Kun miehet menneisyydestä koittaa tunkea takaisin elämääs

Mikä siinä on, että miesten on niin paljon vaikeampi pysyä päätöksessään. Vaikka he olisivat todenneet naisen ’epäsopivaksi’ kumppaniksi, tämä unohtuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä – ei muuta kun booty callia menemään yhdelle jos toisellekin vanhalle sutinalle.

Ja mikä siinä on, että juuri ennen näitä vonkaussoittoja/-viestejä, olet kosmisesti samana päivänä ajatellut kyseistä miestä – viikkojen, kuukausien, toisinaan jopa vuosien takaa. Ovatko nämä muistelut niitä sellaisia etiäisiä?

Tapailin kesän alussa miestä, joka oli pelottavan upea, ja siihen homma kai kaatuikin: minua epäilytti heittäytyä. Vaikka kerron tarinan näin, fakta on silti se, että hän lopetti vastaamisen. (Vanhaa juttua Tinder-14 miehestä täällä.)

Kuten mainitsin, koin etiäisen miehestä lauantaina; jokin sai minut muistelemaan seksiä hänen kanssaan: parasta, mitä oon koskaan kokenut. Heti ekasta kerrasta lähtien niin paljon enemmän – niin fyysistä ja silti niin hellää. Jopa rakasteluksi uskaltaisin sitä kutsua. Ja minulla ensi kerrat uuden miehen kanssa eivät todellakaan mene aina niin kuin leffoissa – harvemmin sinne päinkään.
Waiting-for-a-text-back-memeJuttumme päättyi siis kesällä kysymykseeni: ’Mitä tehdään juhannuksena?’ (Ja mikäli kuvittelet, että ahdistelin häntä yhteisellä suunnitelmalla, niin se oli hän, jok asiaa ehdotti muutaman päivän aiemmin.) Kuten jo mainitsin – vastausta ei kuulunut ennen viime viikonloppua: ’Kukkuu!’

 

Voi, miksi hänen piti olla niin heikko ja laittaa tuo viesti. Pysyisi vaan how-about-no-bear-memepoissa silmistä ja mielestäni, jos ei aio tulla jäädäkseen. Ja voi miksi, minä vastasin – kun hän ei tietenkään enää vastaa. Juuri
kun olin saamassa uusia ongelmia, pitikö hänen tulla kummittelemaan ajatuksiini ja vetää minut vatvomaan vielä tätä vanhaakin suolaa.

T. Pauliina

Mainokset

Ei sittenkään vainoharhainen

Kuulostaa poikkeukselliselta yhdistelmältä, mutta sain firman pikkujouluista mielenrauhan. Vedettiin nimittäin parin miespuolisen työkaverin kanssa lärvit, ja he nostivat tapetille työpaikkaihastukseni. Nämä miehet eivät ole tietoisia tunteistani, mutta he alkoivat udella, mikä minun ja Kielletyn Hedelmän tilanne on – meillä on kuulemma selkeästi sitä tiettyä kemiaa. Miehet toitottivat, että ihastukseni on ilmiselvästi kiinnostunut minusta. Kiva huomata, praise-the-lord-memeetten ole ainoa, joka on mennyt halpaan kuvitellen että minulla ja hänellä on sutinaa.

Vaikka keskustelunaihe tuli aika puskista, osasin hillitä kieleni, esitin
yllättynyttä ja nauroin vaan: ’ei tietenkään mitään! Ollaan vaan hyviä frendejä – enkä ikinä muutenkaan söisi kuormasta!’

Miekkoset tietysti laittelivat ihastukselleni viestiä pitkin iltaa yrittäen houkutella häntä baariin, ihmettelivät kun jätkä ei lähde – tai edes vastaa… Minä siinä sitten myhäilin vieressä coolisti ajatellen: ’Tietäisittepä vaan…’ Tiesin nimittäin ihastukseni olleen samaan aikaan treffeillä pomoni kanssa. Hetken ajattelin, että sometimes it sucks to be me, mutta  pikkujouluille ominaisesti sain (ja muutkin saivat) rutkasti huomiota muilta (ukko)miehiltä.

Pauliina 1 – Pikkujoulut 0: en puhunut ohisuuni, enkä edes mennyt pokailemaan duunimme komeaa ’Ken-nukkea’. 😍 Victory!

T. Pauliina

Tinderin nopeimmat miehet

Lauantaina 12:54

Uusi mätsi: Mitä teet? Mulla sattuis olemaan vapaa ilta. Tavataanko?

