Story of my life

Kirjoitin viimeeksi siitä, että menneisyyden tapahtumat eivät määrittele tulevaa ja siksi vanhoista haavoista tulisi päästää irti. Tiedättekö silti sen, kun elämässä tuntuu toisinaan toistuvan sama, tuttu kaava? Selkeimpiä ja ymmärrettävimpiä nämä toistuvat kaavat ovat ehkäpä tilanteissa, joissa lapsuus ja kokemukset ajavat meitä hakeutumaan tietynlaisten ihmisten seuraan – alitajuntamme haluaa deittailla alkoholistia, vaimonhakkaajaa tai narsistia kerta toisensa perään.

Ystäväni esimerkiksi ihastuu jatkuvasti miehiin, jotka eivät ole päässeet yli eksästään ja iskevät tämän vuoksi jarrut pohjaan juuri kun ystävättäreni on rakastumaisillaan. Minussa taas tuntui aiemmin olleen jotakin, joka sai eritoten (tai pikemminkin ainoastaan) varatut miehet lääpälleen ja lähestymään minua vihjailevin viestein.

Sittemmin minulle on muodostunut uusi kaava – uusi story of my life. Nykyään olen työpaikkojen cupido. Olen puumien suojeluspyhimys.

Joku saattaa muistaakin, että olin aikoinaan ihastunut työtoveriini – työtoveriin, joka meni vastikään kihloihin esimieheni kanssa.

Pari viikkoa sitten kirjoitin myös treffeistäni Tinder-miehen kanssa, joka kuului siihen The one(s) that got away -miesryhmään. Treffit menivät (liian) hyvin ja keskustelut syvenivät vauhdilla; niin vauhdilla, että tiesin jo ennen ensitapaamista hänen hiljattain päättyneestä suhteestaan työpaikan puumaan ja sen myötä särkyneestä sydämestä. Needless to say, mitä minä – työpaikkapuumien cupido – sain aikaiseksi; ensitreffien jälkeen puuma nimittäin halusi omansa takaisin, kiristi siimansa poikaparan ympärillä ja veti tämän ulottumattomiini. Särkynyt sydän ja ikävä, voimakkaat tunteet, yhteinen historia ja kielletyn hedelmän luoma lisäjännite antaa etumatkaa, jota en edes yritä kuroa umpeen; vaikka olen (huikea) tyyppi, en pysty yhden tapaamisen perusteella lyömään laudalta sitä kaikkea, mitä heillä on ehtinyt olla.

En enää edes ole kovin nuori – mutta tässä tilanteessa silti se nuorempi nainen. barney stinson new is always better rule memeMietinkin; miksei nuorempi ole enää parempi? Mihin katosi piukeiden pakaroiden, yhteisten puheenaiheiden ja harrastusten (Pokémon) sekä samanhenkisen (=samanikäisen) kaveripiirin arvostus? Puhumattakaan siitä, että nuorempien naisten biologinen kello ei vielä tikitä räjähdyksenomaisella volyymilla (minä kun olen ymmärtänyt  tämän tikityksen pelottavan useimpia miehiä).

Jos siis tarvitset säpinää työpaikkaihastukseesi, I’m your guy! En tiedä tarkkaan, kuinka taikani toimii, mutta se vaatinee tapaamisen; mahdollisesti myös ihastumista (minun puoleltani). Voisitte vaikka tarjota mulle lounaan, niin eiköhän työpaikkaromanssinne siitä lähde kipinöimään!

Ja viikon lounailla takaan romanssinne roihahtavan liekkeihin nopeammin kuin juhannuskokko konsanaan.

t. Pauliina

 

Epätoivoisesta onnelliseksi

Ollaan erään ystävän kanssa puhuttu paljon onnellisuudesta – eritoten siitä, että hän kokee elämänsä tyhjäksi nyt kun siitä puuttuu mies; eron jälkeen koti on tyhjä – kukaan ei ole odottamassa. Ollaan puhuttu siitä, miten vaikea on kiinnostua kenestäkään – ja toisaalta myös siitä, miten kiinnostuessa ei pysty ajattelemaan mitään muuta; miten vauhdikkaasti sitä kuvittelee tulevaa ja laittaa onnellisuutensa toisen ihmisen varaan. Ollaan puhuttu, kuinka vaikeaa on sietää epävarmuutta – ei ole tietoa, toteutuuko yhteinen tulevaisuus koskaan tämän – tai ylipäätään yhdenkään – miehen kanssa. Puhuttu jopa epätoivoisesta halusta heittäytyä rakkauteen ja pään sisällä samanaikaisesti takovista peloista, jotka kehottavat karttamaan suuria tunteita. Puhuttu siitä, miten usein tunteet ja odotukset onnesta kohdistuvat sellaiseen ihmiseen, joka ei kykene niihin vastaamaan. Ja siitä, miten paljon levollisempaa elämä olisi, jos tietäisi, että lopulta minulla tulee olemaan kaikki hyvin.

