Sinkku tapahtumassa vai sinkkutapahtumassa

Sinkkutapahtumia peräänkuulutetaan, vaan mielestäni paras keino tavata ihmisiä on käydä tapahtumissa – ilman etuliitteitä. Sana: ’sinkku’ tapahtuman nimessä ei välttämättä tuo lisäarvoa; voisin lyödä vaikka (sinkku)pääni pantiksi siitä, että leima pikemminkin karkottaa sinkkuja; itse saan enemmän silmänruokaa ns. tavallisissa tapahtumissa. Paineet putoavat, kun mööttellä on jokin muukin focus.

Baarireissun lisäksi olin viime viikonloppuna Flowssa (asukuvia ei silti ole tiedossa). Lähdinkin kirjoittamaan siitä, kuinka loistava tilaisuuden festarit tarjoavat uusien ihmisten tapaamiseen. Kansaa tulee ympäri Suomea, joten voit huoletta lähteä ulkopaikkakunnalle ja tavata siellä montakin samalta kylältä saapunutta, varteenotettavaa kollia (tai jos hakusessa ei ole pitkäaikainen sydänkäpy, niin juurikin niitä muita kolleja löytyy!). Lisäksi ihmiset ovat sopivan hilpeitä tekemään aloitteita, tapahtumasta riittää yhteistä puheenaihetta ja mikäli kadottaisittekin toisenne, törmäätte rajatulla alueella uudestaan ja uudestaan (halusit tai et).

Telttailun myötä festareilta katoaa turha koreilu – hyvällä fiiliksellä varusteltu

bimbo näyttää pakkelibimboa paremmalta. Teltta-alue ansaitsee muutenkin oman oodinsa. Kun tilapäiskodit on pystytetty ei-kenenkään-tent festivals mememaalle, voit istua aloillasi seuraa odottaen tai lähteä itse kierrokselle. Majoituksessa meininki on yleensä rennoin: juodaan omia juomia, napostellaan, paistatellaan päivää ja musiikki ei estä keskustelua. Voit todella tutustua ihmisiin istuen monta tuntia saman tyypin kanssa. Kaiken huippuna telttamajoituksen jatkoilla syntyy ne eeppisimmät tarina. Päädyit sitten omaan tai vieraan telttaan – lusikka on taattu.

Näin kesän loppupuolella onkin hyvä (nooot) kehottaa kaikkia sinkkuja suuntaamaan festareille. Mutta onhan Rakkauden Kesä 2016 jo ihan kulman takana! Itse valitsen ensi kesänäkin aurinkoisen sään festareista viis, ja jätän lippujen oston viimetinkaan. Tässä kuitenkin jotain ajatusta, minne suunnta:

Provinssi, Himos & Ruissi: artistit; kuumia miehiä & naisia; telttameiningit; lungi & onnellinen fiilis.

Flow: kuumia miehiä & naisia; siistejä alueita; onnellinen meininki; niille, jotka eivät ymmärrä telttailun hienoutta; poikkeuksellisia jatkoja ympäri stadia.

Summer Up & Weekend: niille, jotka tykkää nuoremmasta; vannoutuneet musagenrefanit.

Ilosaari & Jurassic: jos et päässyt Maajussille morsian -ohjelmaan, täällä on tämän kylän poikii

No ei mitään absoluuttisiatotuuksia taaskaan, kunhan skriivailen…

Ps. Mitä sanoinkaan alussa niistä sinkkutapahtumista? Tänään olis rusettileijailua Kaivarissa!

T. Pauliina

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Sinkku tapahtumassa vai sinkkutapahtumassa

  1. Voi hitsit. Tuolla Kaivarin jutussa olis ollut sinkuillekin jotain. Kaveri kysyi eilen Leija-tapahtumaan ja näin sen niiln perhetapahtumana missä on kaksi vanhaa piikaa…

    Tykkää

    1. Ei kieltämättä kuulosta ihan perinteiseltä sinkkutapahtumalta! 😀 Itsekin törmäsin tähän vasta eilen, ois voinu pikksen paremmin markkinoida… :/

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s