Lauantaina 16:12

Minä: Moi! Oon tässä jo menossa matsiin ja illalla kaverin tupareihin… En siis ehdi. :/

Maanantai 17:15

Meen nyt suoraan asiaan. Mul ois harvinainen vapaa ilta mun kiireisessä elämässä. Haluaisitko viettää poikkeuksellista maanantaita? Pääsisit katsomaan hyvässä seurassa hyvää leffaa, jota just valkkaan. Illan päätteeks voisin saattaa sut kotiin.

Maanantai 21:15

Oho, sori! Ehkä huomasitkin, etten niin aktiivisesti käy Tinderissä. Ja tässä on nyt itelläki ollut kaikenlaista, etten ois näin lyhyellä varotusajalla kyllä ehtinytkään… Harmi. :/

Tiistai 11:34

Mites tänään?

Tiistai 12:04

[Nään viestin lounastunnilla, mutten ehdi vastata.]

Tiistai 12:24

[Mätsi oli poistanut mut.]

too fast meme

Naisetko hankalia? On nää miehetkin…’Kaikki heti mulle.’ ’Tää nainen on jo voitettu.’ ’Voiko sulla muka olla muita suunnitelmia?’ ’Annoinhan mä 20 min varotusajan.’ ’Heittäytyisit nyt välillä.’ ’YOLO’ ’Vittukun sä et tottele.’ ’Ihan sama, kuka sä muija luulet olevas.”NEXT!’

Sinne meni yks Tinderin nopein palomies, mut en luultavasti missannut hätähousussa mitään.

T. Pauliina

Mies ei huomaa, mies ei muista…

Minulla on hyvä kasvomuisti – tai ainakin silloin kun minuun tehdään vaikutus. Olen juuri niitä onnettomia tyttöjä, jotka muistavat vuosienkin jälkeen 2013 uuden vuoden bileistä jonkun tietyn adoniksen, joka tuli iskemään, puristi ohimennen takapuolesta – tai luultavimmin vain harppoi ylitseni kieriessäni alas baarin portaikkoa.

En väitä, että varsinaisesti salamarakastuisin näihin miehiin tai jäisin erityisesti haikailemaan, mutta he saattavat ajoittain palata mieleeni – vaikken tietäisi tyypeistä mitään. Ja mikäli tiemme kohtaavat uudemman kerran – livenä tai Tinderissä – tunnistan nämä miehet takuuvarmasti.

Olen kuvitellut, että miesten muisti on huonompi: he näkevät upean donnan, laittavat tämän merkille, ja mikäli illan aikana ei tapahdu mitään sen kummempaa, he unohtavat naisen. Ilmeisesti olen taas aliarvioinut miehet.

Sain tässä eräs ilta viestiä uudelta mätsiltä. Minun oli kysyttävä: ’Näytät jotenkin tutulta?’. Mies vastasi: ’Näin sut ihan varmasti Kaiussa juhannuksena. I had a deep crush on you.’ Jos ei tämä vielä tehnyt minuun vaikutusta, niin viimeistään se, kuinka mies kuvaili muistikuviaan; vaikutin viattomalta. Keskusteltiin paljon muutakin olemuksestani – miten joku voikin nähdä sinut kaiken sen pakkelin alta ilman että itse tajuat ollenkaan olevasi skriinattavana?

Positiivisen kiinnostuksen ja liiallisen innokkuuden raja on veteen stalker or just very interested in you memepiirretty viiva. Tämä mies pysyi hyvän maun rajoissa – miten? Hänestä välittyi vibat: tässä on mies, joka seisoo omilla jaloillaan, puhuu aidosti ja avoimesti – ei mikään epävarma poika, joka stalkkaa ja ripustautuu saadakseen haluamansa. Hän myöntää suoraan olevansa kiinnostunut, mutta jos minä heittäydyn hankalaksi, ei hänenkään mielenkiintonsa kaikkea kestä.

Eikä se kiinnostus tainnutkaan kestää sitä todellista Pauliinaa; lähdin tosiaan vielä keskellä yötä pikaiseen hänen kanssaan yöpalalle (niin vauhdilla, että kotiini unohtui kynttilätkin palamaan!!).

Eikä herrasta ole kuulunut sittemmin mitään – vaikka käyttäydyin niinkuin viattoman tytön sopii.

T. Pauliina