Liian innokas mies vol 2

Olen aiemmin kirjoittanut innokkuudesta yleisellä tasolla (tässä linkki). Viikonloppuna putsattuani kotini lisäksi puhelinta miehistä (kodista ei siis tarvinnut siivota miehiä – ihan pölyä vaan) sain lisäinspiraatiota kirjottaa tätä jo pitkään tekeillä ollutta vol 2 -postausta. Inspiraationlähteenä on ollut eräs LIMe (Liian Innokas Mies), jonka kanssa mätsättiin n. vuosi sitten, ja jonka kanssa ympyrä suljettiin lopullisesti viime viikolla.

Whatsappailtiin viime kesästä varmaankin puoli vuotta, mutta ei koskaan tavattu. Ei sillä, etteikö hän olisi ehdottanut, mutta en itse malttanut deittailla. Vastahakoisuutta ei voi laittaa täysin työpaikkaihastuksen piikkiin – varmasti olisin treffeille suostunut, jos mies olisi saanut sukat pyörimään jaloissani, mutta ilmeisesti aavistelin jo silloin, että se jokin tästä puuttuu.

Alkuvuodesta latasin Tinderin uudestaan, ja samainen LIMe tuli vastaan uudelleen. Pohdin pitkään, mätsätäkö hänet uudestaan vai ei – miksi en jo silloin puoli vuotta aiemmin lähtenyt treffeille. Tyyppi oli kuitenkin kaikin puolin ookoo; ulkoisesti kivannäköinen, puhelias, sporttinen ja hänellä oli sosiaalinen elämä.

On varmasti useita tapoja olla liian innokas – ja siten varmaan myös useita uniikkeja tapauksia, joissa määritellään, million innokkuus on jonkinlaista häiriökäyttäytymistä. Oma innokkaani oli siitä normaalimmasta päästä, ja puheistani huolimatta minä myös ymmärrän innokkuutta – olenhan itsekin toisinaan ollut se osapuoli, joka haluaisi jakaa lähes jokaisen ajatuksen ja hetken tietyn ihmisen kanssa. En ole kuitenkaan ryhtynyt liian innokkaaksi, sillä tiedän, että  molemmat – myös minä – tarvitsee omaa tilaa, jotta kipinä selviää hattaravaiheen yli.

Kaikki eivät sitä kuitenkaan malta muistaa – omakin innokas mieheni jätti huomiotta niin rivienvälissä antamani vihjeet kuin ne kerrat, jolloin sanoin suoraan hänen innokkuutensa ahdistavan minua; ilmoitin hänen viestittelevän liian paljon, ja toivoin ettei hän jakaisi jokaista ajatustaan kanssani tai suunnittelisi tulevaisuutta(mme) niin pitkälle. Kerroin syttyväni hitaasti, enkä ole kokenut tapailija – saati seurustelija, eikä hän silti hillinnyt itseään.

LIMen ollessa reissussa minulta meni lopultakin hermo; sain kuvia ja viestejä jatkuvana tulvana. Tiesin kokoajan, mitä poikaporukka touhusi, eikä minua suoraansanottuna kiinnostanut; olin itse hukkumaisillani töiden alle, ja minulle olisi riittänyt kuulla nämä matkakertomukset hänen palattuaan Suomeen. Lopulta lakkasin vastaamasta ja pikkuhiljaa hänen yksinpuhelunsakin vaikeni.

Pari viikkoa myöhemmin hän tiedusteli, mihin katosin, ja sain asialle vihdoin closuren sanomalla, etten ole kiinnostunut hänestä romanttisessa mielessä. LIMe vastasi, ettei hänkään ajatellut minusta mitään sellaista – minun kanssani oli vaan mukava jutella, ja meidän täytyisi ensin tutustua paremmin nähdäksemme, voiko toisesta kiinnostua. Yeah right kuka painaa Tinderissä sydäntä yhtään kellekään, jos ei ole edes hieman kiinnostunut sillä tavalla? Kuka käy treffeillä, kehuu toista ihanaksi ja ties miksikä, lähettelee jatkuvasti selfieitä ja ihmettelee, kuinka kaltaisesi nainen on sinkku – jos ei ole lainkaan kiinnostunut?

Liian innokkaat miehet muistuttavat minua jokseenkin mustasukkaisista ja epävarmoista miehistä parisuhteessa; niistä tyypeistä, jotka haluavat tietää Facebook-salasanasi ja sekoavat totaalisesti lähtiessäsi tyttöjen kanssa ulkomaanmatkalle. Oma ystäväni joutui juuri eroamaan miehestä, kun tästä paljastui täysin sekopäinen – ja julma – puoli naisen oltua muutaman päivän reissussa.

