt kasaantunut sen verran, että annan itselleni luvan hieman synkistellä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s