Kuin repäisisi Laastarin…

Ryhdyin työpaikkaihastukseni mentyä (lievästi sanottuna) metsään tapailemaan erästä nuorempaa pojankloppia, josta olen blogin puolella puhunut Laastarina. Tapailimme yllättäen jopa 3 kuukautta säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämä on yllättävää siksi, etten ehdottanut deittejä kertaakaan – minun ei tarvinnut kuin myöntyä Laastarin treffiehdotuksiin; jumankeuta tämä poika oli sinnikäs! Tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida; jos en jaksa vastata miehen Whatsapp-viesteihin, minulle on aivan sama tapaammeko vai emme ja oikeastaan treffien sijaan menisin mieluummin kuntosalille, on jotain mahdollisesti pielessä.

Roikuin Laastarissa näinkin kauan, koska en oikeastaan nähnyt hänessä mitään vikaa: Laastari on kivannäköinen, leikkisä ja fiksu. Ajattelin ihastuvani hitaasti – annoin Laastarille aikaa viedä minulta jalat alta. Mutta ei. Sitä kemiaa joko on tai ei ole. Vaikka kunnon ihastuminen vaatii aikaa, täytyy myöntää että niitä perhosia on oltava vatsassa alusta lähtien. Jos ei alussakaan innosta, on turha haaveilla syväihastumisesta.

Aluksi omat ystäväni kannustivat nimenomaan antamaan mahdollisuuden, mutta kuultuaan, millä tavalla puhuin Laastarista, hekin myönsivät, että on parempi antaa olla. Hoidin tämän lemppaamisen näppärästi Whatsapissa ja tässä sitä taas ollaan: aivan yksin, yoda meme the right personlähtöpisteessä. Tuntuu hyvältä. Vapautinhan sentään Laastarin etsimään sitä oikeaa, enkä itsekään joudu potemaan huonoa omatuntoa katsellessani jatkuvasti muita miehiä. En vaan yhtään jaksaisi tavata ihmisiä näiden ainaisten sovellusten kautta – varsinkin kun Tinder on jo pitkään sanonut, ettei lähelläni ole uusia käyttäjiä… Voisiko joku swaipata jalat alta oikeassa elämässä?

t. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s