Kuinka hukata kundi (alle päivässä)

 

Olin lauantaina ensi kertaa ’Hey, have you met Ted’ -iskutaktiikan uhrina. Meni vieläpä juuri niin, että mies, jota minulle tyrkytettiin oli heistä kahdesta se komempi – olin itsekin laittanut hänet merkille (useaan otteeseen).

Tiedättehän sen tunteen, kun katsotte edessänne seisovaa komistusta hölmönä hymyillen but-handsome-is-just-isnt-enough-to-describe-youja mietitte vaan: ’Ei voi olla totta’?

Ei, ette te varmaan tiedä. Olen aika varmasti ainoa nainen, joka onnistuu hukkaamaan miehen, joka on alunperin tullut minun luokseni. Juttu lähti liikkeelle hyvin; muistin kerrankin hymyillä, enkä edes pahasti jäätynyt hänen hyvännäköisyytensä edessä. Jossain välissä aloin kuitenkin ahdistua: mitä jos mies ei halua jutella kanssani koko iltaa. Lähdimme siis etsimään kumpainenkin omat seurueemme. Olin luottavaisin mielin: olemme samassa baarissa, hän löytää minut uudestaan, jos (kun!) haluaa.

Ja niin löysikin: tanssilattialta. Mies viittoili minulle ja koitin kaikessa tyytyväisyydessäni näyttää coolilta. Valitettavasti juuri samalla hetkellä valot välähtivät päälle ja hitaat pärähtivät soimaan. Sain perinteisen hyperventilaatiokohtaukseni; en ole kaulaillut hitaissa sitten 90-luvun discojen (okei, ehkä jokusen kerran, mutta kuitenkin…). Ryntäsimme siis tyttöjen kanssa narikoille. Toivoin komistuksen tulevan pian perästä – vaan eipä tullut. Ja pelkällä etunimellä on vaikea jäljittää toista, vaikka aikamoinen stalkkeri tarvittaessa olenkin.

Ongelmani on jokseenkin se, etten tartu tilaisuuksiin, kun ne on kohdalla. Tajuan vasta jälkikäteen saaneeni herkkua kultalautasella eteeni tarjoiltuna. Tarvitsen ensin (useita) todisteita miehen kiinnostuksesta, ja luotan aivan liikaa siihen, että voin tehdä muuvini sitten myöhemmin. Jätän siis elämän ’herran haltuun’ ja kuvittelen miesten näkevän ylenpalttisesti vaivaa vuokseni. Ikään kuin yksikään mies haluaisi iskeä sen ainoan naisen, joka ryntää pois katseidenne kohdatessa tanssilattialla?

Lohduttaudun tälläkin kertaa ajatellen: jos lauantain mies oli The One, niin en mitenkään voi käyttäytymiselläni estää vääjäämätöntä. Jos niin on tarkoitettu, kohtaamme vielä uudestaan. Mutta entä jos ei olekaan mitään ’kohtaloa’, joka huolehtii onnellisista lopuista? Siinä tapauksessa minä olen ryssinyt aika monta lovestorya.

Toisaalta en olisi huolissani kohtalon ’olemassaolosta’. Olen taas saanut useita vinkkejä sen kieroutuneesta huumorintajusta; karma strickes back. Törmään nimittäin vappuheilaani jatkuvasti baareissa ja kohtasin jälleen sen ainoan miehen, jonka elämästä olen tehnyt katoamistempun ilman minkäänlaista selitystä.

Yrittääkö maailma kertoa minulle jotain näillä kummitusmiehillä?

Ja joo, vien taas tämän tarinan lauantain miehestä hieman ylianalysoinnin puolelle – siksi tämäkin postaus kuuluu kategoriaan #vuodatus.

t. Pauliina

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s