Mikä on sun salainen ase?

Kuten tavallista – uusi vuosi alkoi itseä etsiskellen. Syksyllä minuun hiipi tunne, etten voi hyvin. Vaikka elämä oli paremmin pulkassa kuin ikinä aiemmin, en ollut tyytyväinen. Olin unohtanut, mikä tuotti minulle iloa – kaikesta siitä oli tullut minulle must-do-tehtävää. Kävin salilla hosumassa treenin läpi, odottaen jo hetkeä, jolloin pääsen kotiin syömään. Kotona ahdoin ruuan suuhuni vauhdilla ehtiäkseni vielä treffeille. Miehestä en ollut edes kiinnostunut, mutta kävinpähän edes deiteillä, koska niin kuuluu tehdä. Palasin kotisohvalle lohduttamaan itseäni ruoalla; kerätäkseni voimia seuraavaan arkipäivään. Viikonloput oli painettava menemään täysillä; nähtävä niin paljon kavereita, ettei oikeastaan jaksa keskittyä yhteenkään heistä; käytävä baarissa etsimässä sitä tosirakkautta; ja kaiken tämän jälkeen kohdattava merkityksetön arki taas maanantaina.

Olin tyytymätön, koska en kuunnellut itesäni, tehnyt asioita niinkuin itse halusin: jos ei huvita mennä treffeille, ei sinne ole pakko mennä. Jos haluaa lauantai-iltana katsoa kaverin kanssa Netflixiä, se on ihan sallittua. Osasin arvostaa arkeani ja valinnanvapautta vasta, kun arjen katkaiseva seinä tuli vastaan: sain ikävähköjä uutisia terveyeeni liittyen. Ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin vaikuttanee elämääni ja liikuntaa jatkossa.

Heti lääkärikäynnin jälkeen oli vaikea kokea pieniä onnenhetkiä; aamulla herätessäni olin huolestunut, ja se sama huoli jatkui aina siihen asti kun nukahdin. Valitettavasti päivän aikana unohdin asian lyhyiksi toveiksi, jolloin sen muistaminen uudestaan tuntui vielä kamalammalta. Olen ajatellut, että ihminen voi tehdä itsensä tyytyväiseksi, päättää olla onnellinen. Nyt olen huomannut myös sen, että on vaikeaa (mahdotonta?) olla onnellinen, kun pelottaa. Vaikka ongelmani on pieni, kelasin kaikki worstcase-skenaariot ja voin vain kuvitella, millaisia fiiliksiä oikeasti sairaat ihmiset käyvät läpi. Rintasyöpä ei iske vain kehoosi, vaan tuntuu tahrivan myös minuuttasi, joudut kamppailemaan katkeruutta vastaan säilyttääksesi persoonasi ja naisellisuutesi.

Meillä kaikilla on se jokin, jolle uskomme viehätysvoimamme perustuvan. Minulle se on aina ollut eläväinen olemukseni. En ole häkellyttävän kaunis – jos naulitsen katseita, se johtuu läsnäolostani ja iloisuudestani. Nautin ihmisten seurasta, pirskahtelevista keskusteluista, nauramisesta ja naurattamisesta. Liikkuva elämäntyyli näkyy vartalossani ja hymyilen leveimmin silloin kun minulla on monta rautaa tulessa. Lienee sanomattakin selvää, että hymyni on ollut hieman hyydyksissä. Todellakin tuntuu, että soihtuni on hetkellisesti sammunut ja olen joutunut miettimään, kuinka saada salainen aseeni takaisin: kuinka olla taas onnellinen ja kokea itseni viehettäväksi?

Mikä on sinun salainen aseesi?

T. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s