Mutta takaisin liian innokkaisiin miehiin. Tiedän, että tämäkin LIMe-tapaus kaatui ensisijaisesti siihen, ettemme olleet riittävän hyvä mätsi; jos kemiaa on riittävästi molemminpuolin, kumpikaan ei ahdistu toisen innokkuudesta – se ikäänkuin vaan lämmittää sydäntä ja sisuskaluja.

Vaikka meistä ei sen kummempaa paria olisi tullutkaan, mietin vaan – miksei LIMe kuunnellut, kun koitin sanoa, miltä minusta tuntuu, ja miten hän voisi käytöstään hillitsemällä itseasiassa edesauttaa sutinan etenemistä. Liian innokkaat miehet (ja naiset) tuntuvat uskovan, että puskemalla tarpeeksi voimakkaasti eteenpäin, toinen kyllä lämpenee. Ei se mene niin – minäkin vaan jäähdyin entisestään. Itse yritän toimia juuri päinvastoin: jos aistin ja näen (saati kuulen) toisessa epävarmuutta, annan hänelle tilaa. Paras tapa saada toinen tulemaan luoksesi on ottaa itse askel taaksepäin, jolloin hänellä on taas tilaa astua lähemmäs.

Harmi sinänsä- kyseessä oli ihan hyvä tyyppi, jos hänestä olisi saanut  kaverin, mutta kuvittelen nähneeni hänestä (ja hänen katseestaan) sen verran, että ei kestäisi kauaakaan kun hän taas yrittäisi olla jotain enemmän kuin ystävä.

t. Pauliina

Liian kiltti?

Olen aika ystävällinen ja rento tyyppi – minulla ei ole järkkymätöntä pakkomiellettä saada omaa tahtoani läpi; joustan ja huomioin muiden mielipiteet. Keskustelinkin ystäväni kanssa lounaalla aiheesta; olemmeko liian kilttejä?

Uskon, että minun kanssani on huomattavasti hauskempaa seurustella kuin herneet nenäänsä herkästi vetävän draamakuningattaren, hemmotellun prinsessan tai ripustautujan kanssa. Kun sutinasta on muodostunut parisuhde, luulisi miehen arvostavan, että haluan miehen käyvän poikien kanssa ulkona, en taatusti tule nipottamaan kotitöistä tai odota hänen passaavan minua laittamalla ruokaa (tai näin ainakin nyt sanon). Mutta onko tällainen käytös liian epämielenkiintoista – etenkin siinä vaiheessa kun vasta tutustutaan toiseen?

En ole aiemmin ajatellut olevani liian kiltti. Minulle kiltteys on sitä, etten pompota toista tai sano asioita vain ollakseni hankala tai loukatakseni – tyylillä: ’Ai, sä varasit sitte tän ravintolan, mä oisin kyllä halunnu sushia’. Kiltteys ei tarkoita sitä, että minusta puuttuisi särmää; omaan vittuilevan ja sarkastisen huumorintajun, teen asiat oman pääni mukaan, tykkään olla härski ja painan Helsingin yöelämässä vähän liiankin kaasupohjassa. Mielestäni olen sopivasti tuhma kiltin tytön ulkokuoressa.

En olekaan varma, onko kysymys sittenkään siitä, että olisin liian kiltti. Pikemminkin – olenko liian helppo? Enkä nyt tarkoita sänkypuuhia (ainakaan pelkästään) – vaan olenko liian joustava, liian rento ja liian veljellinen? Haluan, että (kuvitteellinen) mieheni pysyy samanlaisena renttuna, jollaisena hänet parisuhteeseen nappaan. Enkä tarkoita rentulla sitä, että haluaisin alkoholistin, pettäjän tai ilkeän miehen – ihan vaan omat mielipiteet omaavan persoonan, joka on olemassa yksilönä riippumatta minusta, joka laittaa sopivasti hanttiin ja vittuilee, mutta kohtelee naista silti hyvin asioissa, joissa se merkitsee.

En siis itsekään halua miestä, joka on liian kiltti: palvoo maata jalkojeni alla ja on aina saatavilla. Jos miesten halutaan olevan renttumaisia temppuilijoita (ennen suhdetta), niin onko naisen rooliksi todellakin muodostunut olla nalkuttava draamakuningatar. Ikäänkuin miehet nauttisivat enemmän näiden rentojen, kaverillisten naisten seurasta, mutta etsivät parisuhteeseen sellaista perinteistä bitchiä. Eihän parisuhteen tarvitsisi olla mälsää, eikä jännitteellä takuuvarmasti tarkoiteta sitä, että toinen saa sut raivonpartaalle vaatiessaan sua jäämään joka ilta kotiin katsomaan romanttisia komedioita.

