Sinkuista ja ystävyydestä

Hyvän aikaa sitten eronnut ystäväni sen totesi; sinkkuna ystävyyssuhteet nousevat paljon merkittävämpään rooliin. Näinhän se menee; toiset jatkavat kaverisuhteiden ylläpitoa aktiivisemmin kuin toiset tavatessaan Sen Oikean. Muistuttakaa aika ajoin itselle, kuinka siistiä on sinkkuna nauttia niistä tyttöjenjutuista. Kun vaihtoehto on jäädä himaan yksin, tulee lähes poikkeuksetta ehdotettua ja tartuttua muiden (sinkkujen) tarjouksiin; lähdetään jäätelölle, pyöräilemään, teatteriin, baariin… you name it.

Tahdon muistaa ystävien roolin aina (eikä vaikuta edes kovin pahalta rastilta, kun seurustelu nyt ei ainakaan ole ihan nurkan takana). Laittoman monta vuotta sinkkuna on osoittanut, että tyttökavereit tekevät (ehkä jopa tietämättään) valtavan effortin, jotta minun henkinen tasapainoni säilyy. Tietysti toivon tulevaisuudessa seurustelevani parhaan ystäväni kanssa, jolle puran elämääni ja päinvastoin. Silti tulee huolehtia, että on muita ystäviä, joiden kanssa vatvoa, vuodattaa ja analysoida. Sen lisäksi, ettei miehesi ehkä jaksa harrastaa tätä yhtä paljon, saat muilta ystäviltäsi (niin naisilta kuin miehiltä) arvokkaita, uusia näkökulmia ja voit keskustella vapaasti kielletyistä topiceista; seksistä, existä, seksistä & existä, ongelmista nykyisen miehesi kanssa, epävarmuudestasi…

Rivien välistä olettekin ehkä lukeneet viittaavani enimmäkseen sinkkuystäviini. Faktahan on, että ’paras ystäväni’, joka on nyt seurustellut 5 vuotta, ei ole kanssani enää yhtä vahvasti samalla aaltopituudella kuin moni muu. On helpompi jakaa asioita sellaisten ihmisten kanssa, jotka samaistuvat, ymmärtävät, eivät tuomitse ja kommentoivat oleellisia seikkoja tai antavat varteenotettavia vinkkejä. On turvallisempaa avata omia heikkouksia ja pelkoja, kun toinen tietää, mistä puhut; seurustelijat tuntuvat säikähtävän, jos puhun yksinäisyydestä – ikään kuin olisin pysyvästi masentunut, särkyvä. Vaikka kyseessä on vai se toisinaan iskevä, ohimenevä fiilis, kun tandempyörälläsi ei ole sitä toista polkijaa.

Toisinaan koen taas olevani seurustelijoille sitä draamaa, viihdettä; ’Kenen kanssa kävit treffeillä? ’Kenen kanssa harrastit seksiä?’ ’Ai, ne miehet on vielä kavereitakin keskenään, noloa!’. Mielenkiinnolla odotan, muuttuuko tilanne (tai kuinka kauan siihen menee), kun alan itse seurustella. Tuleeko minusta taas parempaa pataa parisuhdeystävieni kanssa, ja kuinka voisin priorisoida heidät ihanien, eläväisten, menevien ja hajoamispisteessä olevien sinkkuystävieni edelle?

Minulla ei ole parisuhteen muodostamaa perhettä, enkä halua enää kuulua
perheeseen, johon synnyin. Ystävät ovatkin perheeni. He menevät viikko-ohjelmassani kaiken edelle. Ystäväni välittävät, ja haluan olla vastaavasti läsnä heille. Ystäviltä saa sitä läheisyyttä, jota vaille jään ilman miestä; ei ystävien friendship is built on memehalaaminen ja silittäminen toki parisuhdetta korvaa, mutta pienikin fyysinen kontakti joltakulta rakkaalta lämmittää. Siitä henkisen läheisyyden/yhteyden tunteesta puhumattakaan, mikä syntyy kun keskustelet ystäväsi kanssa syvällisiä, uppoudutte täysin toistenne tarinoihin, liikututte, nauratte ja unohdatte mitä ympärillä tapahtuu.

T. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s