Paljon on siis puhuttu – ehkä jopa liikaa. Ällistyttävää on se, miksi tosiaan laittaisimme onnellisuutemme kenenkään toisen ihmisen varaan: ’lopulta minulla tulee olemaan kaikki hyvin’ – miksei jo nyt? Sitten tajusin itsekin tehneeni niin. Olen nauttinut sinkkuudesta paljon, mutta nyt on pitkään ollut liian tasaista – töissä ja vapaa-ajalla. Kaikki on ihan kivaa, mutta ajattelen, että seuraava askel tai jännittävä muutos elämässäni voi tapahtua vain miehen muodossa: olen sortunut sitten kun mulla on mies -ajatteluun.

Totuushan on, ettet voi odottaa, että joku muu tekee elämästäsi onnellista. Ihmissuhteet perustuvat molemminpuoleiseen kiinnostukseen; oli kyseessä sitten ystävä tai puoliso, et sinäkään jaksa viettää aikaasi ihmisen kanssa, jolle sinä olet kaikki kaikessa. Jos olet onnellinen, tyytyväinen ja kokonainen vasta miehen myötä – uskotko yhdenkään miehen edes lähtökohtaisesti kokevan sinut mielenkiintoisena ja tutustumisen arvoisena naisena? On sekä raskasta että epäviihdyttävää olla seurassa, jossa sinä olet toisen ihmisen aurinko harmauden keskellä. On totta, että kuu tarvitsee auringon voidakseen loistaa – mutta vaikka toinen ihminen voimistaisikin valoasi, hän ei voi olla valosi ja palosi ainoa lähde. Kyllä sinunkin täytyy säteillä hänelle takaisin. Miten muuten kävisi niinä hetkinä, kun hän ei jaksa – miten sinä pysyt olemassa ja onnellisena, jos hänen huomionsa kiinnittyy hetkeksi toisaalle?

Jos toisen ihmisen tehtävä on kääntää arkesi merkitykselliseksi; tehdä työstä, harrastamisesta ja ystävistä jälleen jänniä ja nautittavia, on sinulla vähintäänkin epärealistiset odotukset. Jos kuvittelet toisen ihmisen kykenevän tekemään tämän kaiken, ei ihmekään että ripustaudut häneen – hän edustaa sinulle lupausta onnellisuudesta, jota et muuten ole kyennyt rakentamaan. Valitettavasti tällaisella asenteella onnellisuutesi lisäksi, myös sinä olet epävakaalla pohjalla; on vaikea ajatella mitään/ketään muuta, ja vähäisetkin merkit ilmassa ruokkivat epävarmuuttasi rakkautenne pysyvyydestä. Huomattavasti todennäköisemmin miehen mielenkiinto syttyy ja ylläpysyy, jos sinä olet vahva ja onnellinen – myös ilman häntä. Tällöin tuot ihmissuhteeseen sisältöä – et ole vain vastaanottavana osapuolena. Jos haluat miehen tekevän sinut onnelliseksi, on sinullakin oltava annettavaa – pelkkä mieheen takiaisen lailla takertuminen ei riitä.

Mutta miksi se on niin vaikeaa pysyä omana itsenään ihastuessa – miksi nuppi menee sekaisin ja mistä se epävarmuus tulee? Keiju Vihreäsalo on kirjoittanut älyttömän hyvin liskoaivoista (linkki) – siitä kuinka haluamme pysytellä siellä, missä on turvallista. Mielenkiintoisemmat miehet – ja muutkin tavoittelemisen arvoiset asiat elämässä – usein vaan sijaitsevat sen mukavuusalueen ulkopuolella. Näihin liittyy aina suurimman mahdollisuuden ohella se suurin riskikin. Vaikka mahdollisuus onneen houkuttelee, takaraivossa on muistissa ne kerrat, jolloin heittäytyessäsi homma on niin sanotusti kussut kintuille. Vanhat muistot suojaavat sinua vastaavilta pettymyksiltä tulevaisuudessa – liskoaivot ovat valitettavan luolamiesmäisiä ja kehittymättömiä tunnistamaan, mikä on oikeasti uhka ja kuka on elämäsi mahdollisuus. Muistot ruokkivat pelkoa, ja pelko nakertaa luottamusta omaan itseen. Meistä tulee epävarmoja ja takerrumme toiseen ihmiseen uskoen onnellisuutemme olevan hänen varassaan.

