Lohturuokailusta

Syön entistä enemmän tunteisiin – en niinkään nälkään. Viime aikoina oon syönyt työstressiin, yksinäisyyteen ja tylsyyteen. Jos en laittais tätä lohturuokailua niin korkealle prioriteeteissani, ehtisin tehdä elämässäni huomattavasti enemmän merkityksellisempiä asioita – varmaan myös deittailla enemmän. Pitääkseni itseni kiireisenä ja ajatukset comfort food meme catjossain muussa olen huolehtinut siitä, ettei yksikään väli-, yö- tai iltapala jää väliin. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin – mikä varmaan osittain johtaa siihen, että suhteeni ruokaan on hieman vääristynyt.

Koin nuorena niitä samoja ulkonäköpaineita, joita me kaikki. Tyttöjen tuli olla langanlaihoja, ja olinkin niin taitava, että sain näännytettyä itseni lähes sairaalloiseksi. En siis ole mikään toipunut anorektikko, mutta varmaan aika lähellä alipainon rajaa pääsin käymään. Tuosta ajasta on jäänyt liian tiukasti muistoihin se näläntunne, jota koin iltaisin nukkumaan mennessä. Siksi olenkin nyt aikuisemmalla iällä pitänyt varsin tiukasti huolen siitä, ettei mikään koulu-, työ- tai ihmissuhdestressi aja minua enää samaan tilanteeseen kuin silloin. Tunnemyräkät jo sellaisenaan ovat niin raskaita, saati sitten jos siihen päälle joutuu potemaan nälkää.

Nyt olen hakenut ruuasta selkyyttä ajatuksiini jo useamman kuukauden ajan. Olen pitänyt itsestäni hieman liiankin hyvää huolta. Lohtusyömiseni  – ja jokaviikkoinen juhliminen afterworkkeineen – näkyy nyt muillekin, sillä työtoverini kysyi minulta, olenko raskaana. Juuri se kysymys, jonka haluan kuulla muiden hehkuttaessa bikinikuntoaan.

Täytyy tässä kiriä ja ottaa itseä niskasta kiinni; ei niinkään laittaa syömistä kuriin, mutta kohdata itseni ja vapaa-ajan tylsyydessä mieleen nousevat ajatukset ja tunteet. Tätä kautta se lohtusyöminen jäänee pois ja palaan normaaliin, tietoiseen syömiseen. comfort food memeVaikken TV:tä/läppäriä olekaan valmis sulkemaan ruokailun ajaksi, niin koitan jatkossa keskittyä enemmän makuihin ja pitää taukoja, jotta kuulen millon masuni on täynnä. Jos mieleni ei vielä silloin ole täysi, se saa etsiä lohtua muualta.

Selvennykseksi loppuun; en mina niiin tajuttomasti ole lihonut. Vartaloni vaan muistuttaa 11-vuotiaan teinipojan kroppaa, jossa parikin lisäkiloa tai pieni turvotus saa minut näyttämään nälkiintyneeltä Afrikan lapselta.

t. Pauliina

No, I’m not her wingman

Terassit, pubit ja yökerhot on yks mun lempparijutuista – etenkin kesäisin. Parasta on lähteä ’parille’ kavereiden kanssa ja antaa tilanteen eskaloitua nousuhumalan saattelemana. Isolla porukalla on suurempi todennäköisyys jatkaa krebaamiseen asti, eikä haittaa, jos toisinaan joku ottaa hieman lepiä.

Välillä tällaiset illat toimivat myös kaksin tyttökaverin kanssa – riippuu tosin siitä, kuinka rempseä toinen osapuoli on. Kun lähden kaksin tyttökaverini kanssa ulos, tykkään viettää rauhallisempaa iltaa; juoda viiniä ja sen myötä ylianalysoida vielä tavallista enemmän. Samalla voi tietysti tsekkailla lähettyvillä näkyviä miehiä, mutta se ei ole illan pääagenda, eikä oikeastaan ole edes kovin toivottavaa, että joku miekkosista ryhtyy juttusille – tällöin toinen teistä naisista saattaa jäädä ikäänkuin ulkopuolelle. Vielä pahempaa kuin olla kolmantena pyöränä on itseasiassa se, että kaksi miestä istahtaa seuraanne – mutta vain toinen heistä on kuuma. Ja voit vain sormet ristissä toivoa, että onni suosii ja kuuma mies on varannut sinut itselleen.

