Anna sitä löysää

Tiedän, että muutkin naiset karsastavat liian innokkaita miehiä. Pääsin jälleen baarissa todistamaan, kuinka yli-innokas mies vetää itse maton jalkojensa alta.

Oltiin erään Happn-hepun kanssa viestitelty pari viikkoa; hän jahtasi minua kahville, mutta minä en ollut vielä kovin vakuuttunut. Pikkuhiljaa kyllästyin hänen juttuihinsa ja keskustelumme muuttui monologiksi. Ollessani tyttöjen kanssa reivaamassa, sain taas hepulta viestiä: ’Tiedän missä oot’. Nice – arvatenkin siis samassa yökerhossa. Ajattelin viestini menevän paremmin perille viestittä, joten suljin sovelluksen.

Mies ei kuitenkaan ymmärtänyt luovuttaa, vaan tuli tanssilattialla heiluttamaan puhelinta (ja profiilikuvaani) silmieni eteen. Vieressämme jorannut poikaporukka loi meihin pitkiä katseita; he varmaan aistivat jännitteen, ja mieleni teki vajota maanalle. Lähdinkin Happn-riippakiveä – ja häpeää – karkuun ja suunnistin kohti tanssilattian laitaa – vaan eikös yksi niistä poikaporukan miehistä tarttunut käteeni. Tajusin samassa, että siitä ne pitkät katseet ehkä johtuivatkin; hän osoitti kiinnostusta minua eikä ahdinkoani kohtaan. Jäin odottamaan miehen mullistavaa aloitusreplaa. Ja sieltähän se tuli: ”Me ollaan – tai ainaki ollaan oltu – Tinder-mätsi!”

No jopas jotakin, Happn-crushin pakoilu johdatti minut Tinder-matchini käsivarsille. En voi väittää olleeni kovin innoissani tästä Tinder-kohtaamisestakaan; miksi mies nostaa Tinder-mätsiyden pöydälle heti keskustelun alussa, kun meillä (tai ainakin minulla) olisi kerrankin mahdollisuus tavata uusi mies ns. normaalisti, baarissa (mies vilkuilisi, tulisi juttusille, tarjoaisi juotavaa tai tanssisi)? Tietysti Tinder-mätsiys olisi selvinnyt minulle myöhemmin – luottiko hän siihen, että Tinder-mätsiyden mainitsemalla olen automaattisesti kiinnostunut, kun taas pelkällä ’Moi, mikä sun nimi on?’-lähestymistavalla on todennäköisempää, etten jää kuuntelemaan hänen juttujaan? Ikään kuin minun kuuluisi vastata: ”WAU, IHAN TOSI!? Hei HIENOO! Sithä me ollaanki jo ihan pari, mennäänkö teille vai meille?”

Molemmat kohtaamiset muistuttivat, kuinka vaikeaa (jopa miehille) on keep your shit together – etenkin jos on kiinnostunut toisesta ja haluaa että sutina etenee. Valitettavasti ihmissuheiden muodostaminen vaatii toisinaan pientä pelailua ja pokerinaamaa; ihastus ei ehkä ole heti ihan messissä ja hänelle täytyy suoda se oma aikansa kiinnostua ja metsästää.

Ainakin näiden kahden hepun kohdalla ihastumisen lähtökohdat ovat hankalat: toinen puskee tapaamista lähes väkisin ja käy monologia Happnissani – toki poistin hänet lopulta (onneksi miehet yleensä ymmärtävät lopettaa, kun keskustelu toisen puolelta kuolee). Harvemmin jaksan ketään sovelluksista poistaa, ja tuntuu erityisen ilkeältä blockata toinen kesken läpänderinheiton.

Mitä tulee Tinder-tyyppiin: hän olisi voinut simppelisti tarttua itseään palleista ja jutella ihan niitä näitä; kysyä nimeäni, töistäni…whatever. Tai miksei sitten vaan laittanut viestiä Tinderissä? Sen sijaan mies päätti yhdistää nämä lähestymistavat ja tuli oikein kasvotusten kysymään lupaa viestitellä kanssani Tinderissä. Eikö siellä juuri sitä varten jaeta niitä rukseja ja sydämiä?

Olen sitä mieltä, ettei omalla käytöksellä voi pilata suurta rakkaustarinaa, jos se on keep-calm-and-use-the-forceoikeasti tarkoitettu tapahtuvaks. Voidaan toilailuillamme toki heittää kapuloita rattaisiin, mutta haluan uskoa, ettei minulla edes ole ’valtaa’ ryssiä omaa suurta rakkauttani. Toisaalta tällaiset ylläkuvatut tapaamiset horjuttavat uskoani samalla muistuttaen siitä, että ihastumisessa on paljolti kyse myös ajoituksesta ja mielikuvista. Sen vuoksi en lähtisi luomaan itsestäni mitään weirdo-ensivaikutelmaa, puskisi tapaamista tai huutelisi Happn:ssa”Hei HAloooo” kun toinen ei vastaa, ellen oikeasti olisi juuri näin pelottava ja outo. Yleensä ihmiset tarvitsevat pientä peliä – niin tuskustatuttavalta kuin se tuntuukin silloin kun oot jo ihan valmis viestittelemään 24/7, treffeille tai hyppäämään parisuhteeseen. Parasta mitä sillon voi tehdä on kuitenkin pitää se pokerinaama. Juuri sillon kun tekis mieli tukahduttaa toinen ja ottaa kaikki ne ’harppaukset’ toisen ihmisen puolesta, jotta juttu etenis, niin parasta on pysähtyä ja odottaa, että se toinen ihminen ottaa ne omat askeleensa. Ei tää välttämättä tarkoita sitä, että sinun tartteis perääntyä, mut älä juokse kohtikaan; jos pysyt paikallas niin se toinen toivottavasti liikkuu luokses. Väkisin kiirehtimällä yleensä vaan säikäyttää toisen pois – muistakaa siis antaa sitä löysää.

t. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s