Kuten ystäväni, myös minä olen huono sietämään epävarmuutta; miten pitäisi tulkita monen päivän viestihiljaisuus -tekikö hän sen klassisen katomaistempun (älypuhelin on opettanut meidät yltäkylläisyyteen viestittelyssä, miksei enää ole saldorajaa ilmoittamassa, milloin viestejä on vaihdettu riittävästi) vai onko tämä ihan normaalia kissa-hiiri-leikkiä. Ystäväni sanoi, että hänen mielensä rauhottuisi vasta, jos hän voisi kurkata tulevaisuuteen ja kuulla, että asiat tulevat menemään hyvin; että hän saa miehensä ja kaksi pellavapäistä tyttöä.

Ei varmaan kannata mennä ennustajalle, jos  tämä on ainut merkitykselliseksi koettu tulevaisuuden skenaario. Jos uskotaan hetki ennustuksiin niin…  Vaikka epävarmuudessa eläminen on inhottavaa, en silti tarvitse ennustusta tulevasta; tiedän, että asiani tulevat jokatapauksessa järjestymään hyvin – johdatan itse elämääni siihen suuntaan. Minun ei tarvitse tietää tarkasti, millaista onneni tulee olemaan; onhan mahdollista, etten voi saada lapsia; olen naimisissa 3 miehen kanssa ennen kuin tapaan sen oikean tai… mitä tahansa. Mutta  onnellinen elämä – se on minun juttuni.

Lähden liikeelle siitä, että onnelliseen elämään on monia polkuja – ja onnellinen elämä voi näyttäytyä monessa eri muodossa. Siksi myös nykyisyytesi voi – ja tulisi – olla onnellista; oli siinä pellavapäistä miestä ja tyttöjä – tai ei. Onnellisuus lähtee siitä, että arvostaa nykyisyyttä; järjestää elämänsä mielekkääksi, elää tässä ja nyt; ei ole kiire mihinkään, sillä sinulta ei puutu mitään. Sinkkuuden voi nähdä niin, että elät elämääsi puolikkaana. Voit myös ajatella, että onnellisuuden tunteella on maksiminsa; koska sinkuilla parisuhde ei kontribuoi tähän onnellisuuteen, on meidän nostettava onnellisuusmittarimme tappiin muilla elämän osa-alueilla.

Sitten kun se on ajankohtaista – tielle osuu oikea tyyppi – yritän tietysti paukuttaa onnellisuusmaksimeita ja upgreidata sinkkuonneni lisäonnella. Nyt opettelen taas arvostamaan nykyisyyttäni, ja otan aikaa tehdäkseni pieniä parannuksia. Yksi parannus on päästää irti pelosta – siitä, että vanhat tapahtumat määrittelisivät sen, mitä uusissa ihmissuhteissa tapahtuu. Mikäli uskon muistoilla olevan tällaista voimaa, alan käyttäytyä kummallisesti ja johdatan todennäköisesti itse tilanteen juuri siihen pisteeseen, mitä niin kovasti pelkäsin.

En ole ihan varma, mistä aloittaa… Mutta uskon, että kaikenlainen epämukavuusalueelle heittäytyminen on tervettä – se että uskaltaa ylittää rajan, hengittää rauhassa ja kokoaa itsensä; hei, mä selvisin!

t. Pauliina

Sinkkunaisen Miksi

Miksi näitä edes tehdään?

Miksi silloinkin sanotaan ’kiitos’, kun kuuluisi sanoa ’ole hyvä’? En haluaisi kiitosta siitä siitä, että asiakaspalvelu saa vastata mun kysymykseen.

Jos minulla on tapaaminen sovittu viideksi, miksi lähden fillaroimaan vasta viittä vaille? Olen jatkuvasti optimistinen; ehkä tänään on se päivä, kun painan varttitunnin matkan murto-osassa siitä mitä yleensä.

Miksi ananasta myydään kaupassa nimellä ’makea ananas’ – onko muunlaisiakin?

Miksi tunnen itseni pervoksi valitessani kesäkurpitsaa kaupassa? Etenkin, jos joku mies erehtyy vilkaisemaan tunnusteluani.

