Kuka tekee aloitteen, jääprinsessa?

Oon aina ollut taitava esittämään välinpitämätöntä – ei järin hyödyllinen taito sinkkunaiselle, ja varmasti vaan edesauttaa siviilisäätyni säilymistä ennallaan. Vaikka oisin kiinnostunut jostakusta, en edes lähtökohtaisesti suunnittele single taken too busy memepaljastavani tunteitani hänelle. Ikinä. Toki mielelläni keskustelen ja flirttailen miehen kanssa, mutta en ota sitä viimeistä askelta – laita itseäni likoon lausumalla fiiliksiäni ääneen.  Flirttailu ja muu temppuilu on riskitöntä, mutta ’virallisen’ aloitteen tekemisen jätän miehelle – viittaan siis treffikutsuun, suudelmaan tai tietyn-rajan-ylittävään whatsapp-viestiin – tilanteesta riippuen. Baarissakin tyydyn vain hymyilemään viestittäen: ’minulle saa tulla juttelemaan’, jos mies ei siitä huolimatta lähesty: Game over.

Mitä tulee työpaikkaihastukseeni, minulla on kerrankin vaikeuksia olla lausumatta tunteitani. Normaalisti ihastuminen antaa valinnanvapauden; joko toimia tai olla toimimatta. Vaikka taktiikkani on lähes poikkeuksetta ollut vaihtoehdoista jälkimmäinen, on valinta silti aina ollut minun; olen itse päättänyt olla juttelematta koulun käytävällä tai päättänyt olla laittamatta facebook-viestiä, vaikka mitään estettä tälle ei ole ollut. Vaikka oma valintani on ollut jättää toimimatta, ei se kuitenkaan ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, etten voisi seuraavana päivänä valita toisin: mennä samaan pöytään lounaalla ja pyytää miestä ulos.

Mitä tulee työpaikkaihastukseeni, valinta ei tällä kertaa ole minun vaan ympäristön sanelema; jätän toimimatta, koska Se on oikein (btw, onko kukaan koskaan sanonut lausetta ”this is the right thing to do” ja ollut tyytyväinen toimiessaan niin?). En voi väittää, että ottaisin varmasti sen ratkaisevan askeleen, jos tilanne olisi toinen. Mutta sen tiedän, että tällä hetkellä kiemurtelen työtuolillani, kun haluaisin heittäytyä hänenAnd-i-will-always-love-you-funny-cat-meme syliinsä ja julistaa: Mä niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tykkään susta!

Vaikka normaalisti olen kuin Prinsessa Jää, tämä päivittäinen 8 tuntia yhdessä saa kyllä mannerjäätikönkin sulamaan. Luulen niin hänen – kuin kaikkien muidenkin konttorissamme – näkevän tilanteen huonosta pokerinaamastani, joka muistuttanee koditonta koiranpentua.

Voin vain toivoa, että hän tekee asialle jotain. Sitten en joudu itse kantamaan riskiä siitä, jos homma menee metsään ja myrkytämme työilmapiirin. Kärsivällisyyteni ei vaan kestä tätä odotusta. Toisaalta vaatimattoman parisuhde-track-recordini huomioiden ehkä parempi ettei kumpikaan meistä tee mitään – vaikka nyt tuntuisi miltä…

i just met you and this is crazy i think i love you so have my baby meme

T. Pauliina

Pelkkää laatua

Minuun on iskenyt laiskuus; en jaksa deittailla turhia arpoja, aloittaa aina alusta tutustumista, käydä pari kertaa treffeillä ja todeta: ’Nääääh’. Viimeeksi sunnuntaina onnistuin välttämään etukäteen löyhästi lupaamani deitit. Nyt minulle kelpaa vain laatu; joko friendswithbenefits- tai boyfriend-muodossa. Ei enää pikkusinttejä vaan seuraava saisi jo olla todellinen vonkale.

Kuvittelin tällä laiskuudella johdattelevani itseni vain ojasta allikkoon; jos en käy treffeillä, missä tapaan uusia miehiä? Sekin ongelma ratkesi; ei tarvitse tavata uusia miehiä, kun vanhoilla kunnon tovereilla tuntuu olevan taito lukea ajatuksiani! Sain viestiä eräältä mieheltä, johon tutustuin reilu vuosi sitten Tinderin kautta. Toveruutemme on aina ollut pelkkää fyysistä, vaikka mies on hauska ja fiksukin – kuuluu vaan vahvasti myös siihen ’paha poika’-kategoriaan. Mutta menköön tällä kertaan! Tiedänpähän mitä tilaan ja saan takuuvarmasti sitä hyvää kyytiä.

