Mikä oikeesti merkitsee? Millä oikeesti on väliä?

Elämme informaation yltäkylläisyydessä; Tinder-profiilit tarjoavat kuvamaistiaisia tuntemattomien ihmisten elämästä – Instagram- tai SnapChat-tileistä puhumattakaan. Se, joka osaa hyödyntää vihjeitä ja dataa, saa vastauksen jo ennenkuin ehtii esittää kysymystään.

Me ihmiset olemme luonnostaan uteliaita – tottakai meitä kiinnostaa kiinnostuksenkohteemme (tai kenen tahansa ohikulkijan) harrastukset, miltä hänen kaverinsa tai perheenjäsenensä näyttävät tai monta Instagram-seuraajaa hänellä on. Uteliaisuus vain lisääntyy, kun sen tyydyttäminen on helppoa. Jos asioiden oikean tolan selvittäminen on vain sekuntien naputtelun päässä, kuka todella malttaa jättää ne tonkimatta.

Mutta – mitä tapahtuu, kun saamamme informaatio ei miellytä? Mitä jos sieltä paljastuu tongittuasi (tai miehen avoimesti kertomana) jotain aivan kammottavaa, kuten, että hän kannattaa Pelicansia, on joskus käyttänyt korvalävistystä tai seurustellut tytön kanssa, joka muistuttaa hätkähdyttävästi sinua?

Vitsivitsi – kyllä minäkin erotan pienehköt ja suuret kiistakapulat toisistaan, enkä peräänny ihan sen vuoksi, että toinen on koiraihminen tai tykkää Mikael Gabrielista. Mutta silti toisinaan hyvinkin mitättömät piirteet / asiat toisen elämässä voivat askarruttaa mieltäni.

Olen esimerkiksi aina haaveillut, että kun löydän Sen Oikean, saan hänen perheestään ikään kuin toisen perheen; siskoja ja veljiä, serkkuja tuleville lapsillemme sekä mummin ja papan, joiden luo mennä jouluksi tai mökkeilemään kesäisin. Mitä siis teen nyt, kun olen tavannut miehen, joka on ainut lapsi, ja jonka vanhemmat ovat jo nyt 70-vuotiaita – mummoiässä vaikka lapsenlapsen eivät ole ajankohtaisia vielä vähään aikaan. Luovunko kuvittelemastani tulevaisuudesta – vai merkkaako se minulle liian paljon?

Tämän lisäksi mies paljastui myös absolutistiksi. Arvostan alkoholittomuutta suuresti, mutta en itse ole kiinnostunut kieltäytymään mistään niin ehdottomasti – siksi en ole koskaan harrastanut karkkilakkoja, tipattomia tammi- (tai muitakaan kuita), lihattomasta lokakuusta puhumattakaan. Absolutismi tuli ilmi jo ensimmäisessä Tinder-keskustelussa, ja pohdinkin heti alusta alkaen, voisiko homma toimia laisinkaan. Miten minä – joka rakastan tyttöjen drinkki-iltoja, viinilasillista ruuan kera, olusia afterworkeilla sekä vanhoja kunnon lärvejä – voisin luopua alkoholista? Saati sitten nautiskella viinilasilliseni yksin toisen juodessa kivennäisvettä?

Absolutismi ja perheettömyys – molemmat ovat aika pieniä ’virheitä’ toisessa ihmisessä – ulkoisia asioita, joilla ei ole mitään merkitystä, jos kemiat toimivat yhteen. Sutinan alussa kun tunteet ovat vielä olemattomat eikä kemiasta ole varmuutta, on kuitenkin helppo perääntyä pienenkin epävarmuuden vaivatessa mieltä.

Ja onhan nämä toisaalta melko suuria asioita – asioita, jotka pakottavat minut muuttamaan unelmiani tulevasta; miten käy yöuinneille pikkuhiprakassa tai jouluille, jotka piti viettää joka toinen vuosi hänen vanhempiensa luona. Nämä voivat tuntua merkittäviltä asioilta sutinan alkuvaiheessa, vaikkei niillä loppupeleissä olisi mitään väliä. Tässä vaiheessa olisi silti helpompaa kääntyä seuraavan kortin puoleen; ehkä seuraava Tinder-mätsini on se (sopivasti) viinaanmenevä suurperheen keskimmäinen poika.

