Nollasta kahteen ja kahdesta nollaan

Viestittelin Tinderissä mystisen ja komean miekkosen kanssa. Koitimme sopia tapaamista jo pariin otteeseen – lopulta päivä saatiin lukkoonlyötyä. Treffit sovittiin kuitenkin viikoa etukäteen, ja sattumoisin siinä viikon kuluessa eräs  uusi mies ryhtyi juttusille. Hänen kanssaan keskustelu ei ollut samanlaista arpapeliä kuin Mysteerimiehen tapauksessa; itseasiassa juttu on soljunut yhtä luontevasti vain todella harvoin. Sovimmekin tapaamisen heti seuraavalle päivälle – hän, kutsuttakoon miestä vaikka Kesähessuksi, sai ikäänkuin välistävetomahdollisuuden.

Treffit Kesähessun kanssa menivät todella hyvin – kamppailin tosissani, jotta ensitreffeistä ei tullut samantien yönylitreffejä. Tästä parin päivän päästä minulla oli ne Mysteerimiehen kanssa sopimani deitit. Kesähessu oli jokseenkin valloittanut pääkoppani, ja intoni mennä treffeille kenenkään toisen kanssa oli aikalailla pyöreä nolla. Tsemppasin itseni kuitenkin ravintolaan – ja kuinkas ollakaan: Mysteerimies oli myös aika nappivalinta!

Deittien jälkeen olin pyörällä päästäni, kummasta oikein olen kiinnostunut? Tai oikeastaan kyse oli siitä, kummasta olen enemmän kiinnostunut, sillä oli kuin olisi tehnyr valintaa jäätelön ja sipsien välillä. Mahdotonta sanoa, kumpi on parempaa; kumpainenkin on herkullista, ja niitä syödään aivan eri nälkään. Oi, jos vertailussa oliskin ollut jokin perinteisempi kamppailupari, kuten banaani ja omena. Vaikka en kummallekaan halunnut tehdä kettumaisia temppuja, päädyin siihen, että minun on tavattava molemmat ainakin vielä kerran ottaakseni asiasta selvää.

Nukuttuani pääni selvemmäksi mysteerimiehen treffattuani – kirjaimellisesti, sillä illallisella kului viiniä ja olutta aikalailla – aloin jo kallistua Kesähessun puoleen. Mysteerimies oli ehkäpä liian business-mies. Olen itse aikalailla businessnainen, enkä halua miesystäväni liikaa korostavan tätä ylisuorittavaa puolta itsessäni. Uskoin kyllä Mysteerimiehenkin avautuvan ja rentoutuvan enemmän jutun edetessä, mutta Kesähessun kanssa oli niin rentoa hengailla heti ensitapaamisesta. Varmasti myös treffipaikka vaikutti tunnelmaan; toisen tapasin ravintolassa arki-iltana ja toisen darrassa kotonani, mutta yhtäkaikki. Kallistuin kuitenkin Kesähessun puoleen, kieltämättä nappivalinta; Mysteerimies laittoi jokusen viestin heti tapaamisemme jälkeen, mutta sitten keskustelumme tyssäsi aivan seinään.

Kesäheikin kanssa tavattiin uudemman kerran, ja hän on sitten hurmaava; samaan aikaan kuin vanha ystävä että haluttava Mies. Kerrankin tyyppi, jonka alituinen viestittely tai imelät viestit eivät ahdista – näin sen kai kuuluisi mennä, mikäli kiinnostus on molemminpuoleista. Tilanteen pitää sopivan kevyenä se, että hän on hollilla vain kesän loppuun – ei odotuksia, ei paineita, ei pelkoa sydänsuruista tai niiden aiheuttamisesta.

Tai niin ajattelin. Mentiin toisilla deiteillä sänkyyn. Sen jälkeen ensimmäisen ja toisen päivän olin vain pilvissä. Kolmantena päivänä olin tyynen onnellinen ja ylpeä itsestäni, etten ollut vielä laittanut hänelle viestiä. Illalla alan ihmetellä miksei hänkään laita minulle viestiä. Neljäntenä päivänä laitan itse hänelle viestiä, ja pahoitan mieleni, kun keskustelu ei jotenkin luista. Mistä tämä hyytyminen on johtuu? En jaksaisi uskoa, että antautumisestani, sillä meillä oli vielä treffien päättyessäkin niin hyvä tunnelma.

Viestien odottelu (turhaan), PMS oireet, orastava ihastus (hehkuttamastani kepeydestä huolimatta), kevyt krapula sekä ystävän polttarit aiheuttivat lopulta naisellisen hullunlehmäntaudin, ja minun oli saatava jonkinlainen selvyys. Näin alkuvaiheessa tunteista ei voinut vielä avautua, mutta viestittä en enää jaksnut. Vaikka mieleni teki udella, tapaileeko hän muita ja mitä hän minusta haluaa, tyydyin kyselemään ihan normaaleja kuulumisia.

Miten näissä sydämenasioissa kaikki on aina niin pienestä kiinni – niin sutinan konkreettinen eteneminen kuin tunne siitä, onko juttu hyvällä vai huonolla tolalla. Laittaisinko viestiä vai vaikutanko liian innokkaalta; jos en laita, vaikutaako etten välitä; haluanko avata ajatuksiani ja tunteitani; vai annanko ennemmin olla ja odotan rauhassa; päästänkö irti tyypistä vai taistelenko ja hakkaan päätäni seinään (ja sen läpi); palautuuko lässähtänyt tunnelma vai ei ja niin edelleen.

Johtuneeko parista aikanaan kadonneesta miehestä vai mistä, mutta huomaan jaksavani epävarmuutta aika huonosti – etenkin väsyneenä, PMS-oireissa, krapulassa tai stressaantuneena (ehheh, eli käytännössä aina). Tällaiseen nuorallakävelyyn pitäisi jotenkin tottua – ja vielä oppia nauttimaan siitä, sillä se yleensä merkkaa, että olen itsekin kiinnostunut: koen, että minulla on jotain menetettävää. Pelkäänkin siis pitkästä aika tekeväni virheliikkeitä. Vielä enemmän kuitenkin pelkään, että juttu kuivuu kokoon, jos
en tee mitään ja olen liian passiivinen. Koitankin nyt hypätä Kesähessun kenkiin, ja ehdotin vuorostani hälle tapaamista. Tuntuu kuin roolit olisivat taas kääntyneet ihan päälaelleen. Vaikka hän oli se, joka viimeeksi olisi halunnut vielä yöpalalle erotessamme alaovella, minä waiting for an answer meme uncertaintyolen sittemmin saanut tehdä kaikki efortit sutinamme ylläpitämiseksi.

Edellisessä postauksessa päivittelin, miten nopeasti voi kiihdyttää nollasta sataan (tai siis kahteen mieheen). Vähintään yhtä vauhdikkaasti taidetaan olla taas menossa kahdesta nollaan. Tuntuuko miehistäkin aina näin stressaavalta odottaa vastausta treffipyyntöön?!

t. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s