Note to myself: aina tiptop

Oon siinä määrin sinut itteni kanssa, että voin hyvin liikkua ilman meikkiä ihmisten ilmoilla – en usein tee niin, mutta voisin. Kaupassa tulee usein käytyä vastaheränneenä: tukka sekaisin, pieruverkkareissa ja poskella sämpylä, jonka päälle nukahdin edellisiltana.

Niinpä ei ollut mitenkään tavanomaisuudesta poikkeavaa viedä roskat kuumeisessa influenssalookissani. Tuurillani ei myöskään ollut mitenkään erikoista, että törmäsin siinä kymmenen metrin matkalla Tinder-matchiini. En samantien tajunnut – morjestin vaan niinkuin kelle tahansa naapurille. Pienellä viiveellä rappukäytävässä asia valkeni; tämähän näyttää aivan siltä jampalta, jonka kanssa olen nyt viikon viestitellyt. Stalkkerina tarkistin etäisyytemme Tinderissä ja sain vahvistuksen: ollaan korkeintaan kilometrin päässä toisistamme. Ironista vielä, että edellisen päivän keskustelumme päättyi näin:

Minä: Oon hiukka kyllästynyt tähän Tinderiin – ois kivempi kohdata ja tutustua ihmisiin silleen perinteisesti oikeessa elämässä.

Hän: No, koskas kohdataan?

Roskat vietyäni luikin siis yläkertaan ja vastasin:”Mun mielestä kohdattiin jo…”

Tätä seurannesta viestiketjusta selvisi, että ehdittiin asua kaksi vuotta vierekkäisissä rapuissa. Kohtaamisemme sattui juuri sille viikonlopulle, jolloin hän muutti pois. Jos olisin tiennyt, että kainalopaikka on kengännauhojen solmimisen päässä, olisin varmaan neighbour mememuutamaankin otteeseen lompsinut naapuriin päiväkahville.

Vaikka sanoinkin tapaavani ihmisiä mieluummin arjessani kuin Tinderin kautta, en nyt välttämättä tarkoittanut aivan niin arkista ensikohtaamista, että minä olisin meikittä, verkkareissa, roskapussi kädessäni. Note to myself onkin; että voisi aina kotoa poistuessaan olla edes jokseenkin siistin näköinen, koskaan ei tiedä kenet tapaa. Miekkonen ei ilmeisesti ehtinyt katsoa kunnolla naamaani, sillä suunnittelemme nyt uutta ensikohtaamista alkavalle viikolle.

t. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s