Kun kaksi sinkkunaista on liikkellä yhdessä, tulee ympäristöä tsekkailtua ehkä vähän liikaakin. Varattujen kavereiden kanssa taas on hauskaa se, että kaikki näkyvillä olevat miehet on varattu sinulle. Poikkeuksena eras ystäväni, joka houkuttelee miehiä kuin hunaja mehiläisiä. Jälleen kerran ehdimme olla baarissa ehkä 2,5 minuuttia, kun ensimmäinen mies oli jo kehumassa hänen kauneuttaan.

Nauroin ystävälleni, että sinkulle on melkoisen masentavaa olla hänen kanssaan wingman memeliikenteessä. Vaikka heitin kommentin vitsinä, oli siinä toinen puoli totta; minähän tässä olisin vapailla markkinoilla – silti yhdessä liikkuessamme miehet lähestyvät aina hanta, jolla jo on oma rakas kotona. Toisaalta, jos takana on viiden vuoden parisuhde, voi tällaiset satunnaiset pokaamiset tuntua erityisen hyvältä – se, että saa huomiota muiltakin miehiltä. Ei sillä, että sinkkuus olisi jatkuvaa huomiota miehiltä, mutta ainakin meillä on mahdollisuuksia flirttailla useamman kuin yhden miehen kanssa.

Ystävälläni on varmasti nyt täysin vääristynyt käsitys siitä, kuinka usein sinkkuja lähestytään baarissa: ehkä minä olen erityisen hyvä wingman, mutta todennäköisemmin ystävässäni vain on jotain taianomaista. Tästä tuli kuitenkin mieleeni, pitäisikö sitä oikeasti kehittää jotain winggirl-taktiikkaa? Toistaiseksi taktiikkamme sinkkuystävättärien kanssa on vain armoton kyyläys ympäriinsä odottaen, että joku tulee juttusille. Ehkä sen sijaan pitäisi luoda taktiikka jossa minä voin toimia ystävälleni winggirlinä ja toisinpäin. Food for thought – tulisikohan naisten version erota jotenkin perinteisestä miesten wingman-strategiasta?

t. Pauliina

 

Pitkästä aikaa treffeillä

Selätin viikonloppuna yhden mörön käymällä pitkästä aikaa treffeillä – oli muuten ensimmäiset Happn-deittini ikinä ja kaikenkaikkiaan vasta toinen (uusi) mies vuonna 2016.

Deittailutahtini on tänä vuonna ollut suorastaan häpeäksi. Toyboyn jälkeen minulla ei hadnt had a date for a while meme.jpg ollut fiilistä tavata uutta miestä ja olisin ollut tyytyväinen vain löytäessäni vähintään yhtä hyvän’ tyypin mitä Toyboy oli. Olisin kelpuuttanut vain miehen, jossa olisi potentiaalia joksikin pysyväksi. Tällaisella asenteella deittailu ei varmasti olisikaan ollut järkevä vaihtoehto – suurin osa Tinder-treffeistä päätyy nimittäin sinne friendzone-alueelle, ja se, että joku pyyhkäisee jalat altasi on kohtalaisen harvinaista.

Toyboyn jälkeen jäin siis odottamaan, että seisoisin jälleen jaloillani ja olisin tarpeeksi vahva jaksamaan ihan kivoja Tinder-treffejä – toisin sanoen pettymään kerta toisensa jälkeen kunnes kohdalle osuu taas jotain mahtavaa. Odottaessani deittailutauko venähti; pikkuhiljaa aloin jälleen haluta treffeille, mutta samaan aikaan ajatus ahdisti enkä kokenut olevani valmis. Lähinnä olisin halunnut hipsuttaa tutun charmantin miehen kanssa – sellaista ei vaan kuvioissa juuri nyt ole.