Ja onhan minulla unelmani työpaikkaromanssista, hän edustaa sitä laadukasta boyfriend-materiaalia…

Sitä paitsi eikös sitä sanota, ettei kahta ilman kolmatta?

woman does nothing and expects the guy to make the first move

T. Pauliina

Jääkausi on tuloillaan

Enkä viittaa tällä nyt syksyn myötä kylmenevään säähän. Tarkoituksenani oli aloittaa Operaatio Jääkausi työpaikkaihastukseni suhteen.

Day 1 maanantaina oli vielä success; kävin kiinnostuksenkohteeni seläntakana lounaalla toisen miespuolisen kollegani kanssa. Loppujen lopuksi sydänkäpyseni joutui lounastamaan yksin; vaikka sain siitä jonkinasteista mielihyvää, sydämeni lähinnä itki verta sen vuoksi.

Ehkäpä jääkauden napakka aloitus söi Day 2:n menestystä, ja päädyimme tänään taas yhdessä lounaalle – emme sentään kaksin. Hillitsemisen sijaan mukana ollut kolmas kollega johdatti yllätyksekseni keskustelun vaarallisille vesille: lapsiin ja parisuhteeseen.

Sainpahan ainakin varmuuden, että työpaikkaihastukseni on sinkku. Hänen kommenttinsa when-your-crush-is-single-mememinun sinkkuuteeni oli: ”Siihen voi tulla muutos – nopeastikin”. Ahhhaaa!!??!! Teki mieli sanoa, että epäilen – sen verran nirso olen – mutten halunnut säikäyttää miestä (rehellisesti sanottuna hämmennyin niin, että räpsyttelin vain ripsiäni ja hymisin).

Kaiken hyvän päälle häntä kiinnosti kovin, pidänkö lapsista. Vaikken ole mikään vauvafani tai parisuhdehaukka, tälläinen keskustelu (ja ne siniset silmät!) sai taas sydämen läpättämään. Taisi jääkausi muuttua helleaalloksi.

T. Pauliina

Karuja totuuksia elämästä

Podin darraa ja katselin hakusanoja, joilla blogiini päädytään. Näiden kahden tekijän yhdistelmästä syntyi tämä (hieman kärkäs) postaus.

  • ’Haluaisin laittaa viestiä miehelle.’

Laita. Jos mies haluaisi laittaa viestiä sinulle, hän tekisi niin eikä kirjoittaisi sitä Googleen. En tarkoita, etteikö mies voisi olla kiinnostunut, mutta ainakin toistaiseksi juttunne edistäminen jää sinun harteillesi. Suurin osa miehistä ei tee asiasta vaikeaa vatvomalla ja laskemalla, kuka on laittanut viestiä viimeeksi. Meidän naisten pitäisi omaksua edes hitunen tätä toiminnallista lähestymistapaa. Miehissäkin tosin löytyy poikkeuksia; osa heistäkin analysoi ja laskee viestejä. Näihin miehiin minulla ei ole tarjota minkäänlaista vinkkiä; en ole itsekään päässyt perille heidän ajatuksenjuoksustaan.

  • Haluaako mies nähdä uudelleen

Jos joudut kysymään sitä hakukoneelta, niin luultavasti ei. Tässä pätee sama kuin ylhäällä; miehet toimivat ja pyytävät kyllä ulos, jos haluavat nähdä. Kynnys laittaa viestiä on vielä matalampi, kerran olette olleet ulkona jo aiemminkin. ”3 päivän säännöt” ovat historiaa, kiinnostuneet miehet laittavat viestiä vielä samana iltana treffien jälkeen – ainakin omalla kohdallani. Tilannetekijät on kuitenkin aina ignoring calls and text messages memehuomioitava; mikäli olet treffeillä antanut ymmärtää, ettei sinua kiinnosta, ei mies ehkä uskalla lähestyä uudestaan – vaikka haluaisikin. Jos tällaiseen on huolenaihetta, niin ehkäpä voit kysäistä asiaa mieheltä suoraan; meni syteen tai saveen, saatpahan selvyyden siihen, haluaako mies nähdä uudelleen.

  • Unelmoi sinkkuudesta

Ei siitä tarvitse unelmoida, se on ihan teidän kaikkien saavutettavissa. Tässä siihen yksi melkosen tehokas vinkki: Jätä se.

  • Tunnen pahuuden toisesta ihmisestä

Erityisen huolestuttava hakusana; joku teistä ilmeisesti deittailee Lordi Voldemortia tai Darth Vaderia. Annan tähän saman vinkin kuin ylempään: jätä se – ja pian!

  • Ihastuminen ensisilmäyksellä 2015

Veikkaan, että ihastuminen ensisilmäyksellä tapahtuu samoja toimintaperiaatteita noudattaen – vuodesta riippumatta.

  • Mies tekisi aloitteen

Niin – kunpa tekisi.

T. Pauliina