Miks blogiini päädytään niin usein Club Capitaliin liittyvällä hakusanalla – käykö siellä siis ihan pipona porukkaa vai onko kyseinen baari niin suuri mysteeri? Täytynee hankkia tuoretta sanottavaa paikasta.

Miksi en ottanut nenäliinoja mennessäni katsomaan Me Before You?

Miksi sain tänä vuonna äidiltäni synttärilahjaksi kissapehmolelun ja kaksi paketillista sisuja?

t. Pauliina

Relax, take it easy

Miten onkin niin helppoa olla rento ja rempseä silloin kun et ole kovin kiinnostunut – ’sutina’ pääsee esimerkiksi yllättämään sinut tai et jostain syystä näe miestä kovin pitkäkestoisena deittikumppanina – mies on esimerkiksi juuri eronnut, muuttamassa pois tai sanoo suoraan hakevansa pelkkää seksiseuraa.

Esimerkkinä parin viikon takainen baari-ilta, jolloin minua tultiin pitkästä aikaa kunnolla iskemään. Mies oli kalju – ei siis  ihannemiestyyppiäni, sillä tykkään kiskoa miestä hiuksista; oli ne sitten tummat tai vaaleat. Tukattomuus on tietysti pikkujuttu; olen ennenkin ihastuttuani alkanut ajatella, että kalju on itseasiassa parempi kuin se, että miehellä olisi hiukset päässä; kalju pukee miestä ja on myöskin seksikäs – vain hieman ’eri tavalla’.

Miksi sillä on merkitystä, että mies oli kalju? Siksi, että en lähtökohtaisesti ollut hirveän kiinnostunut tyypistä; minua ei jännittänyt, heitin hervotonta läpänderiä (tietenkin) ja olin sopivasti nihkeä hänen intoilunsa edessä. Hänen vastauksensa olivat kuitenkin yllättävän nokkelia – eikä aikaakaan, kun huomasin katsovani miestä aivan uusin silmin; mieleni teki rapsuttaa hänen kaljua päälakeaan ja silmäni mittailivat urheilullista vartaloa, jota ei vaatteilla pystynyt piilottamaan. Huomaan siis olevani kiinnostunut; alan punnita sanojani ja sorrun (yli)analysoimaan hänen kommenttejaan. Lakkaan töräyttelemästä ensimmäisenä mieleeni tulleita asioita, kuten: ’et noin lähtökohtasesti oo mun tyyppiä, kun sulta puuttuu sellainen vaalea pellavatukka’. Tunnelma muuttuu, enkä minä ole enää se mielenkiintoinen nainen hänen silmissään, vaikka hän on vasta muuttunut todella mielenkiintoiseksi minun silmissäni. Nurinkurisesti alussa vankasti aloittanut itsetuntoni katoaa juuri siinä vaiheessa kun tarvitsisin sitä eniten.

confidence_memeMihin itsevarmuus menee kuolemaan? Miksi on niin vaikea olla mielenkiintoinen ja rento silloin kun todella kiinnostuu? Miksi naiset (tai minä ainakin) alkaa etsiä merkkejä siitä, onko miehellä mahdollisesti muita, kyselee kaikenlaisia kysymyksiä määritelläkseen, mitä heidän välillään mahdollisesti on – tai voisi olla sekä laittaa kaikki korttinsa tämän yhden jampan varaan. Miksi on niin vaikea pitää keskustelu ja sutina kevyenä, vaikka omat tunteet hieman syvenisivätkin? Johtuuko se siitä, että panokset kovenee ja on oikeasti ’jotain menetettävää’?

Kerroinkin käyneeni treffeillä ’uuden’ tyypin kanssa. Keskustelumme polveili silloin – ja treffien jälkeen Whatsapissa – mukavasi kevyiden ja syvällisten aiheiden välillä. Minulla onkin yksi etu puolellani; mies on vastikään eronnut pitkähköstä parisuhteesta, eikä omasta mielestään – eikä etenkään minun mielestäni – tarvitse nyt uutta tyttöystävää. Ehkäpä minun on kerrankin mahdollista välttää ns. hullunlehmäntauti ja naismainen sekoilu ja oikeasti säilyttää itsevarmuuteni sutinan (mahdollisesti) edetessä. Itsevarmuus on kuitenkin se ainoa asia, jota tarvitset ollaksesi viehättävä.

Koitan nyt vaan relaa ja nauttia niin kauan kun (minulla) on hauskaa.

t. Pauliina