En käy persoonaani muuttamaan, tai toimimaan vastoin luonnettani, mutta voisin karsia liikaa kiltteyttä. Sitä varten täytynee pohtia, missä asioissa se haasteellisuus on suotavaa. En usko, että miehet haluavat sutinan alussakaan mitään monsteria – mutta miten olla sopivan haastava saalis olematta bitch? Mielestäni menee liiallisuuksiin, jos peruu treffejä; valittaa ravintolasta, jonka mies valitsee; vaikuttaa vainoharhaiselta hänen (nais)ystäviensä suhteen… jne.

call-me-old-fashion-but-id-prefer-to-find-myself-a-good-woman-rather-than-a-bad-bitchSen sijaan voin olla haastava niin, etten aina ujuta treffejä aikatauluuni, vaan laitan miehen odottamaan, pidän huolen etten viestittele liikaa ja jaa kaikkia ajatuksiani – etenkään silloin kun tarina ei luista ja vaan urputan milloin mistäkin – ja otan aktiivisemmin ohjat käsiini. Pidän siitä, että mies vie, mutta voisin kai toisinaan ehdotella ravintoloita ja sanoa äänekkäämmin, mitä minä haluaisin tehdä. Se on vaan vaikeaa, kun yleensä tykkään tehdä sitä ja tätä ja tuota. Ehkäpä onkin lähdettävä liikkeelle siitä, että kuuntelen itseäni tarkemmin ja muodostan mielipiteitä siitä, mitä minä juuri nyt haluan tehdä.

Ja nyt muuten haluan laittaa Enriquen Duele el Corazonin soimaan ja keinuttaa pyllyä.

t. Pauliina

 

Miksi mies ei vastaa viesteihin?

Aina (silloin tällöin) tulee eteen tilanne, jossa mies ei laita viestiä. Sitä joutuu itsekseen pohtimaan, miksei mies pyydä treffeille tai ylipäätään vastaa viesteihisi. Kokosin muutamia mahdollisia selityksiä tälle radiohiljaisuudelle:

  • not responding messagesTeit jotain väärin. Toisinaan syypää voi olla peilissä: saiko mies käsityksen, että pyörität miehiä huviksesi tai että olet hirveä partygirl tai vaihtoehtoisesti liian innokas; onko hän aina aloittanut keskustelut – ehkä nyt onkin sinun vuorosi; menikö treffinne kuitenkaan niin hyvin – miehet esimerkiksi oikeasti arvostavat sitä, että pidät huolta heidän ravitsemuksestaan; etenittekö liian pian (sänkyyn)…jne.
  • Hän ei ole toipunut aiemmasta suhteestaan / erosta. Voiko entisistä päästä yli märehtimällä? Nopeammin toipuu, kun ihastuu uudelleen – mutta tietysti heti eron jälkeen ei ehkä edes kykene ihastumaan kehenkään toiseen. Tällöin sopiikin pohtia, miksi miekkonen oikein pyysi treffeille, jos ei vielä ole kykenevä?
  • Hänellä on työkiireitä.
  • Hän unohtaa vastata. Kuinka usein itse unohdat vastata mielenkiintoiselle miehelle? Kyllä sitä jossain vaiheessa luulisi huomaan, jos ei toisesta ole kuulunut viikkoihin ja menisi tsekkaamaan keskustelun todetakseen: hupsis, sehän olikin minun vuoroni vastata. Kai viestin unohtaminen on teoriassa mahdollista, esimerkiksi lukiessasi viestin sängyssä baarin jälkeen. Silti ainakin minä valitettavasti muistan (ja jaksan) vastata näihin viesteihin vielä silloin yöllä 2 promilen humalassakin. Jos mies unohtaa viestisi aidosti vahingossa, voisin väittää hänen joko a) tuominneen sinut epämielenkiintoiseksi tai b) hän ei tunne sinua vielä riittävän hyvin määritelläkseen sinut mielenkiintoiseksi.
  • Mies on kadonnut ’out with the boys’. Näitähän sattuu itse kullekin – etenkin kesäaikaan: lähdetään parille ja herätään viikon päästä Kontulasta jostain kämäsestä kerrostaloasunnosta. Ei siinäkään paljon puhelinta katsella – tai ainakaan vastata jokaiseen viestiin – kun ollaan lähdössä tyttöjen kanssa terassilta lentoon.
  • Hänellä on edessä muutto (Timbuktuun). Niin – eipä sitä silloin kannata mitään vakavaa tai vähemmän vakavaakaan viestiä laittaa.
  • Hänellä on kierroksessa joku muu. Tinderin myötä tämä on yhä useammin se selitys: vaikka teillä on sinun mielestäsi superhauskaa, hänen mitta-asteikollaan hauskanne saattoi olla vaan semihauskaa.
  • Hän on kuollut. Houkutteleva vaihtoehto, mutta harvemmin this is the case.