Viime viikonloppuna olin kuitenkin päättänyt; nyt on aika uusille treffeille – meni sitten syteen tai saveen. Ehdokkaina oli muutamakin mukava herra, paljon vapaata aikaa sekä loisto keli istua ulkona – ei siis mitään syytä jänistää. Ja täytyy huokaista, että onneksi menin treffeille; istuttiin puistossa ja keskustelu polveili rennosti parin oluen siivittämänä. Mitään suuia tunteita ei puoleltani herännyt, mutta kyseessä oli rennonoloinen tyyppi ja mikäli hän ottaa vielä yhteyttä, voin mieluusti tavata toistekin.

Deittitauolla kynnys lähteä treffeille kasvaa epärealistisiin mittapuihin. Sitä unohtaa, että ihmisiähän ne treffikumppanitkin (yleensä) ovat. Kyllä heidän kanssaan viihtyy, vaikkei mitään elämänmittaista romanssia syntyisikään. Kun malttaa tehdä pienen taustakartoituksen ja viestitellä ennen deiteille lähtemistä, voi yleensä olla melko varma, ettei deittikumppani ole mikään ajansyöjähirviö, jonka kanssa vietetty aika olisi täysin hukkaanheitettyä.

Vertaan nyt tätä deittiuupumustani raskauteen. Voimme jäädä odottamaan sitä päivää, jolloin olemme varmoja itsestämme ja tunteistamme: ’kyllä – minä haluan äidiksi. kyllä –  minusta tulee mahtava äiti.’ Kaikki äidit eivät kuitenkaan saavuta tällaista harmoniaa ennen kuin tehtailevat muksuja. Se ei silti tarkoita, etteivätkö he voisi haluta äitiyttä aivan yhtä paljon kun käärö lopulta lasketaan heidän syliinsä. Hyväksi äidiksi kasvetaan ’projektin’ edetessä, äitiyttä haluaa aina enemmän ja varmuus kasvaa projektin edetessä. Ehkä deittailussa on  jotain samaa – olisi ollut turha odotella varmuutta asiaan: nyt haluan treffeille, juuri tämän ihmisen kanssa. Jossain vaiheessa laastari on vain repäistävä irti ja tehtävä pieni leap of faith pois omalta mukavuusalueelta. Vain niin muistuttaa itselleen; tämähän on hauskaa, minähän osaan ja voisin deittailla useammin.

Tsemppiä siis kaikille muille deittailuun tympääntyneille! Aion nyt skarpata tällä saralla – treffit viiden kuukauden välein on liian vähän, jopa minulle. Näin kesällä on loistava tilaisuus treffata puistossa/terassilla/kävelyllä. Ulkona auringossa vietetty aika ei ole koskaan hukkaanheitettyä – vaikka sen tekisi minkälaisessa seurassa!

t. Pauliina

Patisserie Teemu & Markus

Laitetaas pitkästä aikaa sapuskavinkkejä tänne blogin puolelle. Patisserie Teemu & Markus on saanut kosolti kehuja croissanteistaan ja aamiaisistaan. Käytiin viimein testaamassa tää aiva keskustassa, Yrjönkadulla, sijaitseva kuppila, ja täytyy itsekin hehkuttaa; taivaallista oli! Tyttöjen aamuisen hemmotteluhetken kruunasi suklaamoussekakkupalanen, paikan hinnat ovat huokeat (ihanaiset kakkuset vain neljä euroa palalta) – ja ah, ne astiat niin söpöjä!

Patisserie on tunnelmallisen pieni – mikä meidän juorukerholle kostautuu siinä mielessä, ettei omia Tinder-seikkailuja tee mieli jakaa koko kahvilan asiakaskunnan kanssa. Kehotankin varaamaan aikaa sen verran, että ehditte vielä kahvittelujen jälkeen ruotimaan törkyisemmät jutut jossain muualla. Rauhallisuuden vuoksi tämä olisi minulle myös liian kuumottava treffimiljööksi. Mutta eipä kahvilan aukioloajatkaan oikein mene yksiin omien ’treffiaikojeni’ kanssa – harmillista, kun Helsingissä kahvilat sulkevat niin aikaisin. Etenkin kesäiltoina saattaisi tulla tarpeeseen…

Mutta nyt ravintolapäivään!

t. Pauliina