Kuinka kesyttää pelimies?

En todellakaan suosittele pelimiehen kesyttämiseen ryhtymistä – enkä edes tiedä, onko se mahdollista. Puolivahingossa olen kuitenkin onnistunut pehmittämään erästä Tinder-kovista ja ajattelin jakaa osan ’onnistumiseni’ reseptiä. Luultavasti suurin syy taktiikkani toimimiseen on se, etten ole tietoisesti pelannut mitään peliä – minua ei aidosti kiinnosta, joten olen sen vuoksi käyttäytynyt häntä kohtaan – no, hieman – mulkusti.

Pelimieheni kortit sen sijaana ovat olleet avoimena pöydällä alusta saakka; häntä kiinnosti vain pimperoni kun taas minä etsin jotain, jossa on tunteet mukana. Meillä on aivan eri lähtökohdat, minkä vuoksi olen alusta alkaen suhtautunut häneen jotakuinkin päinvastoin kuin niihin (peli)miehiin, joista olen ollut kiinnostunut. Välinpitämättömyyteni on tietysti vain vahvistanut hänen ’pakkomiellettään’ minusta (his words, not mine). Oi, malttaisinpa pelata näin jääkaappikylmästi ihastustenikin kanssa!

Samaa ’taktiikkaa’ – eli iske pelimies hänen omalla tyylillään: pelaamalla – suosittelee myös alan ammattilaiset (Cosmo, Michael Fiore ja Walter de Camp). Alla siis koottuja viisauksia omilla ajatuksillani höystettynä:

  • Taktiikan ydin; käyttäydy kuin hän – älä tarvitse miestä, äläkä roiku. Tee selväksi, että suhteenne on sinullekin yhdentekevä; hän on lelu etsiessäsi sitä Herra Oikeaa. Älä ole liikaa saatavilla, pidä huoli että nautit aktiivista elämää, rakastat itseäsi ja tiedät arvosi – joka on todellakin enemmän kuin kymmenen hänen kaltaistaan peluria. Vastaa viesteihin hitaasti tai älä ollenkaan – oma pelimieheni on niin söötti tiedustellaessaan, miksi en vastaa – olenko mahdollisesti suuttunut. Naureskelen hänelle vain takaisin; en tietenkään ole suuttunut – on muuta menoa tai oikeastaan minua ei juuri nyt vaan kiinnosta kommentoida hänen juttuaan.
  • Ole tuhma. Jos mies on samanlainen aasi kuin tämä minun tapaukseni, hän ei lähtökohtaisesti kiinnostu söpöilyviesteistä. Heitä ronskia ja ylimielistä läppää, naura ja näytä, ettei hänen rivot juttunsa ja pelimiespuheet ole sinulle ongelma; olet iso tyttö ja hänen ’yläpuolellaan’. Pystyt käsittelemään hänen kaltaisiaan aaseja.
  • Ole kiltti. Kun hän on nähnyt, että olet siisti ja rento tyyppi – pidä huoli, että hän ymmärtää sinun olevan myös inhimillinen ja haavoittuva. Tämä on ’puhtaasti’ oma lisäykseni, ja jokseenkin ristiriidassa ammattilaisneuvojen kanssa – tosin TI-Iirokin sanoi vaimomatskun olevan parhaimmillaan kun tuhmuus ja kiltteys kohtaavat samassa paketissa. Mielestäni onkin tärkeää tehdä ero sinun ja pelimiehen välille; vaikka vaikutat kepeältä ja kovalta, sinussa on myös se pehmeä puoli – jota ehkä säästelet Sille Oikealle, ja jota pelimies ei ehkä koskaan pääse kunnolla (aasiutensa vuoksi) näkemään. Avaudu siis hieman murheistasi, mutta esitä kuitenkin samalla rohkeaa ja lopeta heti puolikkaan lauseen jälkeen: ’Ei tässä oikeesti oo mitään hätää, unohda koko juttu, et sä tajuais’. Näytä, että tarvitset (kunnon kyydin lisäksi) huolenpitoa, mutta sellainen huolenpito ei mielestäsi kuulu sinun ja pelimiehen suhteeseen – oikeastaan et edes usko hänen pystyvän käsittelemään tätä puolta sinussa.
  • Haasta hänetkin näyttämään lempeää puoltaan. Luultavasti edellinen bulletti jo hieman avustaa asiaa, mutta voit ’poke the bear’ hieman lisää. Korosta hänen brutaaliuttaan ja muistuta, että olette kovin erilaisia; sinä olet kuitenkin inhimillinen ja joskus kaukaisessa tulevaisuudessa (=vaikka heti) valmis vakavampaankin juttuun (jonkun toisen kanssa). Pelimiehissäkin on oltava se pehmeä puoli ja harva heistäkään haluaa olla pelimies enää 10 vuoden kuluttua. Pelimies asettuu, kunhan on pitänyt riittävästi hauskaa ja kokee saalistaaneensa naisen, joka on asettumisen arvoinenWalter de Camp kehottaakin naista sanomaan esimerkiksi näin: ”Meidän tapaamisemme saattavat ennen pitkään loppua, koska kaipaan rakkautta ja olen ryhtynyt katselemaan itselleni omaa miestä, jonka kanssa voin seurustella ja kokea rakkautta. Kun löydän hänet, olen hänelle uskollinen, enkä enää tapaa sinua.” Jos hän ei vaikuta perseen vertaa huolestuneelta eikä ryhdy estelemään sinua muiden miesten etsinnässä, pelisi on pelattu.
  • Älä hätäile. Tää on ehkä vaikeinta – ei sais kiiruhtaa kohti parisuhdetta vaan nimenomaan antaa miehen itse haluta sinne, koska hän a) kokee, ettei sinua parempaa saalista ole ja b) ei halua menettää sinua muille. Siksi et saa kiirehtiä määrittämään juttuanne; älä kysele mahdollisista muista naisista – saati, miksi sinun pitäisi tietää entisistä. Epävarmuuden sieto on vaikeinta, mutta vahvin valttisi. Tässäkin auttaa kun pidät itsesi kiireisenä, silmät auki muiden miehien varalta ja luot itsellesi tavoitteita: ’nyt en laita viestiä kolmeen päivään, ellei mies laita ensin’. Kun et ehdottele tapaamisia jatkuvasti ja suunnittele tulevaisuuttanne, sitä suuremmalla todennäköisyydellä mies alkaa tehdä niin. Kun maltat olla tyyni ja mainitsematta, miten olet suunnitellut teidän etenevän kesän jälkeen, mies alkaa väkisinkin miettiä näitä itse. Älä tuputa omia näkemyksiäsi, niin mies luo itse mielikuvia yhteisestä tulevaisuudesta – ikään kuin omina ajatuksinaan.