Pitkästä listasta huolimatta, se on pääosin yhtä höpöhöpöä. Jos haluat sulkea silmäsi totuudelta, voit toki uskoa johonkin näistä selityksistä – toisinaan tällaiset johtopäätökset voivat osua myös oikeaan, mutta suurimmassa osassa tapauksia kyse on kuitenkin siitä, että:

  • Mies ei ole riittävän kiinnostunut Sinusta.

Kesäheikin jälkeen varmaan arvaattekin, mistä tämä teksti juontaa juurensa. Mutta ei siinä ole kaikki. Olen viimepäivinä kuunnellut ystäväni avautumista siitä, kuinka hänen tapailemansa mies antoi hänelle pakit vedoten siihen, ettei ’ole vielä toipunut erostaan ja valmis uuteen suhteeseen’. Taidokkaan Instgram-stalkkauksen ystävättärelleni kuitenkin paljastui nyt pari viikkoa myöhemmin, että mies on kuin onkin uudessa parisuhteessa – eli varsin toipunut ja voimissaan. Ystäväni on luonnollisesti loukkaantunut ja suuttunut; miksi hän sanoo minulle näin ja käyttäytyy ihan toisin.

Nin, miksiköhän? Suoraan puhuminen tuntuu olevan kovin vaikeaa; ennemmin selitellään ties mitä vaikeasta erosta ja työkiireistä. Fakta on kuitenkin se, että jos juttunne olisi miehen mielestä sen arvoinen, hän pääsisi yli exästään tuossa tuokiossa tai raivaisi työkiireidensä keskellä 1,5 minuuttia aikaa lähettääkseen viestiä.

Ystävillä on keskustellessa monesti tapana lohduttaa: ’Ehkä se ei nyt ehdi nähdä, eikä siks laita viestiä.’ / ’Ehkä sillä on työkiireitä.’ Jos kyseessä on tyyppi, joka ei laita viestiä paitsi ehdottaakseen tapaamista, voi hiljaa itsekseen miettiä suhteen laatua. Jos ei kuulumisia halua vaihdeta muutoin, onko miehellä tarvetta vain halinallelle tai fyysiselle suhteelle? Vaikka olisin kuinka kiireinen, tiedän kyllä sieltä löytyvän muutamia minuutteja, etenkin jos minua aidosti kiinnostaa kyseinen ihminen. Aina on aikaa ilmoittaa: ’Anteeksi, etten tällä viikolla ehdi vastata viesteihisi, nähdään toivottavasti taas ensi viikolla.’

Toisinaan kyse ei tosiaan ole siitä, ettei miestä kiinnosta ja syynä voi olla esimerkiksi jokin listaamistani keisseistä. Eräs ystäväni ihmetteli, kuinka Tinder-mies vaikutti niin kiinnostuneelta treffeillä, muttei tehnyt keskustelun avauksia tai pyytänyt ystävääni ulos. Kolmansilla deiteillä, joita ystäväni jälleen ehdotti, mies sai vihdoin kakaistua lähtevänsä seuraavana päivänä vuodeksi vaihtoon.

Se siitä sitten – toistaiseksi.

t. Pauliina

Vesalan pauloissa

Monista suosituksista huolimatta meni näin kauan ennen kuin sain tutustuttua Vesalan Paulan debyyttialbumiin kokonaisuudessaan. Olkoonkin jonkun mielestä tekotaiteellista Scheißea, mutta minä olen aivan Vesalan pauloissa ja luukutin lättyä repeatilla koko duunipäivän Spotifysta.

Koviten uppoaa nyt Ei pystyny hengittää, mutta timanttisia biisejä on niin lukuisia, että jo huomenna suosikkini saattaa hyvinkin olla Rakkaus ja maailmanloppu tai Tavallinen nainen.

Oli mullakin tunteet, oli mullakin sydän. Ja se päättyy nyt tähän. Oli mullakin voimaa – vaan vähän. Mä en oo näkymätön, mä oon hengissä vielä. Mun on pakko lähtee, sun lähellä ei vaan pystyny hengittää.

Youtube-linkki.

Ps. Mulla meni jotenkin hirveen pitkään oppia, onko se Youtube vai Mytube. En suosittele katsomaan jälkimmäistä – jokusen kerran sen teininä väärin naputeltuani opin kyllä muistamaan, kenen tuubista on kyse.

t. Pauliina