Mitä jos…

…hän pettää.

…hän kieltäytyy.

…hän ei enää rakasta.

…hän muuttaa pois.

Eräs ystäväni on parisuhteen kynnyksellä – elää rakkauden alkuhuumaa. Onni on myötä: myös mies tuntee vahvasti, ja sitoutuminen on vain ajan kysymys. Ystäväni on kuitenkin sairaalloisen epävarma. Sen sijaan, että nauttisi siitä, mitä hänellä miehen kanssa jo on (ennen suhteen virallistamistakin), hän käyttää energiansa jossitteluun. Mies on ystävättäreni sanojen mukaan ’kova juhlimaan’. En ole varma, onko tämä ongelma siksi, ettei nainen luota, mitä & kenen kanssa juhliessa voi tapahtua, onko hän mustasukkainen miehen kavereista vai pelkääkö hän miehen nolaavan heidät molemmat käytöksellään.

Unohdamme liian usein nauttia nykyhetkestä. Mitä enemmän saamme, sitä vähemmän arvostamme sitä, mitä meillä on nyt (puhumattakan siitä, mitä oli aiemmin). Unohdamme, kuinka pitkän matkan olemme jo edenneet, ja mistä olemme alunperin lähteneet liikkeelle. Haluamme enemmän ja parempaa, ja samaan aikaan pelkäämme, että menetämme sen, mitä meillä nyt on. Mitä rikkaammiksi tulemme, sitä pihimmiksi myös.

Enkä puhu nyt pelkästään rakkaudesta, vaikka ystäväni onkin tästä oiva esimerkki. Sencrumpy cat can you feel the love meme sijaan, että nauttisi ihastuksesta ystäväni sabotoi hyvää juttua tarpeettomalla murehtimisella: tulevaisuutta ei voi tietää. Ilahduttavampi ja todenmukaisempi perspektiivi olisi miettiä kolme kuukautta taaksepäin: kuinka paljon onnettomampi hän oli silloin, kun tätä miestä ei ollut maisemissa.

Kaltaiseni ikisinkun korvissa tällainen märehtiminen on first-world-problems-sarjaa: jos sulla on joku, josta tykkäät täysiä ja se tykkää susta, niin go for it! I know I would. Elämä harvemmin on täydellistä, ja jos se joskus saa sut epätäydellisyydestään huolimatta uskomaan, että tää (mies) on hyvä juttu, niin syleile sitä (miestä) kaikkine virheineen!

Yritänkin jatkuvasti muistuttaa itselleni, kuinka paljon paremmin asiat ovat nyt verrattuna aiempaan – ihan vaikka verratessani nykyistä työtäni puolen vuoden takaiseen duuniini. Sama pätee miesrintamalla; vaikka duunikaverini ei tiedä ihastuksestani häneen, eikä hän ole minun omani, sulostuttaa hän silti arkeani aivan ennenäkemättömällä tavalla. Kuljen kaupungilla hymyssä suin. Hymy säilyy huulillani aina iltaan saakka, ja hädintuskin maltan odottaa seuraavaa aamua.

Kehotin myös ystävääni nauttimaan tässä ja nyt. Vaikka ihastumisiin liittyy aina epävarmuutta, kyllä niistä pääasiallisesti saa positiivisia viboja. Rohkenen jopa väittää, että olemme kaikki oman onnemme seppiä: saamme sitä enemmän irti, mitä tehokkaammin tukahdutamme sen ”Mitä jos”-äänen päässämme ja vaan annamme palaa.

T. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s