Mikä tässä voi mennä vikaan? No, kaikkia pelimiehiä ei oo tarkoitettu kesytettäväks – ehkä hän ei oo ehtinyt vielä saalistaa riittävästi tai ehkä hän on vaan toivoton tapaus. Naisen ulkonäöllä ei kuulemma pitäis olla juurikaan väliä, tärkeintä on, että arvostat itseäsi (vähihntään) yhtä paljon, mitä mies arvostaa itseään. Itselläni taitaa kusta usein myös siinä vaiheessa, kun määrittelen miestä pelimieheks; jos mies ookkaan pelimies, kylmä käyttäytymises saattaa vaikuttaa vaan – no, mulkulta.

Tässä on muuten hyvä lista Alfa ihmisistä ja heidän ominaisuuksistaan – vaikka puhun pelimiehistä niin en kyllä sellaista vellihousua haluaisi. Ennemmin otan tälläisen Alfauroksen.

t. Pauliina

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Kuinka kesyttää pelimies?

    1. Ei kun kiitos itselles! Ryhdyin kirjottaa pelimiehistä ja päädyin toteamaan, että ne tyypit, joita pidetään perinteisinä pelimiehinä ei oo missään mielessä tavottelemisen arvosia tyyppejä. 😀 Siinä mielessähän teksti onkin täysin turha ja kehottaa kaikkia naisiakin olemaan jotain muuta kuin oma itsensä… Ehkä niin saa juuri pelimiehen koukutettua, mutta kuten sanoin – kuka sellaisen haluaisi. 🙂 Laitetaan ajatusten keskeneräisyys sen piikkiin, että olen itsekin vielä matkalla alfaihmiseksi. 😉

      Tykkää

      1. Joo tai emmä tiiä etteikö olis tavoittelemisen arvoisia tyyppejä, riippuu mitä hakee. Jos haluaa vaan pitää kivaa, niin voihan niistä olla johonkin, paremman puutteessa. Mut täydellises tilantees tietty hyvä panostaa heti vähän erilaiseen B) Ja eipä meistä kukaan varmaan oikeesti kaikessa alfatyyppi oo, ja ehkä iha hyvä nii ;D

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s