Onko parhaimmat aina varattuja?

My love ife MemeLempikirjailijani, Paulo Coelhon, inspiroimana ryhdyin pohtimaan sinkkujen ja
varattujen viehättävyyttä. Itsekin sorrun toisinaan valittamaan, miksi ’kaikki parhaat on jo viety’. Ei asia tietysti ole näin – olenhan itsekin vielä vapaa.

Miksi varatut sitten vaikuttavat viehättävämmiltä? Ehkä on helpompaa elää täysillä, saavuttaa oma potentiaali, kun maailma hymyilee kanssasi. Sille, joka rakastaa ja jota rakastetaan, elämä näyttäytyy positiivisemmassa valossa: olet onnellinen ja näytät sen. Tämä välittyy ympäristöön houkuttelevana hehkuna. Tiedätte kai sen, kuinka rakastunut ihminen vetää puoleensa lisää kosijoita – fakta, joka on aina kiusannut sinkkuja. Kuitenkaan kyse ei ole siitä, että varatut välttämättä olisivat sen viehättävämpiä. Eikä myöskään siitä, että seurustelukumppani sinänsä tekeisi sinut onnelliseksi. Poika-/tyttöystävä on onnellisuuden välikappale; hän vapauttaa meidät nauttimaan elämästä ja parhaista puolistamme.

“Love is not to be found in someone else, but in ourselves; we simply awaken it. But in order to do that, we need the other person. The universe only makes sense when we have someone to share our feelings with.” ― Paulo Coelho, Eleven Minutes

Meillä sinkuilla ei ole pahemmin varaa masistella tai ainakaan näyttää sitä ulospäin. On kuitenkin vaikea hymyillä ja pitää lippu korkealla, jos ottaa jatkuvasti takkiin rakkaudessa. Ja vaikkei kokisikaan suuria pettymyksiä, ei myöskään tasapaksu, yksinäinen arki aina inspiroi. Kuten Emma ja Raisa kirjoittavatkin täällä: et saa silti luovuttaa. On okei, jos toisinaan uit syvissä vesissä. Kunhan lopulta pärskähdät aina pinnalle, koska Sinä olet mahtava! Coelhosta huolimatta en usko tarvitsevani toista ihmistä herättämään (itse)rakkauteni. Mielestäni on tärkeää löytää sopu itsensä kanssa (yksin) ennen kuin sekoittaa järjestäytyneen elämän rakastumalla ja unohtaa, mihin toinen ihminen päättyy, ja mistä itse alkaa. Tällöin muodostat parisuhteen sinulle oikeanlaisen ihmisen kanssa. Uskon myös, että suhde on vakaammalla pohjalla ja kykenee saavuttamaan jotain kauniimpaa kuin kaksi eksynyttä sielua, jotka takertuvat toisiinsa.

“Passion makes a person stop eating, sleeping, working, feeling at peace. A lot of people are frightened because, when it appears, it demolishes all the old things it finds in its path. 

No one wants their life thrown into chaos. That is why a lot of people keep that threat under control, and are somehow capable of sustaining a house or a structure that is already rotten. They are the engineers of the superseded. 

Other people think exactly the opposite: they surrender themselves without a second thought, hoping to find in passion the solutions to all their problems. They make the other person responsible for their happiness and blame them for their possible unhappiness. They are either euphoric because something marvelous has happened or depressed because something unexpected has just ruined everything. 

Keeping passion at bay or surrendering blindly to it – which of these two attitudes is the least destructive? 

I don’t know.”

– Paulo Coelho, Eleven Minutes

Lienee selvää, että kuulun ensimmäiseen ihmisryhmään: niihin, jotka rakastavat järjestystä elämässään. Samaan aikaan kadehdin ja vieroksun toisten ihmisten tapaa heittäytyä suhteesta toiseen asettaen oman onnellisuutensa toisen ihmisen painolastiksi. Vaikka Coelho mainitsikin rakkauden löytyvän varmemmin toisen ihmisen kautta, uskon myös yksinolon olevan paikallaan. Kun olet tehnyt rauhan itsesi kanssa, tiedät, milloin on oikea hetki heittäytyä. Vaikka pidän rakkaudelle antautumista rohkeana, onko ennemmin pelkuruutta siirtyä vuosien ajan parisuhteesta toiseen? Kuvittelen, että tällaiset ihmiset eivät uskalla pysähtyä ja tutustua itseensä. Välillä pelkään itsekin olla yksin, sillä löydän epämiellyttäviä ja tylsiä piirteitä itsessäni. Kunnes taas tulee parempi päivä, ja muistan, miksi olen niin hieno tyyppi. Tiedän myös koko ajan varmemmin, millainen ihminen saa parhaiten esiin nämä piirteet minussa. Ja millaista kauneutta minä voin sen seurauksena tuoda esille hänestä. Näin ollen tulevassa parisuhteessa emme ole pelkkää reaktiota tai yksinpuhelua vaan keskustelu; se miten toinen on, tekee minusta kauniimman ja heijastuu takaisin häneen itseensä luoden lisää valoa.

Mitä siis teen nyt? Tutkailen rajojani ja tavoittelen elämäniloa yksin. Näin olen varmempi heittäytymään, kun aikani tulee.

“Really important meetings are planned by the souls long before the bodies see each other. 

Generally speaking, these meetings occur when we reach a limit, when we need to die and be reborn emotionally. These meetings are waiting for us, but more often than not, we avoid them happening. If we are desperate, though, if we have nothing to lose, or if we are full of enthusiasm for life, then the unknown reveals itself, and our universe changes direction.” – Paulo Coelho, Eleven Minutes

PS. Kannattaa lukea tuo lempparikirjani ennen kuin olen lainannut sen kokonaan blogissa. Minä luen jo toistamiseen, tällä kertaa englanniksi.

T. Pauliina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s