Tämä sai minut pohtimaan – onko Tinder- ja deittailukulttuuri toisinaan liiankin avointa? Paljastammeko itsestämme liian pian sellaisia loppuepeleissä merkityksettömiä asioita – asioita, jotka voivat kuitenkin alkuvaiheessa pelästyttää uuden ihmisen pois luotamme. Menemmekö liian pian asiaan; iskemme faktat tiskiin ja katsomme, miten toinen ne ottaa? On ehkä hienotunteista kertoa omista lapsista, puuttuvasta kiveksestä tai ulosotossa olevista pikavipeistä hyvissä ajoin, mutta toisaalta on tärkeämpää antaa uuden ihmisen tutustua puhtaasti sinuun ja persoonaasi – ei niinkään siihen, millaisissa puitteissa elät. Jos sinä itsenäsi viehätät häntä, hän todennäköisemmin hyväksyy myös puuttuvan perheen ja kiveksesi.

Sitäpaitsi – turha tällaisia juoma- ja perheasioita on miettiä näin aikaisin. Todennäköisemmin homma kusee kauan ennen sukulointitarvetta johonkin paljon massiivisempaan ongelmaan, kuten siihen, ettei mies osaa pedata sänkyä oikein tai hän ei keitä hyvää kahvia. Tai vielä pahempaa – juo kahvia ollenkaan.

t. Pauliina

Ps. En oo lopettamassa – vaan tää blogin hiljaiselo on johtunut LO-MAS-TA! Onneks se  on nyt takanapäin ja oon jälleen Suomessa ruikuttamassa teille. ❤

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Mikä oikeesti merkitsee? Millä oikeesti on väliä?

  1. Päihteiden käyttö tai absolutismi indikaattorina luonteesta ja mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta on kiehtova aihe. Itsekin olen absolutisti, ja blogisi tosiaan kiinnostaa osittain siksi että se kertoo avoimesti elämästä rinnakkaisuniversumissa johon minulla ei yleensä ole asiaa, vaikkakin kaikki seurustelukumppanini ovat säännöllisesti tai satunnaisesti käyttäneet alkoholia ja/tai muita aineita.

    Nuorempana selkeästi loukkaannuin siitä että päihteiden käytön jatkaminen merkitsee kumppanille enemmän kuin minä. Sittemmin opin että se on heille yhtä juurtunut ja itsestäänselvä elämäntapa kuin päihteettömyys minulle, ja että päihteiden käyttöä tulisi tarkastella objektiivisesti sen perusteella miten se kunkin käyttäjän (ja häneen yhteydessä olevien ihmisten) elämässä vaikuttaa.

    Negatiivisia vaikutuksia on tullut nähtyä juuri niin paljon että loppuelämän puolisolta odotan edelleenkin päihteettömyyttä. Mutta toisaalta, nähtävästi on heitäkin joilla päihteiden käyttäminen ei romuta omaa tai muiden elämää. Se on lähes myyttisen kiehtovaa, jos joku elämänsä alusta loppuun saakka pystyy olemaan vahingoittamatta itseään tai muita päihtymistensä seurauksena.

    Olisi kivaa muuttaa tähänastiset kokemukseni ja oletukseni siitä, mihin seurauksiin päihteiden käyttö yleensä johtaa, jo siksikin että maan asukkaista vain 10% ovat päihteettömiä, joista sinkkunaisia murto-osa ja heistäkään osalle en uskonnottomana kelpaisi. Deittisovelluksessa näkee toistuvasti mielenkiintoisia ihmisiä joiden vakioihin kuuluu viini, mutta minulla soi aina varoituskello, että onkohan heidän alkoholinkulutuksessa negatiivisia puolia nyt tai tulevaisuudessa.

    Tykkää

    1. Aivan – absolutismin vastakohta ei todellakaan ole alkoholismi. Minulla on varmaan jonkinlainen taipumus/alttius muodostaa riippuvaisuuksia (jos sellainen alttius on olemassa), mutta olen aika läheltä nähnyt alkoholin huonot puolet, joten en usko siitä olevan huolta. Olen myös pohtinut absolutismivaihtoehtoa, mutta toistaiseksi ainakaan se ei tunnu minulta – eri elämäntilanteessa se voisi olla luontevampaa, vaikka lähtökohtaisesti karsastan kaikkea, missä ehdottomasti kieltäydytään mistään. En tietenkään tarkoita, että ottaisin huumeita niitä tarjottaessa, mutta todennäköisesti söisin mummon leipoman pannarin ’herkkulakostani’ huolimatta. Ihan vaan jottei mummolle tule paha mieli. 🙂

      Varmasti päihtyneenä onnistuu aiheuttamaan mielipahaa toisille, mutta niin moni onnistuu kyllä ihan selvinpäinkin. Mielestäni se on jokseenkin ihmisestä riippuvaista; kulutustavat (seurassa vs yksin), määrät (mikään ei riitä vs tuntee omat rajansa), lopputulos (hyväntuulinne hiprakka vs masentunut, aggressiivinen humalatila).

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s